Minkälainen on neljänkympin kriisi?

päässään. Tiety asiat ovat taaksejäänyttä elämää kohta: lapsen saannit yms. Kovin suuria elämänmuutoksia koulutuksen suhteen ei ehkä kannata tehdä. Ainakaan ei palkata mahdollisesti uusiin töihin iän vuoksi. Saattaa alkaa lihoa.

kuin haluaisi.

nelikymppisyys on todella kivaa aikaa, elämäni hauskinta varmaan! vm-70

Olen kuitenkin pian jo 41-vuotias.



Tai no olen lukenut, että voi joillakin liittyä surkeilua rupsahtamisesta tai hedelmällisen ajan lopun lähenemisestä.

miettivänsä tosi paljon kuolemaa! Toki tähän liittyy se että omien vanhempien sisaruksia on ruvennut tippumaan. Siis niitä ihmisiä joitten kanssa on hengannut lapsuutensa. Ja toki omatkin vanhemmat ovat jo vanhoja ja melko kremppaisia. Tarkkailen myös jo tosi paljon omaa terveyttäni. Luulin että kuolemapanikointi olisi ollut edessä vasta viidenkympin kriisissä...

Kuolemaa ajattelee aika paljon, kun läheltä on menettänyt niin paljon. Oman isänkin. Omanelämänsä rajallisuuden tajuaa myös. Tulee vähän pelko käteen ja kiire tehdä terveytensä eteen asioita. vm -70

ja sitä elääkö nyt sellaista elämää kun haluaa. Isot ratkaisut on tehty, ura, puoliso, lapset. Isot haaveet ja tavoitteet toteutuneet. Lapset on isompia ja on enemmän aikaa omille tarpeille. Mietin että mitäs nyt.



Kavereista osa vaihtaa miestä, osa tekee iltatähden, osa alkaa tehdä jotain ihan muuta. Vähemmän paineita olla tietynlainen kuin nuorena.

voi todeta että naisen parasta ennen päiväys on mennyt.



nimim. kohta 40

Mulla asiaa auttaa varmaankin se, että elän suht tuoreessa suhteessa onnellisena ja valmistun uuteen ammattiin ensi toukokuussa.



t. 41v

Kuolemaa ajattelee aika paljon, kun läheltä on menettänyt niin paljon. Oman isänkin. Omanelämänsä rajallisuuden tajuaa myös. Tulee vähän pelko käteen ja kiire tehdä terveytensä eteen asioita. vm -70

"auttaa" oivaltamaan elämän rajallisuuden konkreettisemmin. Ei ole loputtomiin aikaa tehdä asioita tai vetkutella "sitten kun" -tyyliin. Tämän olen itse huomannut, ikää 39v.

Tajuaa elämänsä ja kaiken rajallisuuden. Nuoruus häipyy, edessä on vaan rupsahdus, vanhuus ja kuolema. Tajuaa että sä et ole täällä mitenkään yksilönä, oman itsesi vuoksi, olet syntynyt tänne vaan jatkaaksi sukuasi niinkuin muutkin eläimet.

Alkaa pelottaa ihan helvetisti vanhuus.

Etenkin se, ettei kuole tarpeeksi nuorena vaan joutuu johonkin laitokseen, makaamaan vaipat housussa joita vaihdetaan vaan kerran päivässä, niskaa myöten paskassa. Toivomaan joka päivä kuolemaa jota ei saatana tule!

Saisi puraista syanidia, kun alkaa tuntua siltä ettei laitoshoito maistu. Tulisi halvemmaksi yhteiskunnallekin. Ei meitä ole kukaan hoitamassa vanhoina, lapsia ja nuoria on niin vähän.

Tajuaa että sä et ole täällä mitenkään yksilönä, oman itsesi vuoksi, olet syntynyt tänne vaan jatkaaksi sukuasi niinkuin muutkin eläimet.

Tosin se ei ole pelkästään negatiivinen asia. Oppii elämään enemmän hetkessä saavutustensa pohtimisen sijaan.

En ole ollenkaan ulkonäkökeskeinen, mutta kyllä se rupsahtaminen on huomattavaa tässä iässä.



Lisäksi en voisi nyt kuvitellakaan ottavani 25 vuoden asuntolainaa, eli siis maksavani velkaa eläkeikään asti, olettaen että elän työkykyisenä nuo seuraavat pari- kolmekymmentä vuotta.



