BED, Ylensyöjät hoi!!

olen aivan samnlainen. Sairaalan laihdutusryhmäänkin aikoinaan pääsin kun alkutesteissä olin juuri ja juuri rajoilla, siis sen henkisen puolen testin takia. Mutta pudotetut kilot ovat tuleet tuplana takaisin :(



Nyt on ollut paha ja stressaava talvi ja kevät. Olen lähes päivittäin hakenut hampurilaisia mäkkärin autokaistalta. Normaaliannon on 3-4 tuplajuustoa, siis pelkkää hampurilaista. Vielä viime vuonna tilanne oli se, että onnistuin hakemaan "vain" 2-3 normaalia juustohampurilaista. Syön kaiken 6 kilometrin automatkalla, piilotan roskat käsilaukkuuni ja sieltä salaa roskikseen.



Eilen ostin jättisipipussin ja kaksi suklaalevyä. Toinen suklaalevy oli perheelleni, jota närppien söin. Olinhan vetänyt kotimatkalla autossa pussillisen sipsejä ja sen toisen jättisuklaalevyn :(

tekstistäsi... en ole todellakaan tiennyt kyseisestä sairaudesta mitään...

Saanko kysyä oletko kokeillut karppausta?

Enkä kysy tätä pahalla. Vaan mietin voiko karppaus vaikuttaa positiivisesti sun aivoihin...

Ihan oikeasti kannattaa olla hiljaa jos ei tiedä asiasta mitään, eikä ainakaa tuputtaa typeriä neuvoja. Jos on vuosia käyty terapioissa niin varmasti se karppaus auttaa. Varmasti sitä yhtäkkiä pystyykin hallitsemaan syömistään niin ettei syö hiilareita...

Syömishäiriöisen sielunelämää on erittäin vaikea ymmärtää. Ihan sama onko kyse ahmisesta vai anoreksiasta, siinä suhde ruokaan on niin vääristynyt ettei sitä oikeasti pysty tajuamaan ellei ole kokenut samaa. Se ruoka ja syöminen on oikeastaan vain oire jostakin tai sijaistoiminto.

Tuskin kukaan tulee alkoholistille ehdottamaan, että mikset vain lopeta tai oletko kokeillut viiniä kossun sijaan. Ihan yhtä typerää on syömishäiriöiselle ehdotella karppausta tai että älä vain osta kotiin herkkuja.

todellakin kuin huumeriippuvuus tai alkoholismi, aiheuttajana vääränlainen ruoka. Miettikääpä mitä amerikkalaiset syövät, hampurilaisia, jättiannoksia, tämä on länsimaisten ongelma. Tuossa kirjassa on niin hyvin selitetty mitä aivojen kylläisyyskeskuksessa tapahtuu, mitkä hormonit tekee mitä, että on helppo ymmärtää miksi ihminen ahmii. Miksi ihminen ei voi taistella noita hormoneja vastaan. Uskon ihan täysin, että tuosta voi parantua pikkuhiljaa, tyydyttää elimistön fyysiset ja henkiset tarpeet oikeilla tavoilla, ei niin että tilanne vaan pahenee.

kiitos 2nen

tekstistäsi... en ole todellakaan tiennyt kyseisestä sairaudesta mitään...

Saanko kysyä oletko kokeillut karppausta?

Enkä kysy tätä pahalla. Vaan mietin voiko karppaus vaikuttaa positiivisesti sun aivoihin...

monta kertaa ja erittäin huonolla tulokselle. :)

Painoa tulee aina moninkertainen määrä lisää, kun lähtee jollekin ruokavaliolle, esim. karppaukselle, sillä kun ahmimiskohtaus iskee, ja se lähtee vain hiilari+sokeripitoisella moskalla, niin karppaukselle voi sanoa hyvästit.

Aivoissa on se huono puoli, että ne oppii uudet tavat vasta 1-2-vuoden kuluttua, eli vaikka kuinka söisi oikein, niin aivot huutaa tätä vanhaa totuttua kaavaa jopa sen parin vuoden ajan. Eli käytännössä syömishäiriöinen pitäisi teljetä häkkiin pariksi vuodeksi, jonne tarjoillaan ruoka, niin parin vuoden tehohoidon jälkeen aivotkin hyväksyisivät, miten kuuluu syödä.

