Lue keskustelun säännöt.
Itken täällä taas ihmisen tähden joka satuttaa mua tasaisin väliajoin
23.03.2012 |
Kyse siis vanhasta ystävästä joka asuu kaukana. Ollaan yhteyksissä lähinnä facebookin kautta, joskus soitan hänelle mutta hän ei ikinä minulle. Soittaessani hänellä kuitenkin on paljon asiaa, toimin hänelle ikäänkuin roskapönttönä.
Aina tasaisin väliajoin hän jättää vastaamatta viesteihini ja kysymyksiini. Saatan lähettää hänelle useita viestejä jossa kyselen kuulumisia tai kysyn vain tiettyä asiaa. Ei vastausta. Lopulta kysyn että saitko viestini? Ei vastausta. Sitten itken kotona kun olo tuntuu niin kaltoin kohdellulta. Useasti hän lupaa tulla kylään, ei kuitenkaan ikinä tule. Nyt taas ei vastaa viesteihini vaikka on facebookissa online... Jotenki on niin omat voimat loppunu tän ystäväni kanssa, tuntuu välillä kuin hän olisi mies johon olen epätoivoisesti ihastunut?! Minulla on vain harvoja ystäviä siksi kai@ pidän kii näistä vähistäkin. Olenko lapsellinen jos deletoin hänet ystävistäni ja elämästäni lopullisesti? Mulla ei ole enää energiaa yrittää ylläpitää tätä ystävyyttä!
Yhden kerran aiemmin poistin hänet ystävistäni mutta hän lisäsi minut uudestaan, en kehdannut hylätkään... ja tästä viestistä saa ehkä kuvan että lähetän hänelle viestejä joka päivä ja hän ei vain jaksa aina vastata mutta todellisuudessa kirjotellaan n. 1 krt/kk. Ja se kirjottelu päättyy siihen että hän ei enää vastaa viesteihin.
Tyhmiä kyselee väsynyt jota sattuu taas menettää yks ystävä :(
Kommentit (13)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mikä on ystävä?
Minusta sinä et kertonut tarinaa ystävästäsi vaan aivan jostain muusta.
pidin häntä erittäin hyvänä ystävänä. En saa edes vastausta siihen olenko sanonut jotain. Minun piti oyytää häntä lapseni kummiksi! Onneksi tämä tapahtui nyt eikä vähän myöhemmin. Ristiäisten jälkeen.
Ap :(
ei ole yhtäläinen käsitys siitä miten läheisiä olette. sun pitäis jo lukea tosta käytöksestä että tämä ihminen ei halua olla kanssasi läheinen ystävä, vaan lähinnä tuttu. anna sen mennä ja olla, älä takerru.
etsi ihan muita ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ku se ottaa itse yhteyttä muhun ja kyselee kuulumiset ja sitku kerron ja kysyn vastavuoroisesti se laittaa luukut kii eikä enää vastaa... meen aina samaan halpaan. Mut enää:) en koska poistettii miehen kanssa se listoilta
ap
En vaan jaksa enää. Pidän häntä läheisenä ystäväni, mutta yhteydenpito alkaa tarkemmin ajateltuna olla outoa, yksipuolista. Yhteydenpidot liittyvät nykyisin siihen, että tarvitsee apua. Olen aina ajatellut, että ihmisiä kuuluu auttaa mutta nyt näyttää siltä ettei muuta olekaan. Ei ole myöskään huomionut erittäin kiperässä elämäntilanteessa, ja toisaalta ollessani onnellisimmallani, jos niin voi sanoa. Antaa olla. Harmittaa kun ei niitä ystäviä puussa kasva : / /
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä varmaan olen tuollainen. Mielessä on monikin, mutta arki on semmoista pyöritystä et vastaamiseen saattaa mennä viikkoja. En pysty olemaan joka foorumilla online, enkä edes halua. Ehkä mulla on liian suuri "lähipiiri" suhteessa tähän elämäntilanteeseen, mua ärsyttäis aivan hirveästi jos joku saisi kohtauksia kun en ole hänen kanssaan synkassa. Jos on huolia tai vakavaa, reagoin kyllä, mutta jonninjoutaviin kysymyksiin en jaksa enkä ehdi vain ystävyyden ylläpidon nimissä vastata. Minusta ahdistavaa. Ehkä ystäväsi elämä on täynnä myös...? Jotkuthan elää silkasta vatvomisesta ja juorumisesta ja jatkuvasta soittelusta, kälättävät lämpimikseen, mä en ole koskaan ollut sellainen enkä aikaani halua sellaiseen laittaa, kun sitä on muutenkin liian vähän.
