Poikani tunnusti olevansa homo, isä hylkäsi...
Eli meillä on kotona nyt TOSI paha tilanne. Poikamme (18v) tunnusti olevansa homo. Itse sanoin, että hän teki todella rohkeasti, kun kertoi, eikä siinä todellakaan ole mitään pahaa. Hän on samanlainen ihminen kuin muutkin. Noh... Isän reaktio tässä onkin se ongelma... Poika vietti viimeyön kaveriporukassa yhden kaverin luona ja kun kerroin tästä pojan isälle (poika sanoi, ettei halua itse sanoa, sanoi, että minun pitää kertoa) hän sai kauhean kohtauksen, löi minua, haukkui huoraksi ja haukkui siitä, että olen kasvattanut huonosti pojan. Onneksi poika oli kavereiden luona, kun tämä tapahtui. Itselläni oli yövuoro ja tulin puoli kuudelta töistä. Siinä vaiheessa tajusin, että miestä ei löydy mistään. Päätin sitten nukkua yön yli, ja heräsin noin 45 minuuttia sitten, niin miestä ei vieläkään näy missään. Kaikki tavarat ovat kadonneet ja takassakin on poltettu jotain (en ole varma, mitä se on). Vihkisormus oli heitetty olohuoneen matolle, ja kirjahylly oli kaadettu. Poika on nyt koulussa. Nyt en ole tehnyt mitään muuta, kuin siivonnut ja itkenyt. Missäköhän mies nyt on? Miten pitäisi toimia? Anteeksi, jos kirjoitukseni on epäselvää...
Kommentit (22)
ensimmäiseksi soita lukkosepälle ja tilaa se vaihtamaan avaimet. Laadi lista kaikesta siitä, mitä mies on jo vienyt, tarvitset sitä omaisuuden osituksessa. Soita asianajajallesi ja pistä eropaperit vetämään.
Huonohko provo minusta.
Minä olisin tuossa tilanteessa tehnyt rikosilmoituksen ja that's it. Tilannut poliisit paikalle ja ukko ois saanu lähteä niiden mukaan.
Sun kannalta hyvä, että tavarat on kadonneet. Toivottavasti ei ole tulossa takaisin. Kumman nopeasti on uuden yöpaikan löytänyt, liekö ollut jo odottamassa..?
Muista olla poikasi tukena. Ole vaikka SETAan yhteydessä.
Eikö olekin järkyttävää että voi jakaa koko elämänsä täydellisen idiootin kanssa ja tajuta sen vasta tosi myöhään?
Ihanaa että pysyt lapsesi tukena. Vaihdata lukot ettei dorka tule takaisin.
vasta nyt, että miehesi on ääliö homovihaaja? Hyvä vaan että pääsit siitä eroon. Kyllä pitäisi lapsia tehdessä ajatella, että kykenee hyväksymään ne millaisina tahansa.
ihmeessä sä olet vaan nukkua possottanut kun äijä on kaatanut kirjahyllyn?
Ja sä et herännyt vaikka kirjahylly kaatui ja mies on pakannut kaikki tavarat ja muuttanut pois? Melko hyvät unenlahjat!
Sinuna olisin tyytyväinen että lähti.
ja päätin nukkua yön yli... Sekavaa.
Minä sanoisin ukolle, että nyt on valittava joko minut ja poika tai ei kumpaakaan. Itse asiassa ottaisin eron jo nyt.
[quote author="Vierailija" time="22.03.2012 klo 11:52"]
ensimmäiseksi soita lukkosepälle ja tilaa se vaihtamaan avaimet. Laadi lista kaikesta siitä, mitä mies on jo vienyt, tarvitset sitä omaisuuden osituksessa. Soita asianajajallesi ja pistä eropaperit vetämään.
Huonohko provo minusta.
[/quote]
Isä suhtautui tilanteeseen aivan oikein!
Ihana aloitus. Tästä tuli hyvä mieli.
All faggots are fucking assholes!
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 09:01"]All faggots are fucking assholes!
[/quote]
Ei kaikki, ne myös imuttelee ja pussailee. (yök).
Miehesi on oikeassa. Mitäs kasvatit pojasta homppelin.
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 08:54"]
Isä suhtautui tilanteeseen aivan oikein!
[/quote]
Olit yövurossa ja mies löi sinua koska oli kaverinsa luona yötä. Tulit töistä, mies oli hävinnyt, nukuit yön yli ja mies oli aina vaan poissa.
En pysy kärryillä.
Vierailija kirjoitti:
Olit yövurossa ja mies löi sinua koska oli kaverinsa luona yötä. Tulit töistä, mies oli hävinnyt, nukuit yön yli ja mies oli aina vaan poissa.
En pysy kärryillä.
... siis mies löi sinua koska POIKA oli kaverinsa luona yötä...
Jokainen normaalijärjellä varustettu olisi tyytyväinen, kun mies on hävinnyt, koska sitten olet välttynyt hänen jättämiseltään.