Onko vanhempia pakko vihata?

Kyllä varmaan jossain määrin, ainakin teini-iässä tulee perus vastustusmeininki. Mutta aikuisiästä en tiedä. Itse en ole vihannut koskaan (teininä koin etten halua tulla samanlaiseksi, mutten vihannut vaan ennemmin säälin), varttuneenpana olen pistänyt merkille niitä vanhempieni virheitä niihin sen kummemmin takertumatta. Olen kovastikin pohtinut mitä haluan omien lasteni kohdalla tehdä toisin. Mutta mitään ylikorostunutta reagointia saatika vihaa en itsessäni tunnista. Miehelläni kylläkin on paljon käsittelemättömiä asioita liittyen vanhempiinsa.



Mitä oikeastaan tarkoitat, että reagoi ylikorostuneesti vanhempien virheisiin? Siis miten tämä ylireagointi ilmenee? Ja millaisista virheistä kyse? Esimerkiksi?

Kyllä varmaan jossain määrin, ainakin teini-iässä tulee perus vastustusmeininki. Mutta aikuisiästä en tiedä. Itse en ole vihannut koskaan (teininä koin etten halua tulla samanlaiseksi, mutten vihannut vaan ennemmin säälin), varttuneenpana olen pistänyt merkille niitä vanhempieni virheitä niihin sen kummemmin takertumatta. Olen kovastikin pohtinut mitä haluan omien lasteni kohdalla tehdä toisin. Mutta mitään ylikorostunutta reagointia saatika vihaa en itsessäni tunnista. Miehelläni kylläkin on paljon käsittelemättömiä asioita liittyen vanhempiinsa.

Mitä oikeastaan tarkoitat, että reagoi ylikorostuneesti vanhempien virheisiin? Siis miten tämä ylireagointi ilmenee? Ja millaisista virheistä kyse? Esimerkiksi?

Tarkoitan ylireagointia, sitä, josta voi lukea palstalta päivittäin: miten se ja se appi tai anoppi tai mummo tai vaari tekee niin väärin, kun antaa lapselle keksin -tyyppistä dramatiikkaa. Eli kaikki on mennyt hyvin, vanhemmat ovat huolehtineet lapsesta niin hyvin kuin ikinä voi, mutta tehneet jotakin ns. väärin ja siksi lapsen tunteet ovat nousseet pintaan ja hallitsevat hänen mielenmaailmassaan lapsi-vanhempi-suhdetta.

mutta joillain se menee nopeasti ohi siinä teini-iässä ja jotkut sit juuttuvat siihen pitkäksikin aikaa, vuosiksi ja vuosikymmeniksi. Normaalisti aikuistuessaan sitä oppii hyväksymään sen, että niin minä kuin muutkin - jopa ne tärkeinä ja aikanaan fiksuina pitämäni - ihmiset ovat vain ihmisiä ja erehdyksiä sattuu ja virheitä tulee ja että juuri sitä sanotaan inhimillisyydeksi.

kyllä pettynyt, kun en tunnut kelpaavan heille. En siis ole tarpeeksi hyvä, jotta tuntisin olevani hyväksytty sellaisena kuin olen.



Nuo "mummo antoi keksi ilman minun lupaani" -jutut eivät minusta ole vihaa vaan lähinnä marmatusta ja pahan mielen purkamista. Minusta ei ole oikein, jos isovanhemmat tekevät jotain, jota vanhemmat eivät halua. Toisten kasvatusperiaatteita ei kyllä kannata mitätöidä.



Entäs jos isovanhemmat vaalivat omakotitalonsa nurmikkoa ja miniä/vävy/omat lapset parkkeeraavat autonsa aina nurmikolle kylään tullessaan? Saako silloin mummi purkaa kiukkuaan nettipalstalla, kun nurmikko menee ruman näköiseksi?



Elämä on paljon helpompaa, kun ottaa toiselle tärkeät asiat huomioon.

Itselläni on sadistinen väkivaltainen psyko isä, joka idutti ja rääkkäsi minua melken 20 vuotta, äidin vain katsoessa vieressä ja salliessa tämän. Äiti piti kulissit yllä, valehteli neuvolassa ruhjeistani, puolusteli isää. Henkinen väkivalta oli törkeää, uhkailua, nöyryytystä, arvostelua, sättimistä. En ole iknä kuullut yhtään kaunista sanaa vanhemmiltani.



Silti en vihaa, koska olen osannut armahtaa heidät, eivät parepaan pystyneet. Aihetta vihaan olisi, mutta en jaksa edes vihata, sillä sekin on tavallaan heidän valtaansa minuun jos aktiivisesti vihaisin.



Joillain taas on ihana koti ja rakastavat vanhemmat, ja silti aikuisena lapsi vihaa ja halveksuu vanhempiaan, juoksee terapioissa, syyttelee lähtökohtiaan.



Itse olen sitä mieltä että ihmisten sietokyky ja taakankantokyky ovat erilaisia. Joku on herkkä ja vaurioituu pienestä, joku toinen taas ei.



Sinällään olen sitä mieltä että vihaaminen on oikeutettua jos siihen on aihetta. Omissa vanhemmissanikin ongelmat on vähän toista tasoa kuin "keksin antaminen lapsenlapselle". Eli jos et tiedä toisen ihmisen taustoja ja kärsimystä, et voi etkä saa arvostella heidän vihansa määrää tai ylipäätään oikeutusta vihalle.