Viisi ensimmäistä vuotta kotiäitinä, kun oli pienemmät lapset, repesin

yhtäaikaa moneen suuntaan. Jouduin hoitelemaan keskenjääneitä kotitöitä, siltä osin, kuin niitä enää muistin jatkaa.



Kaksi viimeistä vuotta kotona olen opettanut lapsilleni, että "Minulla on töitä kesken ja hoidan ne ensiksi loppuun..." "Älkää huutako. Se ei auta. Saan nämä nopeammin valmiiksi kun vain muistatte käyttäytä". Vielä parempaa on, kun sanon useammin, että "Koita tehdä itse" ja sitten lapsi sanoo, että "En ole ennen tehnyt" ja minä tietenkin siihen, että "Kerta se on ensimmäinenkin" tai "Uskon, että pystyt siihen. Neuvon, jos tarvitset apua".



Noh, tästä on seurannut, että kun ekaluokkalainen tuli eilenkin koulusta, hän meni tyhjentämään astianpesukoneen ja lataamaan sen lavuaariin kertyneillä likaisilla astioilla ja vasta sitten sanoi "Äiti, olisi asiaa..."



Miten tulen ikinä pärjäämään palkkatöissä? On niin mukavaa, kun lapsista on tullut omatoimisempia. Arvostan suuresti, että voin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Minulla on omaa rauhaa, mutta entäpä töissä?