Lue keskustelun säännöt.
Ei kaikille löydy sopivaa alaa.
29.05.2012 |
Tämän olen omalla kohdallani huomannut. Kun ei ole erityisen lahjakas missään ja fyysisiä rajoitteita löytyy niin edes ammatinvalintapsykologit tms. eivät tunnu keksivän yhtään mitään.
Kommentit (7)
Työt on sitä varten, että niillä rahoitetaan se vapaa-ajan hauskanpito. Ei siellä töissä kuulu roikkua yötäpäivää kun on niin mukavaa.
Toisekseen, mikä tahansa mukava harraste muuttuu työksi eli siis ikäväksi puuhasteluksi, kun siihen lisätään tulosvelvoite.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
näiden fyysisten sairauksien lisäksi. Esim. ylioppilaaksi en pysty lukemaan liian vaikeaa ja laitoshuoltajuus,lähihoitaja taas liian raskasta ysm. ei minulle löydy mitään.ap
Olen jo 40v ja minulla on oppimisvaikeuksia näiden fyysisten sairauksien lisäksi. Esim. ylioppilaaksi en pysty lukemaan liian vaikeaa ja laitoshuoltajuus,lähihoitaja taas liian raskasta ysm. ei minulle löydy mitään.ap
oppimisvaikeuksien syvyydestä riippuen nämä voivat tosiaan olla jo aika vakavia haasteita. Entä joku toimistotyö, johon ei tarvita korkeakoulutusta esim. sihteeri, assistentti tms?
olen yrittänyt suorittaa merkonomin tutkintoa 3 kertaan saanut tukiopetusta yms. mutta en vain pärjää. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olin näitä joille ei millään löytynyt "sopivaa" alaa. Olen myös ollut koulussa keskinkertainen kaikessa, en lahjakas missään - en toisaalta pärjäämätönkään missään. Mitkään kouluaineet eivät ole erityisesti kiinnostaneet eikä mitkään myös inhottaneet paitsi liikunta. Tämän takia pidinkin lukion jälkeen peräti 3 välivuotta, ja sitten menin työkkärin ammatinvalintapsykologille. Ei siitäkään ollut kauheasti apua koska hän totesi vaan lähinnä että pystyn varmaan ihan mihin vaan minkä vaan valitsen, minun täytyy vain joku valita nyt.
Minä sitten tein valintani ihan sen perusteelta missä on todennäköisesti töitä ja mistä saa kohtuuhyvää palkkaa, ja lopetin unelmoimisen jostain unelma-ammatista. Opiskelin IT-alalle yliopistossa ja olen tyytyväine siihen, etten jäänyt vaan valittamaan "Mutta kun ei mua kiinnosta yhtää tietokoneet!" vaan panin kiinnostamaan sen verran että sain itselleni ammatin. Kyllä nyt on asiat paljon paremmin kuin jos olisin jäänyt sinne tehtaan liukuhihnalle vuorotyöhön jossa välivuotein vietin. Ja ei, en ole vieläkään kiinnostunut yhtään työstä jota teen, mutta ei sellaista tarvitakaan mihinkään. Ei työn mitään huvia kuulukaan olla. Riittää ettei se ole kärsimystä.