Eikö mikään ole pyhää - edes äitiysloma!

Olen äitiyslomalla 8 kk ikäisen vauvan kanssa. Lähtiessäni äitiyslomalle ilmoitin, etten todellakaan voi ottaa töitä äitiyslomani aikana, vaikka projekteja riittäisi. Olen painanut vuositolkulla pitkää päivää (kiirekausina 12 tuntia päivässä, joskus viikonloppuisinkin, kaikki tämä ilman mitään ylityökorvausta), kiitosta harvoin raatamisesta on tullut. Olin äitiyslomalle jäädessäni järjettömän väsynyt vuosien putkesta, joten odotin innolla, että pääsen vähintään vuodeksi keskittymään OIKEAAN ELÄMÄÄN, eli lapseen ja perheemme elämään.



Nyt sitten kävin töissä käymässä. Ilmoitin taas, etten ole käytettävissä vielä kuukausiin. Annoin tarkan päivämäärän, milloin palaan töihin. Mutta jestanmundee! Nyt tuli töistä meiliä, jossa kysyttiin mikä päivä voin ensi viikolla tulla erään projektin käynnistyspalaveriin.



Ei yhtään huvittaisi mennä. Vedän samaista projektia syksyllä, mutta vuosien kokemuksella voin sanoa, ettei projektia ennen syksyä tarvitse käynnistää. Tämän sanoin jo viime kerralla töissä vieraillessani. Ja arvatkaa, jääkö tämä yhteen palaveriin. Yhtäkkiä huomaan, että paiskon töitä jokaisen vapaahetken! Siihen en kertakaikkiaan halua ryhtyä. Vauvani oli keskonen, ja olin koko talven kauhean väsynyt, ehkä masentunutkin. Vasta nyt elämä on ihanaa ja nautin vauvan seurasta suunnattomasti. Aikeissa ei muutenkaan ole olla kotona kolmea vuotta. Ahdistaa paluu töihin jo niinkin aikaisin kuin kohdallani on. Lisäksi tiedän, että lapsi jää todennäköisesti ainokaiseksi, eli tämä on se ensimmäinen ja viimeinen äitiysloma. Kun katson lapseni hymyä aamuisin, tiedän mikä on tärkeää ja mikä tekee minut kaikkein onnellisimmaksi. Se ei tällä hetkellä todellakaan ole työ!



Eivätkö uraihmiset todella ymmärrä, että ahkerakin työntekijä tarvitsee välillä breikin. Jos lupaan tehdä töitä vaikka vain päivän viikossa tai edes hoitaa jotain pientä kiireellistä asiaa, niin tiedän stressaavani siitä koko muun ajan. Palaverin kutsujana on nainen, joka on äiti itsekin, mutta koska lapset ovat jo isompia, voi hän tehdä töitä lähes kellon ympäri. Tällä naisella ei ole tapana pitää juuri lomiakaan, ja ilmeisesti hän nyt olettaa, että on kohtuullista, että osallistun palavereihin.



On tietysti totta, että vastaan projektista syksyllä. Mutta tehtävä annettiin minulle täydessä tietoisuudessa siitä, että pääsen aloittamaan vasta X. päivä X.kuuta.



Mitenhän tämän sanoisi napakasti, mutta kohteliaasti? Pidetäänkö minua vaikeana ja yhteistyökyvyttömänä, jos pidän rauhassa äitiyslomani loppuun kuten sovittu, enkä suostu edes ajattelemaan töitä tänä aikana? Duunissa on lomani aikana tapahtunut sellaisia uudistuksia ja maton altavetoja, että oikeasti pelottaa omakin duuni.