Kaduttaako että aloit kummiksi jollekin tietylle lapselle?

Äiti pyysi minua kummiksi, mutta perhe ei ollut minulle niin tuttu. Olin nuori, enkä kehdannut kieltäytyä. Nyt yhetydenpito on jäänyt joulu- ja synttärilahjojen lähettelyn tasolle. Harmittaa vietävästi, että aloin kummiksi. Tällä elämänkokemuksella jo kehtaisin sanoa, että en halua.



Lapsen kannalta harmittaa! : ( Älkää siis suostuko kummiksi, jos ette tunne perhettä kunnolla!

eihän kummina olo tarkoita mitään. Se on vain semmonen muodollinen huuhaa "virka". Unohda koko juttu.

Kaveri pyysi lapsen kummiksi. Minua vaivaa tässä se, että pidän häntä vain kaverina, en ystävänä. Olemme kuin eri maailmoista ajatuksinemme. Hän ajattelee esikoisestani "vauvaparka" kun annoin korviketta. Enkä mitenkään voi pitää sellaista ihmistä ystävänä, joka ajattelee minun hoitavan lapsiani huonosti. Joka tuomitsee valintani ja tekoni.

Ikinä en suostu enää kenenkään kummiksi.

Tämä äiti sai lapsen yksin ja tiesin jo etukäteen, että hänellä on päihdeongelmaa yms.



Kummius oli tämän äidin mielestä sitä, että hän teki listan asioista joita minun tulee lapselle ostaa.

Parin kk:n ikäinen vauva tuotiin minulle hoitoon pari kertaa viikossa, että itse päästiin dokaamaan.Kysymättä etukäteen sopiiko minulle. Minulla oli myös omia lapsia.



Meillä meni välit poikki kokonaan tämän äidin kanssa ja samalla katkesi välit myös kummilapseen :(

Ja minulle kummius merkitsee aika paljon kuitenkin joten surettaa...

miehen sisko pyysi kummiksi sanoilla "ei meillä muitakaan ole" ja emme ole missään väleissä siskon kanssa.



Emme ole myöskään riidoissa mutta olemee eri maailmoista, meillä ei ole mitään yhteistä. Kummilapselle viedään asiaankuuluvat lahjat, se siitä.

toisen kummilapsen äiti ottaa yhteyttä vain ennen joulua ja ennen lapsen synttäriä (niin, miksiköhän?) ja on olevinaan niin ystävää. muina aikoina ei ole yhteydessä eikä vastaa puhelimeen, kun yrittää soittaa. eli kaduttaa.



toinen kummilapsi ja perheensä on aivan toista maata :)

Olin nuori, enkä osannut ajatella mitä kummius sitten lopulta ihan oikeasti tarkoittaa. Yhteydenpito lapsen äitiin on jäänyt pariin kertaan vuodessa ja lapsikaan tuskin edes tietää että olen hänen kumminsa, en lähettele edes synttäri- tai joulumuistamisia (olen tosi paskiainen, tiedetään...).

Oman lapseni kummeiksi pyysin sukulaiset, jotka jokatapauksessa pysyvät lapsen elämässä. Vahingosta viisastuneena...

Ja tuskin enää koskaan ryhdyn kenenkään kummiksi. Eipä tosin ole ketään joka pyytäisikään...

Sukulaiset kummilapsena on ok, muut ei.

Kummilapsi ei valitettavasti merkitse mulle mitään. No, onhan sillä 5 muutakin kummia. Kummilapsen äidille kummit merkitsevät vain lahjojen antajia, muulla ei väliä.

Onneksi molemmat on jo päässeet ripille.

että lapselle on pakko valita kummit, kunpa siitä tavasta nyt vain pääsisi kokonaan eroon. Ei kuulu enää tähän maailmaan. Kyllä vain oli minullekin tuskaa keksiä nuorimmalle lapselle pakollinen kummi, jota emme hyvin edes tunne. Luulin että sitten voisi tutustua paremmin, mutta ei onnistunut. Tuntuu etten edes voi harkita enää lisää lapsia koska kertakaikkiaan ei ole ketään ketä pyytää kummiksi, typerää. Ja varmasti tätä henkilöä nyt harmittaa kun ryhtyi meidän lapsen kummiksi. Miksi hän olisi sitä halunnutkaan.

kun en kuulu kirkkoon.

olla kummi ja joku voi hyvin pyytää. Ainoastaan lisäksi on oltava kaksi kirkkoon kuuluvaa kummia.

eikä suhdetta lapseen ole millään tasolla rakentunut. Olin hyvin nuori, kun minua pyydettiin kummiksi enkä tuntenut kummilapsen vanhempia hyvin. En kuitenkaan kehdannut kieltäytyä. Alkuvuosina varmaan laiminlöin kaikki kummin velvollisuudet lahjoineen päivineen, kun en vaan tajunnut koko hommasta mitään eikä minulla ollut edes omaa rahaa mitään ostaa. En myöskään ollut kiinnostunut lapsista enkä käynyt kylässä. Nyt aikuisempana olen vähän yrittänyt tsempata ja ostella edes niitä lahjoja, mutta eihän tämä nyt mistään kotoisin ole tämänlainen kummina olo. Kummilapsi on ihan vaivautunut, kun kerran vuodessa nähdään ja pitää kanssani kahvitella, vieraan ihmisen.

Itsellä samantyyppinen tarina. Kaveri pyysi lapsensa kummiksi. Hämmennyin. Olisi tuntunut tosi törkeältä kieltäytyä, joten en viitsinyt. Kaverin (eli lapsen äidin) tunnemme peruskoulusta, mutta olemme etääntyneet vuosien varrella. Nykyään täysin eri planeetoilta. Hän pitää minua ystävänä, mutta mielestäni olemme etäisiä kavereita. Annan kummilapselle syntymäpäivisin ja jouluisin pienen summan rahaa. Annan saman summan myös sisarukselle, ettei sekoa kateudesta. Lapsen äidin kanssa ei ole mitään yhteistä enkä enää oikeastaan haluaisi pitää häneen yhteyttä. Kummiuden on kuitenkin pakko jatkaa setelien antamista. Maksan siis siitä, että minua ei pidetä/ en pidä itseäni täytenä nilkkinä. Miettikää hyvät ihmiset ennen kuin suostutte kummiksi! Kyseessä on pitkä sitoumus, joka tuoda mukanaan vaivaannuttavia kuvioita.

Juu, alkoholisoituneen veljeni lapsi.

Kolmantena jouluna syntymästään äitinsä pyysi lahjaksi toppahaalaria, mitä en hintansa vuoksi voisi ostaa edes omalle lapselleni. :/

Ei ole kaduttanut koskaan. Paremman kummin olisi kyllä ansainnut, mutta en ole huonoin mahdollinen vaihtoehtokaan.