Lue keskustelun säännöt.
Mieheltä ei saa TUKEA.. :( Jotenkin tunnevammainen???
07.03.2012 |
Minua on alkanut ärsyttää, kun mieheltä ei saa tukea, mutta itse tukea kutenkin vaatii itselleen. Ja välillä on tosi "kylmä" ja tunteeton vaikka itkisin vieressä. Olemme olleet jo 10 vuotta yhdessä ja uusperhekuvio on kyseessä. Miehen vaimo on kuollut yli 10 vuotta sitten. Itse epäilen, että hänellä on jäänyt käsittelemättä vaimon kuolemaan liittyviä asioita, vaikka hän ei sitä myönnä ja sanoo ettei ongelmaa ole. Muutenkin on tosi hankala luonteeltaan. Tämän vuoden alussa minun silmäni jotenkin aukesivat hänen käytökselleen (menetin läheisen tuttavani, enkä saanut mitään tukea ja hautajaisten jälkeen olisi pitänyt jaktaa taas elämää niinkun ennenkin, vaikka läheisen kuolema oli minulle tosi kova paikka, ei antanut aikaa surra), vasta nyt valitettavasti. Tai tähän asti olen vaan yrittänyt jaksaa lasten takia, mutta nyt tuli seinä vastaan! Olemme jossain vaiheessa olleet jopa kihloissa, mutta purimme kihlauksen omien ristiriitojemme takia. Nyt yritin ottaa uudestaan puheeksi, että voisimmeko ottaa sormukset takaisin, mutta hän ei " uskalla"? Sanoi ettei ole valmis..?! :/ Minusta tuntuu, että alusta hänellä on ollut joku luottamuspula minua kohtaan. Yritin selvittää asioita kun meillä oli ristiriitoja, nytkin siis vähän aikaa sitten ja minulla tuli mitta täyteen, mutta ihan mitä tahansa kirjoitinkin hänelle tekstiviestitse, niin ei vaan mennyt kaaliin (kehoitti vaan minua menemään hoitoon)..! Tuntui siltä niinkun olisin "hakannut päätä seinään"! Yritin ehdottaa taukoakin tälle suhteelle, mutta ei vastannut mitään. Kun menetti vaimonsa, niin pelkää menettävänsä minutkin? Hänellä on kolme muuta lasta edellisestä liitosta. Olen jo aikoja sitten sanonut, että mentäisiin naimisiin, että olisin sitten kuin yhtä perhettä muiden kanssa, mtuta sitäkään ei uskalla ja ajattelee että mitä hänen lapsensa siitä sanovat..? Meillä on myös kaksi yhteistä lasta (alle kouluikäisiä). Emme siis ole mitään teinejä enää.
Sen verran vielä, että yritin kaksi viikkoa selvittää tätä meidän asiaa ja saada taottua hänen kaaliin, että hänessäkin on vikaa eikä vaan aina minussa, mutta en tiedä miten onnistui... Sen verran myös hermot menivät minulla, että ilmoitin etten jaksa enää ja että haluan lopettaa, mutta sitäkään ei ottanut todesta. Hän ei suostu keskustelemaan miten edetään tässä asiassa että jos/kun nyt erotaan, vaan sanoo vaan että jos sinä haluat..:/ Ei yhtään ota vastuuta, vaan tuntuu kun hänen "ehdoillaan" pitäisi vaan koko ajan mennä.
Perheneuvolassakin ollaan käyty juttelemassa, mutta sieltä en kokenut saavani mitään apua. minustatuntuu, että tuo mies ajaa minut loppuun...:(
Mitähän minun oikein pitäisi tehdä kun toinen ei suostu eroamaan tai pitämään edes taukoa?? Haluaisi vaan jatkaa ja uskoo että sitten menisi paremmin, kun hänen isommat lapsensa olisivat muuttaneet kotoa pois. Mutta kun minä en jaksa enää odottaa, kun mitään ei tapahdu... Ja toistahan ei voi muuttaa. Toki itsekin olen varmaan aika ajoin hankala, mutta en nyt noin hankala etten suostu asioista keskustelemaan. Jotenkin alkaa tuntumaan ettei hän arvosta minua. :( Pitäisikö vaan jättää hänet? Olen tosi väsynyt tähän.
