Onko kellään muulla 9kk täyttänyttä vauvaa, joka ei ojenna käsiään päästäkseen syliin?
Poikani kyllä viihtyy sylissä, tosin nyt tullut niin vilkkaaksi ettei juuri viihdy sylissä kuin aikuisen liikkuessa tavalla tai toisella.
Vauvani on motorisesti lahjakas, mutta katsekontaktissa ollut myös erikoisia piirteitä aivan alusta asti ,eikä hän osaa matkia ilmeitä tai taputuksia.
Toisesta vauvasta on silti kovin kiinnostunut. Myös riemu tarttuu häneen ja itkee helposti jos toinenkin vauva itkee.
Mielestäni sosiaalinen kiinnostus on silti keskimääräitä vähäisempää. Sosiaalisuus tuntuu olevan myös ON/OFF, välillä kovin välinpitämätön muista, sitten taas kovinkin sosiaalisen oloinen.
Eniten mietityttänyt ohi/läpi katsominen, katsoo kuin "hajamielisesti" silmiini, "vähän sinne päin" - tyylisesti, tätä ollut jo kuukausia. Ihan pienenä vältteli selvästi katsekontaktia tai sitten katsoi niin syvälle silmiin että sen kyllä tunsi - ja niistä hetkistä nautti erityisesti.
Kommentit (3)
Ei vieläkään ojenna käsiä, ei anna pusuja, ei halaa. Mutta kiipeää itse syliin, kommunikoi ilmeillä ja matkii mielellään. Pusujen ja halien kohteena on mielihyvin.
Voi olla että meidän Kullanmurut on vähän samantapaisia "Veitikoita"
Luin juuri jotain vanhaa viestiketjua, niin kyllä ne helyydenosoitukset tulevat usein reilustikin myöhemmin...
mutta jatketaan me mussukoiden hellittelyjä, kun siitä kerran tykkäävät :)
Meidän poika on alkanut matkia taputuksia.
Mutta en ole oikeasti nyt keskittynyt pohtimaan, poika tuntuu niin normaalilta nykyään, myös katse ihan kivan oloinen
vaikka jo pidempään pyytänyt syliin itkien tai "valittaen" . Muutenkin on ihanaa kun painaa päätään olkaani vasten niin hellästi, nyt ikää 10,5kk