Sinua ei ole satuttanut kukaan, sinä itse ole päättänyt rypeä itsesäälissä. Et ole ystäväsi elämän keskipiste, hän ei välttämättä halua tuhlata aikaansa FB:ssä ruikutuksiisi ja huomionhakuiseen kärttämiseen vaan mieluummin juttelee muiden kanssa.
Uskon, että olet raskas taakka kenelle tahansa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihmiset jotka vievät voimavarojasi
älä vastaa hänen puheluihinsa
-ps helppoa
Toisen kanssa "laitoin" välit poikki jo parikymppisenä, en vaan jaksanut sitä meininkiä. Hän siis oli tosi kiva, läheinen ja ihana ihminen, kunnes aina aika ajoin katosi. Saattoi olla viikkoja niin, että ei vaan reagoinut mihinkään, ei tekstiviesteihin, vastaajaviesteihin, ei vastannut puhelimeen.
Kerrankin meidän oli tarkoitus mennä yhdelle keikalle, hän oli ostanut ja varannut meille liput ( tai näin oli sovittu). Sitten hän taas katosi kuukaudeksi. Yritin soittaa, kysellä onko hänellä ne liput, ollaanko menossa, ei pihaustakaan. Sitten keikkaa edeltävänä päivänä soittaa, että menossa ollaan, hänellä on liput. Mä totesin että en ole tulossa, ja että en todellakaan maksa sitä lippuani, jos meno on noin vittumaista.
No, jossain vaiheessa kun olin taas pari viikkoa soitellut aina aika ajoin hänelle, totesin, että katsotaanpas kuinka paljon hän jaksaa soitella. Soitti 2 kertaa. Toisella kerralla jätti itkuisen itsetuhoisen vastaajaviestin, ja siihen se jäi.
En koe, että olisin menettänyt yhtään mitään tuon ihmisen kanssa, vaikka tiedän ja muualta kuulin, että hän sitten haikaili perääni.
Toinen vastaava ihminen on yhä elämässäni. Hän on minulle todella tärkeä, mutta jotta pystyn olemaan hänen kanssaan tekemisissä, mä olen päättänyt, että mä en enää ikinä soita hänelle.
Hän asuu siis ulkomailla yhden lapsensa ja miehensä kanssa, ja käy säännöllisesti suomessa. Ennen meno oli sellaista, että hän saattoi pitkään hehkuttaa mulle, että jee, tulossa ollaan sinä ja sinä päivänä, nähdään sitten heti, on tosi ikävä jne. No tuo päivä tulee ja menee, joskus viikon päästä yritin soittaa, ei vastausta. Laitan viestin, ei vastausta. Sitten kuulen jotain kautta, että on hengaillut yhteisten ystävieni kanssa jossain. Ja ehkä kolmen viikon päästä se sai vihdoin soitettua.
Mä sanoin sille tuhat kertaa, että mä en oleta, että kun se tulee suomeen, että sitten me heti nähdään ja hengaillaan ihan villisti. Mä ymmärrän, että se ei visiiteillään välttämättä kerkeä nähdä mua ollenkaan. Se ei mua haittaa. Se mikä haittaa, on se, että sovitaan päivämääriä ja fiilistellään jälleennäkemistä, ja sitten ei pystytä edes yhtä tekstaria laittamaan moneen viikkoon.
Joten nyt mä toimin niin, että kun se hehkuttelu alkaa, mä oikein aktiivisesti tyrkään sen päivämäärän mielestäni, ja sanon kaverille, että soittaa sitten kun on suomessa ja on aikaa nähdä. Ja sitten se jopa yleensä soittaa.
