Miten se näkyy lapsissasi, että he nukkuivat vieressäsi pitkään?

nukkui yli 10 v meiän sängyssä...ei nyt joka yö mutta paljon.Meillä on tosi lämpimät välit, hän tulee vieläkin mielellään kainaloon ja puhuu kaikki murheet.Tykkäs nukkua vieressä..tyttömme taas nukkuu parhaiten omassa sängyssä, järkyttävä pyöriäinen.Hän on vasta 2 v =)

... en minä ainakaan huomannut, että tuosta olisi mitään sen kummallisempia jälkiä jäänyt. Muutot omaan petiin ja myöhemmin omaan huoneeseen kävivät myös kivuttomasti, kun aika oli kypsä.

En nyt osaa sanoa, mikä on minkäkin tulosta. Mutta järjestely on sopinut meidän perheelle.



Esikoisemme,7v, on alkanut aina välillä nukkumaan omassa sängyssään. Pikkuiset, 1v ja 3v, nukkuvat joka yö meidän kanssa. Ainakin kaikki menee ilolla nukkumaan kokiessaan yön ja sängyn turvalliseksi.

Edelleen kömpivät välillä öisin väliin ja kinuavat aikuisten sänkyyn nukkumaan.



Hyvä vai huono asia tuo sitten...

Meillä on 9v joka nukkui ensimmäiset 3v meidän vieressä ja sittenkin tonne kouluun lähtöön saakka aina silloin tällöin. Nykyisin ehkä n. kerran kuussa :)

Nukkuu kuin tukki, ei siis kömmi yöllä vaan sanoo/pyytää joskus, et saisiko nukkua vieressä.



Nyt 3 poika nukkui 2v saakka, sitten halusi ja sai oman sängyn, hän ei enää edes niin halua viekkuun, joskus tulee kuitenkin hänkin.

mikä olisi tullut ilman sitäkin ihan itsestään/muista syistä?

on 8-vuotias. On pidetty lapsia vieressä niin kauan, että ovat yönsä nukkuneet. Sen jälkeen melko kivuttomasti oppivat omaan sänkyyn ja nykyään nukkuvat myös yönsä erittäin hyvin sängyissään. Ei meillä vanhempien sänky ole mikään pyhättö, johon ei ulkopuolisilla (siis omilla lapsilla!!) ole mitään asiaa. Typerä ajatuskin.

Mä haluaisin pitää tirriäisen kainalossa meidän välissä, mutta tuntuu että sänky on liian kapea vaikka on normaali parisänky. Sama tunne oli jo vauva-aikana. Halitaan sitten muuten paljon ja lapsi nukkuu meidän sängyn vieressä (mun puolella) kuitenkin. Joskus kanssa mietin, että miten mahtaa sitten aikanaan sujua omassa huoneessa... Mutta aika pian tulin siihen lopputulokseen, että varmasti hyvin; lapset kyllä luonnostaan haluavat aikanaan nukkua kuin isot. Jokainen tyylillään, ei ole oikeaa tai väärää, mutta mä henk.koht. en ymmärrä miksi välttämättä pitäisi kiirehtiäkään eri sängyssä tai eri huoneessa nukkumista (jollei jotai erit. syytä)... Lapsuusaika (etenkin kun ovat pikkuisia) on niin lyhyt aika kuitenkin, että mielelläni olen lähellä omaa tirriäni enkä koe sitä mitenkään rasittavaksi tai rajoittavaksi.

Itse en halunnut lapsia samaan sänkyyn. Monet tuttavani taas ovat pitäneet perhepetiä ihan murrosiän kynnykselle. Heillä on hyvin läheiset ja lämpimät välit. Itse olen taas luonteeltani hieman kovempi joten perhepeti olisi tuntunut teennäiseltä.

Ihmiset ja perheet ovat erilaisia. Niille joille se tuntuu luonnolliselta saavat perhepedistä varmasti paljon positiivista. Kaikille se ei sovi.

Meillä on kolme lasta, kaikki ovat nukkuneet meidän vieressä. Isommille laitettiin omat sängyt n. 2-vuotiaina, mutta vielä pitkään jompi kumpi tai molemmat tulivat jossain vaiheessa yötä meidän viereen.



Kuopus on nyt 1,5-vuotias ja nukkuu meidän vieressä. Vanhin lapsista 7v ei ole enää noin puoleen vuoteen tullut meidän viereen, 5-vuotias sen sijaan tulee yleensä aamulla, kun herää ensimmäisenä.



Meille perhepeti ei ollut mikään "ideologinen" ratkaisu. Lähti siitä, kun esikoinen oli niin huono nukkumaan. Nuoremmat lapset ois varmasti jo vauvana nukkuneet omissa sängyissäänkin, mutta meistä tämä on ollut hyvä ratkaisu. Nyt kun viimeinen lapsista alkaa olla vauvaän ohittanut, niin ollaan miehen kanssa todettu, että olipa hyvä, ettei alettu nukuttaa lapsia pinnasänkyyn. Vauvan vieressä on ihana nukkua ja pian ne kasvaa.

nukkua n. 3v välissämme vaikka omat sängyt oli seinän takana. Sitten oli pakko totutella pyöriäiset omiin vuoteisiin. Öisin tulivat väliin jos sattuivat heräämään.

Minusta on hyvä ja luonnollista, että pikkulapset saavat olla vanhempiensa viikussa, sehän on suorastaan luxusta lapsille.



Nyt kun lapseni ovat aikuisia voin vain sanoa väliemme olevan tosi hyvät. Lapsemme ovat myös hyvin työelämässä mukana ja koulut kunnialla käyty.



Itse arvostan suuresti tuota pikkulapsiaikaa, koska sillä varmasti on valtavan suuri merkitys tunne-elämälle ja itsetunnolle koko elinkaaren ajaksi.

Mistä sen tietää minkälaisia lapsista olisi tullut jos olisivat alusta asti nukkuneet omissa sängyissään? Tuskinpa ne erot mitenkään valtavia ovat.



Mieheni on nukkunut omassa sängyssään pienestä asti ja minä taas olen saanut nukkua vanhempieni vieressä halutessani aika pitkälle. Minä nautin läheisyydestä enemmän kuin mieheni, mikä saattaa johtua lapsuuden kokemuksista.