Tuntuu että tukehdun tähän

Itsellänikin on paukahtanut päälle tukehtumisen tunne, ja avioliitto vaakalaudalla, mutta toisesta syystä.



Itselläni tilanne se, että olen monta vuotta tukenut ja ymmärtänyt miestäni monissa karikoissa (työttömyyttä, vaihtuvia työpaikkoja, mielenterveysongelmaa, terveysongelmaa jne.). Nyt mieheni on ollut ensimmäistä kertaa pidempään työttömänä (aiemmin vain lyhyitä jaksoja) ja mittani alkaa olemaan täysi.



Kannan perheemme arjessa enemmän kuin oman osani, täysipäiväisen työni ohella. Vaikka mieheni on kotona, tulen silti kotiin iltapäivällä lasten kanssa epäsiistiin kotiin, puhumattakaan että päivällistä olisi valmisteltu. Hän ei pidä lapsia kotona edes yhtä päivää viikossa (tai kuukaudessa), tai suo heille lyhyempiä päiväkotipäiviä välillä.



Pian mieheni ansiosidonnainen työttömyysraha loppuu, ja sen jälkeen olemme todella tiukilla. Jo nyt tekee usein tiukkaa. Kuitenkaan hän ei tunnu tajuavan tätä, tai ottavan sitä tosissaan. Hän ei kanna huolta tai ota vastuuta perheemme taloudellisesta turvallisuudesta.



En vain jaksa enää.



Olen pahoillani että lainasin ketjuasi omaan purkaukseeni.

Minäkin olen pahoillani sinun puolestasi. Ei kuulosta tilanteesi kovinkaan kivalta ja ymmärrän väsymisesi.



Avioliiton vaarantuminen syystä tai toisesta on raskasta. Tuntuu lohduttomalta ruveta miettimään kaikkia käytännönjärjestelyjä. Miten järjestää lasten asiat mahdollisimman hyvin, miten jakaa koti, kesämökki, auto jne... Kaikkein kamalinta on, jos joutuu tähän tilanteeseen täysin vastoin omaa tahtoaan. Eli itse rakastaa toista yhä valtavasti, mutta eihän toista voi omistaa.



Tällä hetkellä olemme päättäneet vielä yrittää saada asiat toimimaan, mutta pelko jäytää sisuksia.

siellä voi käydä yhdessä ja/tai erikseen puhumassa näistä asioista, osa PANK:n terapeuteista voi toimia myös eron sovittelijoina jos niin käy. Palvelu on ilmaista.



Jos ette halua sinne mennä niin hae sinä ainakin tukea jostain, esim. mielenterveystoimistosta, ettet ratkea tässä vaikeassa elämänvaiheessa.

Apua olemme jo tilanteeseen hakeneet. Ehkä tämä tästä. Päivä kerrallaan.



Onhan tässä välillä hyviä hetkiä ja välillä taas tulee täydellinen romahdus. Elän nyt vain sillä pienellä toivolla, että asiat saadaan korjatuksi. Mutta voiko sitä enää ikinä kokea oloaan niin turvalliseksi kuin aiemmin? Tuskin.

Ajattelet kuitenkin hyvin kypsästi, toista ei voi omistaa. Toivon että miehesi ymmärtää kuinka onnekas on, kun annat hänelle mahdollisuuden yrittää korjata välinne.

Elän nyt vain sillä pienellä toivolla, että asiat saadaan korjatuksi. Mutta voiko sitä enää ikinä kokea oloaan niin turvalliseksi kuin aiemmin? Tuskin.

Minä taas näen toisin. Kunhan (ei jos!) pääsette yli tästä ja niistä seuraavista epävarmuuden ajoista, voitte katsoa tätä ajankohtaa joskus vuosien päästä hetkenä, jolloin suhdettanne todella koeteltiin ja tuntea ylpeyttä siitä, että te selvisitte tästäkin, mihin moni muu suhde olisi hajonnut. Luulen, että se nimenomaan luo turvaa. MIKÄÄN ei meitä hajota! =)

Voimia sulle jaksaa tarpoa eteenpäin...

Luulit olevasi turvassa. Elämä voi muuttua yhdessä sekunnissa. Ole hiljaa kiitollinen että pommi ei tipahtanut taivaalta tappaen puolet suvustasi. Tai että lastasi ei olla siepattu kun hetkeksi käänsit pääsi muualle. Tai että auto ei törmännyt sinuun suojatiellä, halvaannuttaen sinut vyötäröstä alaspäin. Tai että ystävääsi ei pahoinpidelty, traumatisoiden hänet perinpohjin, ja tekijöiden jäädessä kiinni nämä selvisivät ehdonalaisella.



Ongelmasi ovat puhtaasti henkisiä eikä mitään konkreettista ole menetetty. Sinulla on terveytesi ja fyysinen kyky toimia. Juuri nyt et voi hyvin, etkä haluakaan voida. Hyväksy tämä.



Maastopalon polttama metsä muutetaan viljapelloksi, eikä jäädä pillittämään että kaunis metsä paloi poroksi. Etsi itsellesi toinen metsä mitä rakastaa ja ihailla.



"There's nothing the world loves more than the taste of really sweet dreams."

Viisaus on lahja joka on kääritty tuskaan ja sinulla on joko paljon lahjoja avattavana tai yksi iso sellainen.