Hankalaa siis.

t: 2 :)

Vaikka moni on ehdottanut ihan järkeviä juttuja..ihan kuin te jo valmiiksi olisitte sitä mieltä ettei MIKÄÄN toimi eikä tule toimimaan tuohon vaivaan.



Ja kyllä,olen itsekin läski,en tosin ihan noin pahasti ole koskaan ahminut kuin esim tuo kakkonen.

Minulla auttoi huomattavasti terapia yhdistettynä lääkkeeseen Seronil maksimiannoksella 60mg/vrk.

Vaikka moni on ehdottanut ihan järkeviä juttuja..ihan kuin te jo valmiiksi olisitte sitä mieltä ettei MIKÄÄN toimi eikä tule toimimaan tuohon vaivaan.

Ja kyllä,olen itsekin läski,en tosin ihan noin pahasti ole koskaan ahminut kuin esim tuo kakkonen.

Minulla auttoi huomattavasti terapia yhdistettynä lääkkeeseen Seronil maksimiannoksella 60mg/vrk.

Seronil lääkitys (80mg/vrk) yhdistettynä terapiaan, kaiken kaikkiaan 3 vuotta. Ahmimiseen se ei ole auttanut kuin ihan pieninä hetkinä, mutta onhan sekin jo jotain. Mutta mikä parasta, se on vienyt itseinhon, eli onhan sekin jo taas askel eteen päin. :)

Aluksi se tehosi hyvin, ja sainkin ahmimisen 14kk ajaksi hallintaan kokonaan. Mutta pienikin vastoinkäyminen elämässä sai tilani romahtamaan.

Pitäisi jotenkin saada rakennettua itsestä niin vahva, ettei antaisi elämän normaalien vastoinkäymisten vaikuttaa omaan mieleen ja kehoon tällä tavoin.

t:2

keskustelu on näköjään saanut jatkoa. Voisitko kakkonen neuvoa, miten lähtisin tätä omaa asiaani purkamaan. Mihin kannattaisi ensimmäisenä ottaa yhteys?

-8

Vaikka moni on ehdottanut ihan järkeviä juttuja..ihan kuin te jo valmiiksi olisitte sitä mieltä ettei MIKÄÄN toimi eikä tule toimimaan tuohon vaivaan.

Ja kyllä,olen itsekin läski,en tosin ihan noin pahasti ole koskaan ahminut kuin esim tuo kakkonen.

Minulla auttoi huomattavasti terapia yhdistettynä lääkkeeseen Seronil maksimiannoksella 60mg/vrk.

On ihan eri asia olla tavallisesti lihava kuin kärsiä syömishäiriöstä, jollainen siis BED on. Kyllä nuo ahmijat haluaisivat parantua, mutta kun monet täällä ovat kokeilleet jo terapiaa, lääkkeitä ja ravitsemusterapiaa tuloksetta. Sitten joku tulee ehdottamaan, että mitäs jos karppaisit tai helppoa kun et vain osta niitä herkkuja.

Tuo ahmiminen on pakkomielle, psyykkinen sairaus aivan kuten kaikki syömishäiriöt. Olen katsellut vierestä anoreksian kanssa kamppailevaa ja todellakin se ruokahetken aikaansaama ahdistus on käsinkosketeltavaa. BED:ssä se ilmenee toisella tavalla, mutta ei se ole mikään tuosta noin hallittavissa oleva asia.

keskustelu on näköjään saanut jatkoa. Voisitko kakkonen neuvoa, miten lähtisin tätä omaa asiaani purkamaan. Mihin kannattaisi ensimmäisenä ottaa yhteys?

-8

Minä lähdin liikkeelle ihan sillä, että marssin lääkäriin. Ensin menin työterveyslääkäriin, joka tavallaan ymmärsi, mutta hänellä oli liian suuri halu parantaa minut itse. ;D Hän oli juuri käynyt jollakin luennolla, jossa käsiteltiin asiaa, ja hän oli täysin vakuuttunut että hyvät yöunet on ratkaisu asiaan, ja määräsi minulle unileekkeitä. Olihan se totta että olin nukkunut muutaman vuoden huonosti, sillä oli takana ns. pikkulapsiaika.

