Lue keskustelun säännöt.
kiusaaminen pelottaa
29.05.2012 |
Minä äitinä olen sisäisesti kauhuissani esikoispoikani puolesta. Hän on ihana, kiltti, herkkä ja syvällinen poika. Poika mietti asiota syvästi esim. kuolemaa ja todella herkkä. Hänelle tulee helposti itku ja kyyneleet silmiin ihan pienestä poikkipuoleisesta sanasta. Esim. pikkuveljensä voittaa "väittelyt/tappelut" leikiten. Poika on fiksu ja ketterä ja onneksi oikein liikunnallinen. Kaiken tämän kiltteyden ja herkkyyden lisäksi hän on todella pienikokoinen. Lisäksi hän on äärettömän arka ryhmässä ja ns. introvertti. Olen peloissani, koska poikaani on varmasti helppo kiusata. Sosiaalisesti arkaa lasta ei voi väkisin sosiaaliseksi opettaa eikä hän tule ikinä o0lemaan ryhmässä pehelias tai vilkas. Mihin seikkoihin tulisi nyt kiinnittää huomiota ennen koulun alkua. Mitä opettaa? Miten rohkaista?
Kommentit (6)
poika on saanutkin kasvaa juuri sellaisena kuin onkin. Hanen ominaisuuksiaan on helppo kehua ja hän on hyvin mukavaa juttuseuraa sekä pääsääntöisesti kiltti, helppo ja tottelevainen lapsi. Lähinnä ympäristön painostus on saanut mut ajattelemaan pitäiskö minun äitinä tehdä jotain toisin. Kuulen, että poika on pumpulissa kasvatettu, eikä osaa/tiedä mitään isojen poikien juttuja. Että poikaa pitäsi karaista ja valmistella kohtaamaan kova maailma. Poika ei missään tapauksessa ole "outo". On vaan ryhmässä hiljainen ja herkkä. Muilla vinkkejä tai neuvoja!!! En siis enää luota omiin kasvatuskeinoihin, koska ympäristö painostaa tekemään toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän poika valitettavasti kuulostaa just sellaiselta jonka Nico-Petterit ja muut äidin pikku kusipäät ottaa helposti silmätikukseen. Lasten maailma on raaka. Liikunnallisuus tietty varmaan ehkäisee vähän jos ei ole mikään plösö. Pahahan tuohon on mitään etukäteen sanoa tai tehdä, koulussa sitten karaistuu jos on karaistuakseen.
kyyneleet kihoaa silmiin surullisesta musiikista, on herkkä, tosin kavereita on paljon mutta on joutunut myös kiusattavaksi koska ei puolusta itseään.
On kiltti kaikille ja ei voi uskoa että joku haluaa tehdä pahaa toiselle.
Olen miettinyt samoja kysymyksiä kuin ap, miten "karaista" poikaa ettei jää jalkoihin ja tule kiusattavaksi. Luotan kuitenkin siihen että hänellä on niitä kavereita ettei ainakaan ihan yksin jää.
En aio toisen luonnetta muuttamaan ja hyväksyn sellaisena kuin on. Toivottavasti saa kavereita ja muutkin hyväksyvät.
Ei lapsen tarvitse olla ryhmässä suuna päänä, riittää että on joku kaveri. Ei se kiusaaminen nyt suinkaan ihan automaatio ole ;) Tunnen useammankin herkän pojan, jotka ovat itseasiassa aika suosittuja kavereita, koska osaavat ottaa muita huomioon paremmin kuin monet rämäpäisemmät pojat.
Vie poika vaikka jalkapalloharrastukseen tai johonkin itsepuolustuslajiin, jotta saa vähän kivun ja tönimisen sietokykyä, ja muut asiat kyllä hoituvat pikkuhiljaa. Ei ekaluokkalaiset mitään villipetoja ole, jotka käyvät ensimmäisenä kiusaamaan.
mutta oman lapsensa ei halua kärsivän. Onneksi myös pojalta löytyy kavereita ja ainakin vielä päiväkodissa on joukossa mukana. Yks paras kaveri on ehdottomasti yli muiden. Urheilu on tälle pojalle onneks helppoa. Harrastettu on jalkapalloa, sählyä, yleisurheilua jne. Tosin luistelu on vaikeaa, hiihto sujuu. Ryhmässä osaa toimia harrastuksissa. Päiväkodista tulee palautetta, että on hiljainen, eikä halua pyytää, puhua asioista jne.
Kiusatuksi joutuu jos on joutuakseen, sille et todennäköisesti mitään voi, mutta kamalaa on jos jopa kotona tuntuu ettei häntä hyväksytä sellaisena kuin hän luonnostaan on vaan yritetään "rohkaista" erilaiseksi. Parasta kiusaamisen varalta on että on pohjalla hyvä itsetunto ja tunne että on hyvä juuri sellaisena kuin on.
Itse olin koulukiusattu koko ala- ja yläasteen mutta koin siitä vain vahvistuvani, varmaan juuri koska kotona minuun oli valettu uskoa että olen niin rakastettava ja hyvä lapsi, vaikka olin "outo" muiden lasten mielestä.