Mitä tehdä väsähtäneelle 5-vuotiaalle? :(
Lapseni on yleensä reipas ja iloinen. Toki joskus känkkäränkkä iskee meillekin mutta pääsääntöisesti siis ihan pirteä.
Nukkuu 10 tunnin yöunet, syö hyvin. Liikkuu paljon, ulkoillaan ja päiväkodissa ulkoillaan.
Nyt kaksi viikkoa lapsi on ollut ihan väsähtänyt, väsynyt ja kiukkunen. Itkee helposti, hermostuu pienestä ja on siis väsähtäneen oloinen.
Jaksaa kyllä jotain tehdäkin mutta esim. päiväkodista sanoivat jo kolmena päivänä ettei lapsi ole oma itsensä, selkeesti vähän väsyneen olonen.
Kuumetta ei ole, pientä nuhaa mutta posket on koko ajan "oudon" punaiset. Hehkuvat ja välillä tulee näppyjä ja taas punoittaa.
Kuumetta olen mitannut melkein joka päivä, välillä oli jopa alilämpöä, 35.3, tänään aamulla 36.4. Eli normaali.
Ruokahaluakin on mutta tuntuu kuin lapsi olisi laihtunutkin vähän.
Ulostaa ja virtsaa normaalisti.
Mutta selkeesti joku on "pielessä" :(
Mikä? Ja mitä voin tehdä?
Kommentit (4)
Kannattaa käydä lääkärissä. Siellähän se selviää.
Nyt on pahin siitepölyaika? Kannattaisiko testata, oireet täsmäävät. Siis koivu kukkii pahemmin kuin kertaakaan 20-vuoteen.
mittaamassa sokerit. Väsymys viittaisi alkavaan diabetekseen, samoin tuo äkäisyys antaisi aihetta tarkastaa sokeriarvot.
meillä on aina ollut toukokuu jo kovin raskasta, eli kausi on pitkä ja lomia odotellaan. Meneekö eskariin syksyllä? Sit voi lisänä olla alkava 6v uhma.