Asiallisia kommentteja kiitos. :)
Kommentit (19)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole laiska, mutta odotan kirjoittajalta edes vähän lukijan huomioonottamista ja viitseliäisyyttä, perusasioista tosiaan sitä KAPPALEJAKOA.
Kirjoita vasta sitten. Laiskaa?! Ehkäsittenolelaiskakunenviitsinähdävaivaa...
Aika huolestuttavalta tilanne kuulostaa.
Oma mien on samanlainen, ei tue, kehu, kiitä tai kannusta, ei huomioi ponnistelujani eikä ikinä lohduta kun on suru. Ei osaa huomioida, auttaa eikä olla empaattinen.
Mutta mies ei tee sitä tahallaan. Oppi on nimittäin suoraan lapsuudenkodista. Appivanhemmat on kouluttamattomia tolloja, jotka eivät osaa puhua istään, eivät ole opettaneet lapsilleen käytöstapoja tai tunteiden käsittelyä. Anoppi/app eivät ole ikinä auttaneet meitä, ei edes niitä kahta kertaa kun äärimmäisessä hädässä pyydettiin. Ja eivät tod ole sekuntiaan hoitaneet lapsiamme tai ole edes kiinnostuneita heistä.
Tavat tulee kotoa, ja aikuisiällä muutosta ei enää saa tehtyä. Oma ratkaisuni oli muuttaa omaa asennetta ja omia odotuksia, eikä ainakaan erehtyä vertaamaan miestä ihannemiehiin.
Mieheni on siis tunnevammainen, mutta ei voi sille mitään itse, koska sai paskat eväät elämään kotoa.
Kaikesta huolimatta on lapsille kuitenkin hyvä isä, ja osoittaa teoilla välittävänsä näistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tämä ihan vinkiksi seuraavaa kertaa varten, en tarkoita kuittailla. =)
Minua on alkanut ärsyttää, kun mieheltä ei saa tukea, mutta itse tukea kutenkin vaatii itselleen. Ja välillä on tosi "kylmä" ja tunteeton vaikka itkisin vieressä.
- Miehen voi olla vaikea lohduttaa, kaikki eivät vaan osaa kohdata tunteita, tai niitä näyttävää ihmistä. Voitko sanoa suoraan, että "halaa minua, ei sun tarvitse sanoa mitään, kunhan pidät hetken kiinni"?
Olemme olleet jo 10 vuotta yhdessä ja uusperhekuvio on kyseessä. Miehen vaimo on kuollut yli 10 vuotta sitten. Itse epäilen, että hänellä on jäänyt käsittelemättä vaimon kuolemaan liittyviä asioita, vaikka hän ei sitä myönnä ja sanoo ettei ongelmaa ole.
- Jaa, voi olla että on eikä myönnä, tai voi olla, ettei niin vaan ole, vaikka sinä niin epäilet. Ihmiset käsittelevät tunteensa niin eri tavoin. Kuinka pian vaimon kuoleman jälkeen tapasitte, puhuiko alussa siitä asiasta enemmän? Ehkä hän kokee, että se on käsitelty?
Muutenkin on tosi hankala luonteeltaan.
- Millä tavoin?
Tämän vuoden alussa minun silmäni jotenkin aukesivat hänen käytökselleen (menetin läheisen tuttavani, enkä saanut mitään tukea ja hautajaisten jälkeen olisi pitänyt jaktaa taas elämää niinkun ennenkin, vaikka läheisen kuolema oli minulle tosi kova paikka, ei antanut aikaa surra), vasta nyt valitettavasti.
- Jälleen, hänen voi olla vaikea osata lohduttaa. Siitä ei oikein voi toista syyttää, toivottavasti olet saanut tukea sitten jostain muualta? Osanottoni joka tapauksessa sinulle.
Tai tähän asti olen vaan yrittänyt jaksaa lasten takia, mutta nyt tuli seinä vastaan!
- Niin, kaikilla meillä on omat kipurajamme. Sinulla se tuli vastaan nyt, ja sinun päätöksesi on, jaksatko vielä tuon seinän ohi, vai onko se tässä. Ihan yllätyksenä ei kai miehen "tunnekylmyys" ole voinut tulla, vai oliko alussa puhuvaa ja pussaavaa tyyppiä...?