Näiden kummankaan ihmisen kanssa kyse ei ole minusta, elämäntilanteesta tms. He ovat AINA olleet sellaisia, ennen lapsia, opiskelijoina, työttöminä, aktiivisina flegmaattisina... En ymmärrä tuota meininkiä, mutta onneksi ei tarvitsekaan. Näin tää homma toimii sentään jotenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisen kanssa "laitoin" välit poikki jo parikymppisenä, en vaan jaksanut sitä meininkiä. Hän siis oli tosi kiva, läheinen ja ihana ihminen, kunnes aina aika ajoin katosi. Saattoi olla viikkoja niin, että ei vaan reagoinut mihinkään, ei tekstiviesteihin, vastaajaviesteihin, ei vastannut puhelimeen.
Kerrankin meidän oli tarkoitus mennä yhdelle keikalle, hän oli ostanut ja varannut meille liput ( tai näin oli sovittu). Sitten hän taas katosi kuukaudeksi. Yritin soittaa, kysellä onko hänellä ne liput, ollaanko menossa, ei pihaustakaan. Sitten keikkaa edeltävänä päivänä soittaa, että menossa ollaan, hänellä on liput. Mä totesin että en ole tulossa, ja että en todellakaan maksa sitä lippuani, jos meno on noin vittumaista.
No, jossain vaiheessa kun olin taas pari viikkoa soitellut aina aika ajoin hänelle, totesin, että katsotaanpas kuinka paljon hän jaksaa soitella. Soitti 2 kertaa. Toisella kerralla jätti itkuisen itsetuhoisen vastaajaviestin, ja siihen se jäi.
En koe, että olisin menettänyt yhtään mitään tuon ihmisen kanssa, vaikka tiedän ja muualta kuulin, että hän sitten haikaili perääni.
Toinen vastaava ihminen on yhä elämässäni. Hän on minulle todella tärkeä, mutta jotta pystyn olemaan hänen kanssaan tekemisissä, mä olen päättänyt, että mä en enää ikinä soita hänelle.
Hän asuu siis ulkomailla yhden lapsensa ja miehensä kanssa, ja käy säännöllisesti suomessa. Ennen meno oli sellaista, että hän saattoi pitkään hehkuttaa mulle, että jee, tulossa ollaan sinä ja sinä päivänä, nähdään sitten heti, on tosi ikävä jne. No tuo päivä tulee ja menee, joskus viikon päästä yritin soittaa, ei vastausta. Laitan viestin, ei vastausta. Sitten kuulen jotain kautta, että on hengaillut yhteisten ystävieni kanssa jossain. Ja ehkä kolmen viikon päästä se sai vihdoin soitettua.
Mä sanoin sille tuhat kertaa, että mä en oleta, että kun se tulee suomeen, että sitten me heti nähdään ja hengaillaan ihan villisti. Mä ymmärrän, että se ei visiiteillään välttämättä kerkeä nähdä mua ollenkaan. Se ei mua haittaa. Se mikä haittaa, on se, että sovitaan päivämääriä ja fiilistellään jälleennäkemistä, ja sitten ei pystytä edes yhtä tekstaria laittamaan moneen viikkoon.
Joten nyt mä toimin niin, että kun se hehkuttelu alkaa, mä oikein aktiivisesti tyrkään sen päivämäärän mielestäni, ja sanon kaverille, että soittaa sitten kun on suomessa ja on aikaa nähdä. Ja sitten se jopa yleensä soittaa.
Näiden kummankaan ihmisen kanssa kyse ei ole minusta, elämäntilanteesta tms. He ovat AINA olleet sellaisia, ennen lapsia, opiskelijoina, työttöminä, aktiivisina flegmaattisina... En ymmärrä tuota meininkiä, mutta onneksi ei tarvitsekaan. Näin tää homma toimii sentään jotenkin.
että nämä kummatkin ihmiset tekivät kaikille ystävilleen samaa. Sitä meininkiä siis ihan yleisesti kaveripiirissä ihmeteltiin, että mistä on kysymys.
TEIN JUURI NÄIN ja voi että mun on nyt ollu niin helppo hengittää :) ap