Millainen on imukuppisynnytys?

Onko se kamalampi kuin tavallinen synnytys missä ei siis tarvita imukuppia? Vai onko se vaan helpompaa kun lääkäri tulee vetämään eikä tarvitse itse ponnistaa?

luomuosiota. Joo, pyysin sitten toiselle lapselleni suoraan tuon imukuppitouhun, ja se oli kyllä todella miellyttävää. Menin vaan eräänä päivänä synnärille, imukuppi imaistiin lapsen päähän ja lääkäri vetäisi - sieltä putkahti!



Terveisin tyhmä kakkonen...

ja oli siksi pakko saada ulos heti eikä nyt. Eli *nips naps* väliliha leikattiin, imukuppi sisään ja lapsi kertavetäisyllä ulos.



Ei sattunut, meni nopeasti, mutta toki se henkinen stressi lapsen vuoksi oli aika iso.

Imukuppiahan käytetään jos lapsi ei tule itse ulos.

Se siis vedetään pihalle, varmaan odotetaan supistusta mutta sen täytyy tuntua pahalta.

Kaksi lähes 5kg lasta vedetty ulos imukupilla. Pahat repeämät seurauksena molemmilla kerroilla kun kudokset eivät ehdi mukautua niin nopeaan synnytykseen. Puolitoista tuntia ommeltiin minua kokoon synnytyksen jälkeen, toisella kerralla leikkaussalissa. Muistona virtsarakon- ja peräsuolenlaskeumat.

Joo, pyysin sitten toiselle lapselleni suoraan tuon imukuppitouhun, ja se oli kyllä todella miellyttävää. Menin vaan eräänä päivänä synnärille, imukuppi imaistiin lapsen päähän ja lääkäri vetäisi - sieltä putkahti!

Lapsen sydän äänet heikkenivät. (napanuora kaulan ympärillä) ja jouduttiin käyttämään imukuppia. Sattui kyllä todella paljon kun imukuppi laitettiin ja lapsi vedettiin sillä ulos. Onneksi muissa synnytyksissäni tuota kapinetta ei ole tarvittu...

Mulla kaksi lasta jouduttu auttamaan imukupin kanssa ulos. Kummassakin tapauksessa vauva jumissa ja sykkeet romahtivat. Toisella oli vielä napanuora kaulan ympärillä ja hapet katosivat dramaattisesti.



Mulla ainakin itse piti ponnistaa yli kipurajan, se imukuppi oli pakko ottaa lisäksi kun ei muuten saatu vauvoja ulos. Toinen vaihtoehto olisi kai ollut hätäsektio, mutta en tiedä voiko sen tehdä kun lapsi jo kanavassa? Lääkäri leikkasi kummassakin epparin, mutta siinä pakkorytinässä tuli myös pahat repeämät. Sattui aivan perkuleesti. Ja toisessa imukuppi irtosi vauvan päästä, piti kiinnittää uudestaan (enkä ehtinyt saada puudutuksia koko homman aikana), se sattui törkeästi kun kuppi tungettiin epparihaavan ohi sisuksiin.



Että helppoa, eikö?

sillä ponnistus eteni hyvin lonkkaluihin asti, mutta jumahti sitten siihen sillä vauva oli tulossa ulos ns eteistarjonnassa eli otsa edellä. Pää on tässä asennossa sen verran isompi kuin takaraivo edellä, että pää jäi tosiaan jumiiin.



Lääkäri kutsuttiin paikalle ja supistuksen tullessa lääkäri kiinnitti imukupin vauvan päähän ja veti täysillä. Mies kertoi että oli aika hurjan näköistä, sillä lääkäri tosiaan veti täysillä.



Edes välilihaa ei minulle (jostain ihmeen syystä) leikattu ja siitä johtuen repesin aika pahasti. Muuten itse imukuppi ei tuntunut sen pahemmalta kuin normaali ponnistus.