Olemme jossain vaiheessa olleet jopa kihloissa, mutta purimme kihlauksen omien ristiriitojemme takia. Nyt yritin ottaa uudestaan puheeksi, että voisimmeko ottaa sormukset takaisin, mutta hän ei " uskalla"? Sanoi ettei ole valmis..?! :/
- Se on hänen tunteensa ja sinun pitää se hänelle suoda. Suoda siitä huolimatta, että se estäisi sinua jatkamasta suhdetta. Ethän voi mitenkään "pakottaa" miestäsi takaisin kihloihin = uusimaan lupausta mennä naimisiin. Kihloissa ei voi olla väkisin.
Minusta tuntuu, että alusta hänellä on ollut joku luottamuspula minua kohtaan.
- Syystä vai syyttä? Epäilee tyhjästä vai oletko ylittänyt jotain rajoja?
Yritin selvittää asioita kun meillä oli ristiriitoja, nytkin siis vähän aikaa sitten ja minulla tuli mitta täyteen, mutta ihan mitä tahansa kirjoitinkin hänelle tekstiviestitse, niin ei vaan mennyt kaaliin (kehoitti vaan minua menemään hoitoon)..!
- Kehoitus hoitoon menemisestä on hänen tapansa solvata sinua. Hänellä ei ehkä itsellään ole työkaluja käsitellä asiaanne ja yrittää vastata louokkaamalla. Toisaalta, tekstiviesti...? Mahtuuko siihen tosiaan se, mitä sydämestäsi haluat sanoa? Eikö naamatusten keskustelu hänen kanssaan tosiaan onnistu? Entä kirje, tuntuisiko liian kornilta kirjoittaa sellainen?
Tuntui siltä niinkun olisin "hakannut päätä seinään"! Yritin ehdottaa taukoakin tälle suhteelle, mutta ei vastannut mitään. Kun menetti vaimonsa, niin pelkää menettävänsä minutkin?
- Sinun tulkintasi, muista. Edelleen voi hyvin olla, että vaimon menetys ei paina tässä suhteessa enää. Olet kuitenkin oikeutettu jonkunlaiseen vastaukseen - yhtä lailla kuin itse et voi pakottaa miestäsi takaisin kihloihin, ei hän voi pakottaa sinua olemaan suhteessa, jos sinä eniten haluat taukoa.
Hänellä on kolme muuta lasta edellisestä liitosta. Olen jo aikoja sitten sanonut, että mentäisiin naimisiin, että olisin sitten kuin yhtä perhettä muiden kanssa, mtuta sitäkään ei uskalla ja ajattelee että mitä hänen lapsensa siitä sanovat..? Meillä on myös kaksi yhteistä lasta (alle kouluikäisiä).
- Miten kaikki lapset tulevat keskenään toimeen, ovatko hitsautuneet yhdeksi perheeksi tuossa pitkässä ajassa, mitä olette yhdessä olleet? Voisin kuvitella näin. Siinä tapauksessa miehen perustelu ei oikein vakuuta. Toisaalta et itsekään tunnu tietävän mitä haluat. Toisaalta haluat mennä naimisiin, toisaalta taukoa? Et voi käyttää sitä taukoa myöskään uhkailuun, "ellet mene kanssani naimisiin, haluan tauon!"...
Emme siis ole mitään teinejä enää. Sen verran vielä, että yritin kaksi viikkoa selvittää tätä meidän asiaa ja saada taottua hänen kaaliin, että hänessäkin on vikaa eikä vaan aina minussa, mutta en tiedä miten onnistui...
- KYSY miten onnistui, keskustele, puhu asiallisesti, kysy tajuaako hän omat virheensä suhteessa ja että sinä yksin et mitenkään voi olla syypää teidän ongelmiinne? Mikä muuten, nyt tarkemmin ajateltuna, on mielestäsi suurin ongelmanne...?
Sen verran myös hermot menivät minulla, että ilmoitin etten jaksa enää ja että haluan lopettaa, mutta sitäkään ei ottanut todesta.
