Miksi on tartutettava muita?
Menossa synttäreille ja juuri kuulin että yksi kutsutuista on viikolla sairastanut mahataudin mutta aikoo silti tulla koska " eilen jo pystyi syömään". Mikä helvetti ihmisiä vaivaa??? Tarttuuhan se vieläkin ja pakko raahata koko tartuttava perhe juhliin. Minäminäminä!
Kommentit (5)
Mutta jos esim eka niin muilla perheenjäsenillä saattaa olla vielä vasta itämässä ja silloin kaikkein tartuttavin vaihe. Miksi on pakko altistaa muut jos perheessä jyrää mahatautia? Kun kaikki tietää kuinka v-mäinen se on ja meidän 5 henkiselle perheelle todella raskas.
maitohappobakteereita ja opeta ne käsien pesuun. koko maailma ei voi pysähty pikkusen mahatautiin joka on jo ohi.
No, edes kertoivat, että lapsella ollut tauti. Voi edes vähän varoa. Itse olin juuri synttäreillä, jossa olikin yllättäen noin 50 vierasta. Vauvan äitinä en tajunnut, että vatsatautiepidemia jyllää ja että vieraita tulee niin paljon. Arvostelukyvyn puutetta juuri sairastuneen äidiltä tuoda lapsi synttäreille ja myös synttäreiden emäntä voisi huomioida epidemian niin, ettei tarjoa sormin otettavaa ruokaa, esim. sipsejä jättimäisestä kulhosta.
Oli iloinen ylläri, että pari päivää synttäreiden jälkein aloin minä oksentaa. Parin päivän päästä vauva ja sitten siitä parin päivän päästä mies. Perheessä oltiin kipeitä tai puolikuntoisia melkein pari viikkoa. Vauva, joka oli juuri oppinut syömään kiinteitä joka aterialla syö nyt sitten huonosti.
Raskaana ollessani olimme kylässä pikkulapsiperheessä, joka lähtiessämme muisti mainita, että heillä koko perhe sairastanut juuri samalla viikolla. Viimeinen oli oksennellut vielä toissapäivänä! Kotonahan pöpöt saattavat lojua vielä pari viikkoa. Tiesivät myös raskaudestani, mutta antoivat oksennustautitoipilaiden kiipeillä syliini. Raskaana sairastettu oksutauti se vasta hauska olikin!
Todella vihainen jos ei kerrottaisi etukäteen, sanoisin ihan suoraan että tuollainen on todella vastuutonta ja itsekästä, suorastaan tahallista tartuttamista. Kodissa, josssa on vasta sairastettu vatsatauti, on pöpöjä joka paikassa, eikä siinä normaali siivous auta, ei edes käsienpesu.
Vieras joka on vasta sairastanut, ei ole niin suuri tartuttaja, mutta itse olen sen verran tarkka, että sanoisin että se lapsi saa olla tulematta, tai jos ei jää niin me jäämme.
Olen kantapäänkautta oppinut välttelemään vatsatautisia, enkä halua saattaa vauvaa ja esikoistamme huonoon kuntoon, jos sen suinkin voi välttää!
Eli ovat ehkä saaneet sellaiset ohjeet.