Nelikymppisenä myös oivaltaa, että jos on sinkku tai työnhakija, maailma on ihan erilainen kuin kolmekymppisenä.



Jonkun rajapyykin ohi on menty ihan huomaamatta..

tuli konkreettisimmin 3-kymppisenä. Tajusin, että elämä suuret suuntaviivat olivat jo olemassa, en siitä enää kaunistu vaan alan vanheta. Olin silloin surullisin.



Piristyin ehkä uudelleen siksi, että löysin 34-vuotiaana uuden onnen, liiton ja sain lisää lapsia, talon...Kokonaan uuden elämän. Nautin vaan siitä, että voin oppia ihan mitä haluan keksiä uusia harrastuksia, ei ole kiire suorittaa eikä todistella muille mitään. Uskallan pitää juuri niin hölmöistä asioista kuin huvittaa, muiden mielipide ei kahlitse. Olen itsevarma ajatusteni kanssa. Tiedän arvomaailmani ja sen miten tahdon elää. Olen oppinut korjaamaan asennettani koko elämään, kääntämään synkistelyn positiivisuudeksi. Tiedän, että se on kokonaan omassa päätösvallassani.



Ulkonäkö kuihtuu ihan vähitellen, mutta se ei enää haittaa. Vanhenee se mieskin. vm -70

Ne, joilla on hyvä ja toimiva parisuhde, lapsiluku täynnä, kaunis koti ja innostava työ, eivät mitään tiedäkään siitä, millainen painajainen on täyttää 40v. Silloin iskee ahdistus ja kiire, pelko ja paniikki siitä, että jää elämässä ilman kaikkia niitä asioita, mistä oli aina haaveillut.



Eräs terapeuttina työskentelevä tuttuni totesi, ettei ole lainkaan tavatonta, että ihminen laittaa koko elämänsä uusiksi nelikymppisenä. Tosiaan, omassa ystäväpiirissä kaksikin naispuolista kaveria erosivat ja ottivat uuden miehen, myivät ja ostivat uuden asunnon, vaihtoivat työpaikkaa ja tulivat raskaaksi. Kaikki samaan syssyyn!

niin meilläkin. Nuorena menty naimisiin, lapset teini-ikäisiä, ruuhkavuodet ohi ja huomataan että kukas piru se tuossa vieressä on, löytyisköhän jostain vetreämpi petikaveri.

tänne kommentoin mutta nyt on pakko todeta että elämä jatkuu yhtä ihanana kuin ennenkin, mutta itsevarmuutta on tullut rutkasti lisää ja sellaista ajattelua että "kerran täällä eletään" eli turhat miettimiset ja aristelut jääneet pois :)

Aina olen elämää rakastanut ja kaikkia ikävuosia, mutta aikoja sitten nuorena ollessani 4-kymppiset kertoivat miten elämä vasta alkaa nelikmppisenä:

No, ihan samaa mieltä en ole, koska olen nauttinut kaikista vuosista elämäni varrella, mutta sen allekirjoitan että elämä jatkuu kyllä Niin ihanana kui itse sen näet :)



Ps: jos pari asiaa nuoruuteen voisin vaihtaa, ottaisin muutaman juonteen naamasta pois ja ne 5 kg, mutta ehkä ne täytyy olla (nuorena oli paljon paljon enemmän omia miinuspuolia joten voiton puolella ollaan!)

Ne, joilla on hyvä ja toimiva parisuhde, lapsiluku täynnä, kaunis koti ja innostava työ, eivät mitään tiedäkään siitä, millainen painajainen on täyttää 40v. Silloin iskee ahdistus ja kiire, pelko ja paniikki siitä, että jää elämässä ilman kaikkia niitä asioita, mistä oli aina haaveillut.

Olin silloin hirveän tietoinen asioista, jotka on "pakko" saavuttaa alkaen juuri nyt (silloin olin about 26), jotta vielä ehdin ennen kuin olen nelikymppinen ja on jo liian myöhäistä. Nyt kun oikeasti olen nelikymppinen, minulla on ihan kivasti asiat, hyvä mies, lapsi, koti, työ jne. MUTTA elämässäni ja psyykessäni näkyy vieläkin selkeät arvet siitä ennakoivasta neljänkympin kriisistä, jonka kourissa riehuin 13-15 v. sitten.

Mahtoiko kukaan ymmärtää, tai onko kellään samanlaista kokemusta?

N41