- Uhkailit? Haluatko oikeasti erota? Ei hänen tarvitse sitä ilmoitusta "ottaa todesta", jos oikeasti haluat erota, niin eroat. Niin helppoa se on. Etsit asunnon, varaat ajan lastenvalvojalle, teette tapaamissopimukset yms. No, ei "helppoa", mutta ei avoeroon tarvita mitään allekirjoitettua sopimusta.
Hän ei suostu keskustelemaan miten edetään tässä asiassa että jos/kun nyt erotaan, vaan sanoo vaan että jos sinä haluat..:/ Ei yhtään ota vastuuta, vaan tuntuu kun hänen "ehdoillaan" pitäisi vaan koko ajan mennä.
- Ristiriitaista? Sanoo, että "jos sinä haluat", eihän siinä silloin hänen ehdoillaan mennä? Kai mieskin on sekaisin mitä haluat, kun et itsekään tiedä. Se sinun on päätettävä, eikä heiluttava jossain välimaastossa. Yhtä lailla tässä vaikutetaan sinun ehdoilla mentävän, haluatko kihloihin > naimisiin > olla perhe vai haluatko taukoa vai lopettaa...
Perheneuvolassakin ollaan käyty juttelemassa, mutta sieltä en kokenut saavani mitään apua. minustatuntuu, että tuo mies ajaa minut loppuun...:(
- Käynyt juttelemassa, kuinka kauan? 1-2 kertaa tuskin antaa mitään, kyllä siihen olisi syytä sitoutua (!) pidemmäksi aikaa. Ja nimenomaan sitoutua, miehenkin taholta, ei siitä mitään hyötyä olekaan, jos mies vain raahataan sinne väkisin. Yksin et voi suhdettanne korjatakaan.
Mitähän minun oikein pitäisi tehdä kun toinen ei suostu eroamaan tai pitämään edes taukoa??
- Se siis on se, mitä eniten haluat? Kuten sanottu, varsinkin jos olette vain avoliitossa, ei hänen tarvitse mitenkään "suostua" eroon.
Haluaisi vaan jatkaa ja uskoo että sitten menisi paremmin, kun hänen isommat lapsensa olisivat muuttaneet kotoa pois. Mutta kun minä en jaksa enää odottaa, kun mitään ei tapahdu...
- Kuinka pitkästä ajasta on kysymys?
Ja toistahan ei voi muuttaa. Toki itsekin olen varmaan aika ajoin hankala, mutta en nyt noin hankala etten suostu asioista keskustelemaan.
- Keskusteletko aidosti kohdaten ja oletko järjestänyt aikaa sille? Ei sen pitäisi olla yksin sinun vastuullasi tokikaan, mutta ei voi keskustella väsyneenä työpäivän jälkeen tulehtuneessa tilassa, vaan sille pitää varata aika. Lapset pois vaikka viikonlopuksi, jona aikana PUHUTTE ja päätätte suhteenne jatkosta.
Jotenkin alkaa tuntumaan ettei hän arvosta minua. :( Pitäisikö vaan jättää hänet? Olen tosi väsynyt tähän. Asiallisia kommentteja kiitos. :)
- Arvostatko sinä häntä?
Kirjoituksestasi huokuu jotenkin niin suurta tuskaa ja epätyytyväisyyttä, että on vaikea antaa mitään neuvoja, eikähän näitä asioita voi kukaan muu puolestasi päättääkään.
ärsyttävällä tavalla kirjoitettuun tekstiin.
Mutta sanot, että kaipaat miehen tukea. Osaatko ihan konkreettisesti kertoa millaista tukea kaipaat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä tämä purkautuminen helpotti häntä, mutta en jaksa minäkään lukea.
En tiedä, johtuuko siitä, että on niin hankala keissi, että siksi noi jotkut tollot vaan kuittailee kun muutakaan ei voi ja epätoivoiset tilanteet ahdistaa. Joka tapauksessa AIVAN TÖRKÄÄ aloittajaa kohtaan!
Älä välitä, oli hyvä, että otit asian esiin. Ja sen täytyy todella riipoa sua, koska olet niin epätoivoinen, että jopa tänne näiden ässhole-kommentaattoreiden armoille pistät itsesi.