Hän ei millään laittanut minua eteenpäin, vaikka kuinka pyysin, joten marssin omalääkärinvastaanotolle. Hänkään ei kovin vakuuttunut ollut tilastani, ja sain esittää asiani hänelle siten, että olen jo itse itseni diagnosoinut, ja nyt tarvitsisin siihen apua. Aika varovainen hän oli asian kanssa, ja halusi vielä katsella ja piti nämä puheet oikeasta lautasmallista, säännöllisistä ruoka-ajoista, annoskoista, liikkumisesta jne. Ja sanoinkin hänelle todella suoraan, että hän ei voi kertoa minulle mitään uutta, mitä en tietäisi.

Sitten vain sinnikkäästi varasin häneltä heti uuden ajan, ja taas uuden... ja kun olin käynyt hänen vastaanotollaan vuoden aika 6 kertaa, niin lopulta hän huokaisi tyyliin, että "taasko sinä saman asian kanssa tulet..." ja varmaan minuun kyllästyneenä lopulta laittoi lähetteen psykiatrisen erikoislääkärin vastaanotolle.

Psyk.erikoislääkärin ensimmäisellä vastaanotolla, juteltuamme 2h, sain suoraan diagnoosin, sekä aloitimme terapian + lääkityksen.

Sitä kautta asiat lähti nopeasti rullaamaan. Tämän jälkeen myös omalääkärikin oli heti sitä mieltä, että laittaa lähetteen sairaalan laihdutusryhmään, ja aloin saamaan lähetteitä sairaalaan erikoislääkäreille, ravitsemuskterapeutille jne.

Joten sinnikkäästi vain lääkäriin, ja jos (ja kun) ei kerrasta usko, niin käyt niin kauan kun uskoon. Tsemppiä!

Kaikista takapakeista huolimatta aion jatkaa sinnikkäästi taistelua tätä sairautta vastaan, vaikken vielä 21-vuoden aikana ole sitä voittanut.

t:2

mutta syöminen on lähtenyt käsistä ja ylipainoa tulee kilokaupalla viikossa. Syön ja syön, jatkuvasti. Erityisesti iltaisin. Syön salaa perheeltäni eli yleensä autossa. Ahmin valtavia määriä karkkeja, suolapähkinöitä ja täytettyjä patonkeja. Usein ostan perheelle patongit ja itselleni kaksi ylimääräistä.



Olen käynyt lääkäreillä. Kaikki arvot ovat hyvät, joten en ole saanut mitään tukea laihtumiseen. Vain saarnan siitä, miten syödä oikein. Tiedän kyllä, miten syödään oikein. Olen vuosia sitten saanut painoni hallintaan syömällä oikein. Olen ollut lähes kaksi kertaa laihempi kuin nyt ja syönyt oikein. Hetken. Vuoden verran. Sitten taas ahminut ja ahminut. Taas syönyt oikein. Taas ahminut ja ahminut. Ja nyt en enää kykene syömään oikein. Olen yrittänyt ja itkenyt, käynyt lääkärissä ja työterveyshoitajalla, pyytänyt apua, ja aina vain samat kommentit. Syö terveellisesti, vähennä annoskokoja, liiku.



En enää tiedä, mitä tehdä. En halua sairastua diabetekseen. Suvussani on sydänsairauksia riittämiin. Keho on alkanut jo reagoida, on polvikipuja, uniapneaa ja varmasti kaikkea muutakin, mikä ei vain näy näissä verikokeissa. Miten ihmeessä pääsen tästä eteenpäin? Täytyykö lihavan olla yksin lihavuutensa kanssa ja lihoa vain, jos ei saa itseään kuriin? Eikö oikeasti löydy apua mistään? Ihmetyttää jo sekin, että alan olla huono työntekijä, kun tämä keho pettää hiljalleen, mutta silti en saa apua ongelmaani.



Mistä voisin lähteä selvittämään, onko minulla BED? Haluaisin myös ahmimisen takia psykologille, koska en usko, että ahmimiseni on normaalia ja että sen voisi hoitaa pois vain yrittämällä laihtua. Mutta mitä kautta pääsen selvittämään asiaa, kun ainakin työterveys on laittanut kädet pystyyn?

