Minäpä sanon teille, että tuohon Down asiaan ei kannata kommentoida, jollei asia oikeasti kosketa.
Kommentit (14)
ellei ole omakohtaista kokemusta. Aika hedelmätön lähtökohta.
Jos tietämyskin on tasoa "jos ei ole down, ei ole kehitysvammainen" ja "downit on väkivaltaisia ja likaisia", voisi vähän miettiä mitä sanoo. Downeja on yhtä montaa erilaista ja eritasoista kuin on ei-downejakin. Toiset asuvat itsenäisesti, toisilla on syvä autismi, eivätkä ikinä kommunikoi. Toisten elämä on työntekoa ja koulutusta, toisilla vain sairaalaelämää. Downeja ei oikein voi yleistää mihinkään tiettyyn muottiin.
ettei asiaa itse kokemattoman kannata kommentoida mitenkään, mutta sekös on ketään ennenkään estänyt
että asia koskettanee jokaista, joka on ollut joskus raskaana. Uskoisin, että jokainen odottava äiti miettii mitä tekee, jos lapsi onkin vammainen.
Tietenkään ei voi esittää kaikkitietävää, jos ei asiasta mitään tiedä, mutta eihän se voi estää keskustelua, siis ajatustenvaihtoa.
Kolmoselle tiedoksi, että näinpä se pitkälti on.
joka OIKEASTI joutuu down-kysymyksen kanssa pystyy siihen vastaamaan.
ennen seulontoihin menemistä, että mitä jos kaikki ei olekaan ok...
Väitän vieläkin, että vain se, joka OIKEASTI joutuu down-kysymyksen kanssa pystyy siihen vastaamaan.
joka OIKEASTI joutuu down-kysymyksen kanssa pystyy siihen vastaamaan.
jotain muuta äitiä joka tekee abortin down-epäilyn vuoksi. Jokaisella on oikeus omaan valintaan ja siihen ei pidä olla kenelläkään mitään sanottavaa.
Vaikka jollakin olisi 7 down-lasta se ei oikeuta häntä tuomitsemaan
joka OIKEASTI joutuu down-kysymyksen kanssa pystyy siihen vastaamaan.
jotain muuta äitiä joka tekee abortin down-epäilyn vuoksi. Jokaisella on oikeus omaan valintaan ja siihen ei pidä olla kenelläkään mitään sanottavaa.
Että tieto- ja kokemustaso kertoo enemmän. Ihminen, joka on nähnyt downeja korkeintaan kaupungilla eikä tiedä sen enempää kuin ulkonäköpiirteitä, ei mielestäni ole oikeutettu tuomitsemaan tai sallimaan mitään. Ennen kuin keskusteluun osallistuu, pitäisi olla jonkinlainen perustieto- ja taitotaso. Tosin av:llä ei voi mitään kovin järkevää olettaa ihmisten puhuvan.
down-lapselta selvinneet, niin lapsenlapsenne voi olla sellainen.
Mutta ei ole minun ongelmani, vaan lapseni, mikäli siis minulla on lapsia..
down-lapselta selvinneet, niin lapsenlapsenne voi olla sellainen.
ikäni puolesta, enkä vieläkään osaa sanoa, mitä olisin tehnyt, jos ylimääräisiä kromosomeja olisi löytynyt.
Itse en ole esim. down-lapsen äiti/sukulainen/tuttava tms. niin minä en voi edes kirjoja lukemalla tietää, mitä se kaikki todellisuudessa on.
:)