Sun tilanne on varmasti se yleisin mitä voi olla. Ihmiset ei vaan osaa olla yhdessä, sit lopultakaan. Rakkaus on yliarvostettu juttu, kehitetty romantiikan ajan porvarisromaaneissa. Oikeasti. Ei sellaista ole. JOs kehtaisin, sanoisin suoraan, että jätä ukkos, et IKINÄ saa siltä mitä odotat. Toinen juttu on, saatko keneltäkään.
Tarkoitan, että sellaista superrakkautta, mitä aina sanotaan, että kaikkien pitäisi saada, saa oikeasti vain tosi harvat. Ehkö toi lohduttaa tai sitten ei. Näihin juttuihin ei aina ole oikeaa ratkaisua.
Hyvä uutinen on, että teillä on skidit. Niiltä saa oikeaa rakkautta, jos on osannut niille antaa sitä aikanaan.
Romantiikannälkä on toinen juttu. Jos oot reipas, niin hanki rakastaja, tai edes flirttaile välillä. Piristää kummasti. No, kohta tulee moralistiakoilta huuutoa : D
Mutta tsemppiä, myötätunto puolellasi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Asiallisia kommentteja kiitos. :)"
Mitä, jos teksit ensin helpompi lukuisen aloituksen. Se, helpottaisi myötäilyä. Laita samalla, mitä haluat kuulla tai mitä et.
av-palstalaiset tarvii kaiken valmiiksi pureskeltuna kun omat aivot eivät toimi.
Ap, olen samaa mieltä kuin joku muukin että miehesi ei muutu. Kuulostaa siltä, että sulla ei ole sellaista valuuttaa (eikä kellään muullakaan), jolla saisi miehestä irti mitään. Ehkä hän puhuu eronne jälkeen seuraavalle naiselleen susta niitä asioita joita ois pitäny puhua sun kanssa ja sitten valuu tämän naisen kanssa samaan radalle kuin missä on nyt sun kanssa.
Valitettavasti joudut oikeasti ihan yksin päättämään sen, että jatkatko samaan malliin vai eroatko ja jos eroat, niin luultavasti mies syyttää sua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin kirjoitettu. Mutta harmi, että alku teki sinusta tyypillisen ässhole tason kommentaattorin.
Minua on alkanut ärsyttää, kun mieheltä ei saa tukea, mutta itse tukea kutenkin vaatii itselleen. Ja välillä on tosi "kylmä" ja tunteeton vaikka itkisin vieressä. - Miehen voi olla vaikea lohduttaa, kaikki eivät vaan osaa kohdata tunteita, tai niitä näyttävää ihmistä. Voitko sanoa suoraan, että "halaa minua, ei sun tarvitse sanoa mitään, kunhan pidät hetken kiinni"?
VASTAUS: Niin, pitäisi koittaa tuota. Yleensä ei halaa jos en minä halaa ja sekin vähän vastentahtoisesti.
Olemme olleet jo 10 vuotta yhdessä ja uusperhekuvio on kyseessä. Miehen vaimo on kuollut yli 10 vuotta sitten. Itse epäilen, että hänellä on jäänyt käsittelemättä vaimon kuolemaan liittyviä asioita, vaikka hän ei sitä myönnä ja sanoo ettei ongelmaa ole. - Jaa, voi olla että on eikä myönnä, tai voi olla, ettei niin vaan ole, vaikka sinä niin epäilet. Ihmiset käsittelevät tunteensa niin eri tavoin. Kuinka pian vaimon kuoleman jälkeen tapasitte, puhuiko alussa siitä asiasta enemmän? Ehkä hän kokee, että se on käsitelty?
VASTAUS: Vaimon kuolemasta oli 1,5 vuotta kun tapasimme. Joten ei niin pitkä aika. Silloin hän avautui kokemastaan surusta ja vaimon viimeisestä illasta. Siis puhui asiasta silloin enemmän.
Muutenkin on tosi hankala luonteeltaan. - Millä tavoin?
VASTAUS: Jääräpäinen, ei suostu keskustelemaan kovan paikan tullen, en saa vastausta, ei ota minua tosissaan. Alussa kun laitoin pyykkejä koneeseen, niin kulki perässä ja laittoi ne uudestaan niinkun hänen mielestään oli oikein. Ei kohteletasavertaisena (hän on miuna 6 vuotta vanhempi ja "vanhan ajan kasvatuksen" saanut).