Aika masentava tieto, että pitäisi vain jatkaa tätä ramppausta. Olen siis käynyt kahdesti työpaikkalääkärillä ja kahdesti työterveyshoitajalla. Nyt olen varannut yksityiseltä puolelta ajan endokrinologille, joka on samalla erikoistunut ylipainoon ja sen hoitamiseen. TAidan vielä tämän lääkärikäynnin katsoa ja sitten rupean vaatimaan tuota psykiatrikäyntiä työterveyspuolelta. En ole varma tuosta BEDistä eli siinä mielessä vähän arveluttaa. En nimittäin lähde öisin hakemaan ruokaa, mutta väännän vaikka mistä aineksista itselleni syötävää, kun pakko on syödä. Eikä kelpaa vihannekset ja hedelmät, kun se ahmimiskohtaus iskee. Yleensä teen jauhoista ja vedestä jotain mössöä, päälle kaikkea, mitä jääkaapista löytyy (fetaa, leikkelettä, aurinkokuivattuja tomaatteja, pestoa, juustoa, sulatejuustoa, salaatinkastiketta yms.) ja uuniin. Tai munakasta, johon ämppään noita samoja jääkaapista löytyviä aineksia.



Mutta siis haluan käydä tämän tien nyt loppuun. Ei ole kiva olla lihava enkä käsitä, miksi en enää kykene laihtumaan (nuorena kun jojoilin aika kiitettävään tahtiin).

oletko hakeutunut oman alueesi BED-ryhmiin ? Itse ajattelin kokeilla syksyllä.



t: n2 21 tai 22, eli se toinen autossa salaa ahmija :)

jos antaa rahat ja kortit sekä autonavaimet miehelle/ pois työpäivän pääteeksi? laitattaa aikalukon jääkaapin oveen ja jääkaappiin kaikki syömiseksi kelpaavat ruuat?



hah, tulipa vaan mieleen. jos siis ruuan lähteille ei vaan yksinkertaiesti pääse. ryhdyttekö kannibaaleiksi vai syöttekö marsunne?

Työterveyspuolelta ei näihin viitattu sanallakaan. Meillä työterveys on sama kuin kunnallinen terveyskeskus, koska olen töissä kunnalla. Puhuttiin kyllä jostain painonhallintaryhmästä mutta sitä ei sitten saatu muodostettua.

jos antaa rahat ja kortit sekä autonavaimet miehelle/ pois työpäivän pääteeksi? laitattaa aikalukon jääkaapin oveen ja jääkaappiin kaikki syömiseksi kelpaavat ruuat?

hah, tulipa vaan mieleen. jos siis ruuan lähteille ei vaan yksinkertaiesti pääse. ryhdyttekö kannibaaleiksi vai syöttekö marsunne?

Käyn kesken työpäivän hakemassa herkkuja. Mutta siis työmatka on se, jolloin eniten näitä herkkuja haen. Aikalukko ehkä hankala, kun lapset tarvitsevat iltapalaa, mutta sen jälkeen tietysti voisi sen jääkaapin jollain aikalukolla lukita. Piilottelisin varmaan yöpöydän laatikkoon herkkuja. Tyhjentäisin kuivakaapin ja pakastimen. Keittäisin vaikka puuroa hiutaleista tai makaroneja. Onneksi meillä ei ole lemmikkejä! ;)

T. 30

jos antaa rahat ja kortit sekä autonavaimet miehelle/ pois työpäivän pääteeksi? laitattaa aikalukon jääkaapin oveen ja jääkaappiin kaikki syömiseksi kelpaavat ruuat?

hah, tulipa vaan mieleen. jos siis ruuan lähteille ei vaan yksinkertaiesti pääse. ryhdyttekö kannibaaleiksi vai syöttekö marsunne?

Itse sairastin tähän jo 12-vuotiaana, joten silloin olisi ehkä jotenkin onnistunut tuo rajaaminen elämässä. Mutta näin aikuisena on se käytännössä aika mahdotonta. Ainoastaan jos olisi jossakin suljetussa laitoksessa.

Normaalissa arjessa minä teen pakon edestä ruokaostosket, mieheni ei työaikojen puitteissa kysty niitä hoitamaan. Ja joo, JOS mieheni saisi tehtyä ruokaostokset ja ruokittua lapsemme, ja minulta pidettäisiin kaikki ruokakaapit lukossa, rahat ja kortit poissa, niin kyllä sitä aina keinot keksii. Ensimmäisenä tulisi heti mieleen että hakisin pankista heti käteen saatavam automaattikortin, ja hakisin puhelimellani pikavipin, jotta saan rahaa ruokaan.

