Kertokaa kauheista anopeista

Kaipaan vertaistukea, mulla on NIIN hirveä anoppi että ei mitään rajaa. Haluaisin kuulla teiltä muiltakin vastaavia kokemuksia, että ei tuntuis niin raskaalta.



En tiedä mistä edes aloittaa mun anopin suhteen. Hän on kertakaikkisen ilkeä ja kylmä ihminen, ei siis pelkästään minua kohtaan vaan perusluonteeltaan. Joitakin esimerkkejä mitä tulee mieleen:



- Kun kerroimme että menemme naimisiin mieheni kanssa, hän näytteli ettei kuullut mitään, ei siis kommentoinut mitenkään. Aina kun oli häistä puhetta, kuului vain jotain negatiivista mutinaa.



- Kun olin raskaana hän ei kommentoinut asiaa mitenkään vaan käänsi aina puheen toisaalle tai piikitteli minua muuten vain (oli hankala raskaus ja jouduin varomaan tekemisiäni). Hän ilkeili tuosta että laiskottelen raskauden varjolla.



- Kun meillä oli esikoisemme ristiäiset, kysyin että voidaanko pitää juhlat hänen luonaan (iso ja hieno omakotitalo samalla paikkakunnalla, me asuimme silloin kerrostalokaksiossa), hän loukkaantui että edes kysyimme ja kieltäytyi ehdottomasti. Hänestä on pahinta jos joutuu tekemään yhtään mitään toisten eteen.



- Kun sit ristiäiset pidettiin siellä meidän pikku kaksiossa, hän oli koko ajan happamen näköinen ja valitti kaikesta. Kun nimi sitten kerrottiin, hän ihan avoimesti haukkui sen, vaikka nimi oli ihan normaali.



- Ei ole kertaakaan tarjoutunut hoitamaan lastenlastaan vaikka asuu noin 1km päässä meistä. Jos olemme hänen luonaan kylässä hän kyllä yrittää omia lasta ja motkottaa jos lapsi (1v) on äitinsä perään.



- Jos koskaan joutuu tilanteeseen, jossa heille tulee kylään ihmisiä, tai yleensäkin joutuu edes hiukan "emännöimään" tai tekemään jotain muiden eteen, hän mököttää sen koko ajan ja pilaa näin muidenkin tunnelman.



Listaa vois jatkaa ja jatkaa. Hän on siis kokonaisuudessaan mielestäni äärimmäisen itsekäs ja lapsellinen ihminen. Mulle lähisuku ja ihmiset yleensä ovat aina olleet tärkeitä mutta tätä en vaan jotenkin voi sulattaa. Oon ite niin diplomaattinen että meidän välit on (varmasti ainakin hänestä) oikeinkin hyvät. Mut minä vaan suren aina kun nähdään että miksi juuri minulle piti sattua tällainen anoppi.