Tämän vuoden alussa minun silmäni jotenkin aukesivat hänen käytökselleen (menetin läheisen tuttavani, enkä saanut mitään tukea ja hautajaisten jälkeen olisi pitänyt jaktaa taas elämää niinkun ennenkin, vaikka läheisen kuolema oli minulle tosi kova paikka, ei antanut aikaa surra), vasta nyt valitettavasti. - Jälleen, hänen voi olla vaikea osata lohduttaa. Siitä ei oikein voi toista syyttää, toivottavasti olet saanut tukea sitten jostain muualta? Osanottoni joka tapauksessa sinulle.
VASTAUS: Totta. Kiitos.
Tai tähän asti olen vaan yrittänyt jaksaa lasten takia, mutta nyt tuli seinä vastaan! - Niin, kaikilla meillä on omat kipurajamme. Sinulla se tuli vastaan nyt, ja sinun päätöksesi on, jaksatko vielä tuon seinän ohi, vai onko se tässä. Ihan yllätyksenä ei kai miehen "tunnekylmyys" ole voinut tulla, vai oliko alussa puhuvaa ja pussaavaa tyyppiä?
VASTAUS: Ei tullut tuokylmyys yllätyksenä, ei. Mutta nyt tuli vaan mitta täyteen. Kaikkea ei varmaan tarvitse kestää??
Olemme jossain vaiheessa olleet jopa kihloissa, mutta purimme kihlauksen omien ristiriitojemme takia. Nyt yritin ottaa uudestaan puheeksi, että voisimmeko ottaa sormukset takaisin, mutta hän ei " uskalla"? Sanoi ettei ole valmis..?! :/
- Se on hänen tunteensa ja sinun pitää se hänelle suoda. Suoda siitä huolimatta, että se estäisi sinua jatkamasta suhdetta. Ethän voi mitenkään "pakottaa" miestäsi takaisin kihloihin = uusimaan lupausta mennä naimisiin. Kihloissa ei voi olla voi olla väkisin.
VASTAUS: Totta.
Minusta tuntuu, että alusta hänellä on ollut joku luottamuspula minua kohtaan.
- Syystä vai syyttä? Epäilee tyhjästä vai oletko ylittänyt jotain rajoja?
VASTAUS: En ole mitenkään pettänyt hänen luottamustaan. En ole pettänyt häntä toisen kanssa tms.
Yritin selvittää asioita kun meillä oli ristiriitoja, nytkin siis vähän aikaa sitten ja minulla tuli mitta täyteen, mutta ihan mitä tahansa kirjoitinkin hänelle tekstiviestitse, niin ei vaan mennyt kaaliin (kehoitti vaan minua menemään hoitoon)..!
- Kehoitus hoitoon menemisestä on hänen tapansa solvata sinua. Hänellä ei ehkä itsellään ole työkaluja käsitellä asiaanne ja yrittää vastata louokkaamalla. Toisaalta, tekstiviesti...? Mahtuuko siihen tosiaan se, mitä sydämestäsi haluat sanoa? Eikö naamatusten keskustelu hänen kanssaan tosiaan onnistu? Entä kirje, tuntuisiko liian kornilta kirjoittaa sellainen?
VASTAUS: Tekstiviesti sen takia, kun ei suostunut puhumaan. Kirje olisi varmaan parempi ,tai sähköposti.
Tuntui siltä niinkun olisin "hakannut päätä seinään"! Yritin ehdottaa taukoakin tälle suhteelle, mutta ei vastannut mitään. Kun menetti vaimonsa, niin pelkää menettävänsä minutkin?
- Sinun tulkintasi, muista. Edelleen voi hyvin olla, että vaimon menetys ei paina tässä suhteessa enää. Olet kuitenkin oikeutettu jonkunlaiseen vastaukseen - yhtä lailla kuin itse et voi pakottaa miestäsi takaisin kihloihin, ei hän voi pakottaa sinua olemaan suhteessa, jos sinä eniten haluat taukoa.
VASTAUS: Samaa mieltä.