Eli minulta pitäisi näin arkioloissa saada kuoletettua mahdollisuus asioida pankissa, käyttää puhelinta (ja hallita sen omanaisuuksia palvelunumeroihin), viedä luottotiedot etten saisi mistään lainaa, käydä läpi koko tuttavapiiri ja saada heidän vannotettua etteivät lainaisi minulle millään verukkeella rahaa jne...

Kyllä totuus on se, että riippuvuudesta sairas ihminen löytää aina keinot "annoksiinsa".

Ja taas täytyy muistuttaa. En halua antaa sitä kuvaa, että tälle ei muka voisi mitään tehdä. Itse ainakin haluan uskoa vahvasti, että vielä joku päivä voitan tämän sairauden. Ainoa keinoa on vain hallita ahmimiskohtauksia, ei yrittää rajoittaa niitä. :)

t:2

jolla diagnosoitu BED 4 vuotta sitten. Kyseisestä sairaudesta olen kärsinyt jo 21 vuotta.



Vielä ei ole läydetty parannusta, vuosikausia on käyty erilaisissa terapioissa, (sairaalan)laihdutusryhmissä, ravitsemusterapeutilla, erilaisia lääkkeitä on kokeiltu, hoidettu ns. vaikeana masennuksena, eli yritetty myös masennuslääkkeitä jne.



Mikään ei ole auttanut. :(



Kunpa vain tietäisikin, miten tämän sairauden saisi parannettua, tai edes aisoihin.

se tarvi sairastumisen, sairastuin diabetekseen, verenpaineet huomattavan koholla, kolesterolit yli 8, rytmihäiriöitä, unettomuutta, masennus (kaksi viimeistä oli jo ennen muita sairauksia).



Pikkuhiljaa valinnoilla. Aloitin ihan vain sillä ettei kahvia sokeriin, jos alkoi mässytyttämään mässytin jotakin terveellistä ennen kuin sorruin rasvaisiin ja makeisiin. Pienin askelin on edetty. Mulla pahin aika on ollut ilta ja yö, olen päässyt jo yösyönnistä lähes kokonaan eroon.



Iltasyöntiä hillitsen vihannesten puputtamisella ensin. Päivällä pystyn syömään onneksi normaalisti ja terveellisesti. Repsahduksia tulee ja on tullut monet kerrat mutta kohti terveellisempää on menty. Tsemppiä!

Mun "ongelma" varmaan myös siinä, että olen niin perusterve kuin olla ja voi. Eli käyn sairauden takia tietenkin kerran vuodessa kaiken maailman kokeissa, ja kaikki arvot ovat aina ihan ihanteellisissa luvuissa.



Tuota olenkin miettinyt, että pitääkö minun ensin sairastua, ennen kuin kykenen onnistumaan.



Onnistumisia on tietenkin tullut välillä. Esim. kerran ahmimiskohtaukset pysyivät poissa 14kk, jona aikana painokin tippui aivan uskomatonta kyytiä. Ensimmäisen 2kk aikana 18kg, ja sen jälkeen hissukseen vielä 15kg.

Mutta eipä tarvinnut sattua elämässä kuin yksi vastoinkäyminen, niin ahmimiskohtaukset laukesi jälleen, enkä saanut enää itseäni niskasta kiinni.



Ilmeisesti sellainen tunneherkkyys/vaurioituminen on aikast yleistä meikäläisillä.



Toiset repsahtaa tupakkaan, toiset viinaan, minä ahmimiseen. :/ Ei kiva.



Minulla myös ilta kaikkein pahin. Päivän kykenee elää täysin normaalia elämää, syöden täysin normaalisti ja terveellisesti. Mut pitäisi teljetä häkkiin iltaisin.

Heh, oli heti hauska virhe kirjoituksessani "enää en laita kahvia sokeriin" eli siis sokeria kahviin :D...



Mulla on helpottanut tuota iltasyömistä se, että tosiaan kun tulee se pakottava tarve mässyttää, niin mulla on jääkaapissa valmiina jotain terveellistä mitä napata, kaalipaloja, naurista, porkkanoita, salaattia jne mistä nyt tykkäät kannattaa laittaa valmiiksi...