Yhdestä painajaisesta toiseen

Sitten kun lopulta tajuaa miksi on ollut vuosia, vuosikymmeniä masentunut ja ahdistunut ja rupeaa ymmärtämään itseään ja reaktioitaan, niin muuttuuko elämä oikeasti jossain vaiheessa paremmaksi? Ihmettelen. Sitä herää painajaisesta ja löytää itsensä savuavilta raunoilta. Havaitsee olevansa nelikymppinen, ei työtä, ei ammattitaitoa, ei työkykyä, ei kertynyttä eläkettä, köyhyysrajalla, yksin ja maailmasta eristyneenä, naimisissa miehen kanssa jonka kanssa pystyy kätevästi toistamaan lapsuuden traumoja.



Vaikea on kuvitella miten tästä pääsee enää koskaan ylös. Bonuksena vielä se, että kun aikaisemmin ei oikein pystynyt tuntemaan mitään, mikään ei myöskään hetkauttanut. Nyt muitten ihmisten hyvä SATTUU. Sattuu omakotitalot ja kivat autot ja lapset ja ulkomaanmatkat.