Hänellä on kolme muuta lasta edellisestä liitosta. Olen jo aikoja sitten sanonut, että mentäisiin naimisiin, että olisin sitten kuin yhtä perhettä muiden kanssa, mtuta sitäkään ei uskalla ja ajattelee että mitä hänen lapsensa siitä sanovat..? Meillä on myös kaksi yhteistä lasta (alle kouluikäisiä).
- Miten kaikki lapset tulevat keskenään toimeen, ovatko hitsautuneet yhdeksi perheeksi tuossa pitkässä ajassa, mitä olette yhdessä olleet? Voisin kuvitella näin. Siinä tapauksessa miehen perustelu ei oikein vakuuta. Toisaalta et itsekään tunnu tietävän mitä haluat. Toisaalta haluat mennä naimisiin, toisaalta taukoa? Et voi käyttää sitä taukoa myöskään uhkailuun, "ellet mene kanssani naimisiin, haluan tauon!"...
VASTAUS: Lapset tulevat hyvin toimeen. Siis tuo namisiinmenojuttu oli jo silloin, kun yhteiset lapsemme eivät olleet vielä syntyneet, en ole sitä ehdottanut pitkään aikaan. Siis naimisiinmenojuttu ei kuulu tähän vuoteen. Minä IHAN OIKEASTI halusin taukoa, mutta ei vastannut mitään. Eihän minua tässä "väkisinkään" voi pitää jos mikään ei muutu!
Emme siis ole mitään teinejä enää. Sen verran vielä, että yritin kaksi viikkoa selvittää tätä meidän asiaa ja saada taottua hänen kaaliin, että hänessäkin on vikaa eikä vaan aina minussa, mutta en tiedä miten onnistui...
- KYSY miten onnistui, keskustele, puhu asiallisesti, kysy tajuaako hän omat virheensä suhteessa ja että sinä yksin et mitenkään voi olla syypää teidän ongelmiinne? Mikä muuten, nyt tarkemmin ajateltuna, on mielestäsi suurin ongelmanne...?
VASTAUS: Yritin viime viikonloppuna puhua, mutta hän ei halunnut keskustella. siinä kävi sitetn niin että minä puhuin ja hän pysyi hiljaa. mutta ainakin sain asiani sanottua. Ehkä hän palaa asiaan paremman hetken tullen.
Suurin ongelma: Ehkä se ettei ole kahdenkeskistä aikaa, eikä pystytä puhumaan asioista rauhassa. Jonkinlainen luottamuspula.
Sen verran myös hermot menivät minulla, että ilmoitin etten jaksa enää ja että haluan lopettaa, mutta sitäkään ei ottanut todesta.
- Uhkailit? Haluatko oikeasti erota? Ei hänen tarvitse sitä ilmoitusta "ottaa todesta", jos oikeasti haluat erota, niin eroat. Niin helppoa se on. Etsit asunnon, varaat ajan lastenvalvojalle, teette tapaamissopimukset yms. No, ei "helppoa", mutta ei avoeroon tarvita mitään allekirjoitettua sopimusta.
-VASTAUS: Kyllä ihan oikeasti halusin erota, koska olen niin VÄSYNYT tähän! Mutta toisaalta olemme aina jotenkin selvinneet ongelmista, joten eHKÄ nyt tälläkin kertaa?? Aika näyttää.
Perheneuvolassakin ollaan käyty juttelemassa, mutta sieltä en kokenut saavani mitään apua. minustatuntuu, että tuo mies ajaa minut loppuun...:(
- Käynyt juttelemassa, kuinka kauan? 1-2 kertaa tuskin antaa mitään, kyllä siihen olisi syytä sitoutua (!) pidemmäksi aikaa. Ja nimenomaan sitoutua, miehenkin taholta, ei siitä mitään hyötyä olekaan, jos mies vain raahataan sinne väkisin. Yksin et voi suhdettanne korjatakaan.
-VASTAUS: No ei ollut eka kerta kun ollaan käyty juttelemassa, siis muutama vuosi sitetn käytiin myös. Nyt käytiin kaksi kertaa ja sitten mies ei enää halunnut.
