Lue keskustelun säännöt.
Kertoisinko kohta 6-vuotiaalle lapselleni masennuksestani?
09.03.2012 |
Olen tässä miettinyt, kertoisinko kesällä 6 vuotta täyttävälle pojalleni masennuksestani. Olen aloittanut masennuslääkityksen n. kuukausi sitten, ja se on onneksi ehkä hieman auttanut. En itke tms lapsen nähden tai muutenkaan, mutta olo on ollut talven aikana tosi väsynyt ja alakuloinen. Lapsille (nuorempi 2-vuotias) olen välillä ollut tosi kireä, vaikka pääasiassa olen jaksanut hoitaa heitä hyvin. Välillä tuntuu, että hermostun turhan herkästi pojalleni ja vaikka pyydänkin anteeksi, tuntuu, että minun pitäisi jotenkin selittää hänelle, miksi.
Lähinnä pelkään, että poika ahdistuu ja miettii turhaan asiaa, jos juttelen hänelle siitä. Ja että hän puhuu asiasta ulkopuolisille, esim päiväkodissa.
Kommentit (7)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsien ei tarvitse kantaa huolta vanhemman terveydestä/sairaudesta. Ja juuri siksi pitää kertoa! Lapset kyllä huomaavat jos vanhemmalla on jotain vialla ja lapsi syyllistää helposti itseään vanhemman ongelmista. Aikuisen tehtävä on ottaa tämä syyllisyyden taakka lapselta pois, kertomalla mikä on vialla.
kyllä jo 2-vuotiaalle kertonut masennuksesta sanomalla, että äiti on nyt väsynyt ja sairas, eikä jaksa nyt touhuta kaikkea sitä mitä normaalisti. Erityisesti olen painottanut, että vaikka pinna on kireällä, se ei ole lapsen vika, ja että rakastan häntä ihan yhtä paljon kuin aina ennenkin. Lapsi tuntuu ainakin jollain tasolla ymmärtävän asian, jos itselläni on vaikka huono hetki, tulee lohduttamaan ja halimaan.
Mielestäni sinun kannattaa kertoa. Poika huomaa alakuloisuutesi ja kireytesi. Asiasta kertominen auttaa poikaa ymmärtämän asian ja saamaan sen oikeisiin mittasuhteisiin.
Tietenkään lapselle ei kerrota mitään diagnoosia, vaan yksinkertaisesti pääasia. Tyyliin äidillä sairaus, joka tekee äidistä väsyneen ja pahan tuulisen. Lääkäri auttaa äitiä parantumaan, mutta parantuminen vie aikaa.
kertonut mt-ongelmistani lapselle. Mutta aina kun mulla on huono hetki, sanon siitä että lapsi tietää että mistä on kyse. Saatan sanoa esim. että mä olen sitten tänään tosi kiukkuisella tai tosi surullisella päällä. Ja kun lapsi kysyy että miksi, niin sanon vaikka että se on mun oma juttu eikä ole vakavaa. Ja että se menee kyllä ohi. Niinkuin meneekin. Jos olisin pitempiä aikoja masiksessa, varmaan sitten puhuisin siitä sairautena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut jo 5 vuotta eläkkeellä. Lähetän lapsen kouluun ja otan koulusta vastaan. Annan välipalan, teemme läksyt, usein joku kaveri tulee meille tai lapsi lähtee kavereille. Kouluajan lepäilen ja teen omiani, en stressaa, joskus nukun. Lapsi ei kärsi masennuksestani. Jos olen hyvin väsynyt, sanon lapselle että olen nukkunut huonosti, silloin isä hoitaa ja lapsi käy välillä höpöttelemässä minulle makkarissa ja tulee kattelemaan kainaloon telkkaa.
En koskaan saa raivareita lapsen läsnäollessa.Jos vointin ollut todella huono, lapsi on ollut mummilla.Asuu lähellä ja ovat todella läheisiä, on iloinen aina kun saa mennä.
En kertoisi