Mutta en kokenut niitä pihtejä mitenkään kamalana, kaiken sitä edeltävän kyllä.

meilläkin kuppi käytössä. Synnytys oli tuohon asti mennyt puudutteitta, joten ei siinä hötäkässä enää alettu puuduttaa. Aluksi paikalla oli ollut vain kätilö, imukuppia varten tuli heti lääkäri ja vielä toinenkin kätilö. Kuppi oli onneksi pieni ja lapsi syntyi epikriisinkin mukaan kevyellä imuvedolla (tarjonta oli ilmeisesti hiukan huono, synnytys ensimmäiseni ja lapsi ei ollut vielä aiemmin samalla viikolla laskeutunut ja kiinnittynyt eli tilanne oli ollut tosi epäkypsä vaikka viikkoja 39+). Epparia ei imukupin takia leikattu, paikat oli kyllä täysin auki. Nopea synnytys (vain nelisen tuntia, ponnistus 20 min) sai kuitenkin aikaan 2-asteen repeämät, syvemmän emättimen suuntaisen repeämän oikealle ja matalamman vasemmalle. Ompeluun meni tunti ja eikä siihenkään enää ehtinyt kunnolla puutua eli se oli synnytyksen tuskaisin vaihe. Paraneminen täysin kivuttomaksi kesti puolisen vuotta. (Repeämien asteet viittaavat siihen kuinka pitkälle kohti peräsuolta väliliha repeää. Tämä syvä repeämä oli siis tuskallinen ihan "toiseen suuntaan"). TUloksena kuitenkin täydellinen pirpana.

Jäljet paranivat niin hyvin, että terveydenhoitaja ihmetteli ensimmäisellä kotikäynnillä, kun istuskelin jooga-asennossa sohvalla.



Mulla synnytyksen eteneminen pysähtyi. Supistukset heikkenivät, ja saattoi olla, että väsymyskin tuli mukaan kuvaan. Minulla ei ollut epiduraalia, joten sen saaminen voi helpottaa huomattavasti kipuja imukuppisynnytyksessäkin - luulisin ainakin.

ei siksi että ponnistaminen olisi ollut vaikeaa ja tuloksetonta. Repesin itse asiassa imukuppisynnytyksessä vähemmän kuin edellisessä ei-imukuppisynnytyksessä, joten ei ollut kamalaa. Ponnistusvaihe kesti kaikkiaan 10 minuuttia. Olin lisäksi niin kännissä ilokaasusta etten tajunnut pelätä ihan täysillä vauvan puolesta, vasta jälkikäteen alkoi hirvittää.

vähän niinkuin sektion ja alatiesynnytyksen välimaastosta. Ethän sinä itse sitä lasta ulos pusaa, vaan lääkäri sen tekee.

Kun on ponnistanut tunnin täysiä, on jo tosi kiitollinen avusta. Koko ajan pitää kuitenkin itsekin ponnistaa. Imukuppia ei kai käytetä ellei sydänäänet laske?



Jos ponnistaminen tekee tosi kipeää, on imukuppi helpottava asia, koska nopeuttaa hommaa niin paljon. Vauva voi kyllä itkeskellä pari päivää kipeää päätään.

että kamaluuserot imukupin ja ei-imukupin välillä olivat mulle kyllä aika lailla yhdentekeviä. Ne supistuksethan se oikeasti todella kivulias vaihe synnytystä yleensä ovat, ja sitä kestää tunti- tai jopa vuorokausikaupalla, kun taas ponnistaminen on yleensä ohi alle tunnissa.

mukaan sitä ole. Vietetäänkö sitten muuten imukuppipäivää kerran vuodessa?

ei tapahtunut, joten asiaa autettiin imukupilla. Sydänäänet olivat ok koko ajan, joten aina ei liity siihen.

Mikään ei ole ikinä sattunut niin paljon kuin imukuppisynnytys. En saanut mitään puudutteita ja kätilö vei ilokaasunkin pois. Syynä imukupin käyttöön oli vauvan virheellinen asento.



Myös normaali synnytykseni oli ilman puudutteita eikä ollut edes kymmenesosaa niin kauhea.