Haluaisi vaan jatkaa ja uskoo että sitten menisi paremmin, kun hänen isommat lapsensa olisivat muuttaneet kotoa pois. Mutta kun minä en jaksa enää odottaa, kun mitään ei tapahdu...
- Kuinka pitkästä ajasta on kysymys?
-VASTAUS: n. 3-4 vuotta ehkä. Ehkä enemmänkin.
Ja toistahan ei voi muuttaa. Toki itsekin olen varmaan aika ajoin hankala, mutta en nyt noin hankala etten suostu asioista keskustelemaan.
- Keskusteletko aidosti kohdaten ja oletko järjestänyt aikaa sille? Ei sen pitäisi olla yksin sinun vastuullasi tokikaan, mutta ei voi keskustella väsyneenä työpäivän jälkeen tulehtuneessa tilassa, vaan sille pitää varata aika. Lapset pois vaikka viikonlopuksi, jona aikana PUHUTTE ja päätätte suhteenne jatkosta.
-VASTAUS: No totta puhuen ole järjestänyt aikaa puhumiselle, vaan olen yrittänyt silloin kun on edes vähän aikaa, tiedän. Mies menee aina jotenkin "puolustuskannalle" ja silloin hänen kanssaan ei voi jutella, ei siis suostu. Mutta hänen kanssaan on muutenkin vaikea jutella. Kaikki pitäisi käsitella nopeasti "halki-pokki-pinoon", mutta minä taas en ole sellainen. Pitäisi löytää joku yhteinen tyyli käsitellä asioita. Mutta tuntuu että milloinkaaan ei ole aikaa.
Jotenkin alkaa tuntumaan ettei hän arvosta minua. :( Pitäisikö vaan jättää hänet? Olen tosi väsynyt tähän. Asiallisia kommentteja kiitos. :)
- Arvostatko sinä häntä?
VASTAUS: Kyllä minä arvostan.
Kiitos vastauksestasi. :) Aika näyttää miten tässä käy. Ehkä pitää ottaa tähän hieman aikalisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmi tosiaan, että ei voida jättää "roskaposteja" ihan omaan arvoonsa vaan alennutaan samalle tasolle, kommentoimalla muiden vastausten tasoa.
AV-palstalaisina olemme kuitenkin samassa hiekkalaatikossa ja mielipiteen kirjoittaminen esim.kappalejaosta on ihan asiallista tässä tapauksessa.
Onneksi ON lapset. :) Jos nyt niiden takia vielä jaksaisi..? Ei mies vaihtamalla parane, vai miten se sanonta menee...? :D Tai ehkä joskus paranee, kuka tietää. Mutta näin täällä.
Hyvää jatkoa kaikille! :)
AP, jatkoa sulle! Ja muista, sä oot itte HYVÄ, vaikka sulla on nyt vähän huono tilanne! Tsemiä vielä kerran, mä pidän peukkuja!
AP, jatkoa sulle! Ja muista, sä oot itte HYVÄ, vaikka sulla on nyt vähän huono tilanne! Tsemiä vielä kerran, mä pidän peukkuja!
Jos itket ja mies on vieressä niin miksi mies ei halaa? Tätä varmasti itsekin mietit mutta ulkopuolisena voin sanoa että ei se mies halaa koska sun käytöksessä joku tökkii ja pahasti.
Mitä sä itket?
Oletteko riidelleet?
"voitatko" jos mies halaa?
Ei sun tartte odottaa jotain lupaa erolle. Senkus lähdet! Minusta sä vaan kiljut huomiota, niinkuin sohvalla poraessassi.
Sun käsitys puhumisesta taitaa olla marttyyrin kiukuttelua ja toisen haukkumista kun toinen on tollanen.
Vaikka missä kävisitte puhumassa niin aito ja rehellinen pitää olla. Aloita vaikka että kirjoitit täällä netissä suhteestanne. Sinussahan kun ei ole mitään vikaa.
Te olette olleet 10 vuotta yhdessä, aloititte siis kun miehen emäntä kuoli. Ehkä sä olet itsekin vaatinut että miehen ei pidä näyttää surua. Ja vaikka et suoraan kiellä tätä mieheltä niin ehkä olet vierestä tavallaan vaatinut erilaista käytöstä?
Kappele jaot!