Voiko lapsivettä Lorahtaa rv29 ja silti ei kuuta tapahdu?
Kommentit (17)
Minulla oli kohdussa reikä ja sielt tihkui lapsivettä. Jouduin sairaalaan letkuihin kiinni ja minulle annettiin koko ajan jotain antibioottia, että lapsivesi ei päässyt tulehtumaan. Kipin kapin synnärille tsekkaamaan, että onko se lapsivettä vai ei!
todellakin pitää huolestua! Mars äitipolille.
ne voi tutkia onko se lapsivettä vai ei.
Jos on vauva syntyy kahden viikon sisään ja joudut vuodelepoon siksi aikaa.
Jos ei, saat lähteä kotiin.
Mun lapsivedet meni viikoilla 32 ja vauva syntyi sektiolla viikolla 34.
Tänää olin siis kävelemässä ulkonani pari kolme sekuntia tuli jotaialhaalta niin että kolmet housut oli märkänä.
pidätyskyky heikkenee loppuraskaudessa.
Vielä voidaan estää synnytys ja se on vauvan edun mukaista!!!!! Keuhkot eivät oe vielä valmiit!!! Mene jo!
mutta tulehdusriski on suuri. Hop hop.
minulla lorahteli jonkin verran jo rv 30 ja minua ei uskottu(?)
En meinannut päästä synnärillekään, kun sanoin, että vettä lirisee hiljalleen, sellaista ei kuulemma tapahdu. Vasta kun vaadin lääkärin tutkimusta, todettiin vesien menneen ja minut otettiin osastolle.
Kun kalvot ovat rikki, tulehdusriski kasvaa.
minulla lorahteli jonkin verran jo rv 30 ja minua ei uskottu(?)
En meinannut päästä synnärillekään, kun sanoin, että vettä lirisee hiljalleen, sellaista ei kuulemma tapahdu. Vasta kun vaadin lääkärin tutkimusta, todettiin vesien menneen ja minut otettiin osastolle.
Kun kalvot ovat rikki, tulehdusriski kasvaa.
Perussettiä synnäreillä ja Naistenklinikalla meitä vedettömiä oli kymmeniä.
,mutta sitä ei vio tietää itse joten pitää testata. Itse soitin vastaavassa tilanteessa neuvolaan josta soittivaat äitipolille ja sian sinne ajan heti. Sieltä sitten eteenpäin.
ensisynnyttäjänäkin tiesin että nyt ei hyvä heilu ja eikun lakmuspaperia vaan housuihin ja silti ei uskottu.
Mullekin väitettiin neuvolassa, että suihkussa on mennyt vettä emättimeen:O
Kun lorahteli enemmän, soitin synnärille ja mut otettiin sinne tarkastukseen. Siellä otetaan näyte ja tutkitaan syy, yleensä joku oman kropan bakteeri tai sitten sukupuolitauti, minulla se bakteeri.
Mulle kerrottiin, että kaksi kolmasosaa näistä vauvoista alkaa syntyä vuorokauden kuluessa (olikohan aika oikein), mutta loput ei. Jäin sairaalaan sisään ja tulehdusarvojani tutkittiin muutaman tunnin välein. Viikon kulutta ne alkoivat kohota, ja koska tulehdus ei saa tarttua vauvaan, tulee kiire saada vauva ulos ennen sitä. Jos synnytys ei käynnisty, voidaan tehdä elektiivinen sektio kuten minulla. Vauvani ei ollut saanut tulehdusta, sekin tutkitaan vauvasta syntymän jälkeen.
Nyt hopi hopi sairaalaan ja sanot ,että tutkittava on, jos ei oteta todesta.
minulla lorahteli jonkin verran jo rv 30 ja minua ei uskottu(?) En meinannut päästä synnärillekään, kun sanoin, että vettä lirisee hiljalleen, sellaista ei kuulemma tapahdu. Vasta kun vaadin lääkärin tutkimusta, todettiin vesien menneen ja minut otettiin osastolle. Kun kalvot ovat rikki, tulehdusriski kasvaa.
Perussettiä synnäreillä ja Naistenklinikalla meitä vedettömiä oli kymmeniä.
pidätyskyky heikkenee loppuraskaudessa.
Minulla ei kyllä heikentynyt yhtään. Emätin kyllä löystyi, mutta sulkijalihakset olivat kuin ennenkin. Ei tullut housuun edes silloin, kun lapsi paineli rakkoa oikein kunnolla.
Ei ollut lapsivettä, mutta jotain kirkasta ja vetistä... Seurasvat yön ja nyt on lupa jatkaa elämää normaalisti.
Ap