Kutsutaanko kiusaaja synttäreille vai ei?
Tytön 10-v synttärikutsut tulossa, kaikki muut luokan tytöt on kivoja paitsi yksi. Hän kiusaa ja on väkivaltainen. Olen itse nähnyt hänen lyövän ohi kulkevaa lasta nyrkillä, ilman sen kummempaa syytä. Toisaalta minusta taas on meidän puolelta kiusaamista, jos yksi jätetään kutsumatta. Mitä tekisit? Tai olet tehnyt vastaavassa tilanteessa? En haluaisi synttärijuhlienkaan olevan sellaiset, että joudun olemaan poliisina tytön ja muiden välissä koko ajan.
Kommentit (19)
Mitä lapsi itse ajattelee?
Mielestäni sankarilla on oikeus nauttia juhlistaan ilman että tarvitsee pelätä yhtä tai yksi pilaa juhlatunnelman.
Toisaalta, kiusaamistahan se on että yksi jätetään ulkopuolelle. Eikä ainakaan paranna välejä kiusaajaan. Voihan olla että kiusaaja käyttäytyy paremmin jatkossa ainakin lastasi kohtaan jos hänet sisällytetään joukkoon.
henkilökunnan kautta?
Miten olet puuttunut tilanteessa jossa näit kun lapsi löi nyrkillä? Kai sä kerroit siitä opettajalle?
Mikään ei oikeuta kiusaamiseen.
Enkä ymmärrä miksi tilannetta ruokitaan enempi sillä että eristetään joku porukasta kun asia on sovittu!
on parhaillaan juuri sama mietintä käynnissä. Ihan kuin kolmonen, tuota minäkin olen miettinyt, että voisikohan kutsuminen vähentää kiusaamista, kun on kuitenkin vasta 9-vuotiaista kyse. Jos jollakulla on kokemuksia, täälläkin otetaan mielellään vinkkejä vastaan.
Mitä lapsi itse ajattelee?
Mielestäni sankarilla on oikeus nauttia juhlistaan ilman että tarvitsee pelätä yhtä tai yksi pilaa juhlatunnelman.
Toisaalta, kiusaamistahan se on että yksi jätetään ulkopuolelle. Eikä ainakaan paranna välejä kiusaajaan. Voihan olla että kiusaaja käyttäytyy paremmin jatkossa ainakin lastasi kohtaan jos hänet sisällytetään joukkoon.
kutsua, mutta teidän, että myötäilee tässä muiden tyttöjen mielipidettä. Tietääkseni omaa lastani tämä tyttö ole koskaan kiusannut. Ehkä kuitenkin kutsumme, on se aika alleviivaavaa olla kutsumatta. Toisaalta taas, kiusaaja itse ei ole koskaan kutsunut meidän lasta omille synttäreilleen. Tosin en tiedä onko kotiolot sellaiset, ettei niitä ole koskaan edes järjestetty.
ap
henkilökunnan kautta?
Miten olet puuttunut tilanteessa jossa näit kun lapsi löi nyrkillä? Kai sä kerroit siitä opettajalle?
Mikään ei oikeuta kiusaamiseen.
Enkä ymmärrä miksi tilannetta ruokitaan enempi sillä että eristetään joku porukasta kun asia on sovittu!
Tuon nyrkillä lyömisen näin autoni ikkunasta, en siihen voinut silloin puuttua. Jos olisi ollut kävelemässä vieressä, olisin varmasti sanonut.
Ap
Mun lasta lyötiin omilla synttäreillään, ei ollut kivaa! Kuuntele omaa lastasi.
joten ei kutsuta kiusaajia eikä esitetä, että tämä on mukava tapa näyttää kaikille, että voidaan olla kavereita. Se kiusaaja todennäköisesti rikkoo juhlittavan tavaroita, varastaa, sotkee, pilaa juhlat.
Minä haluan lapselleni kivat synttärit, en kiusaajalle tilaisuutta tuhota niitä. Siksi yksi jäisi pois. Ei sitä tarvitse edes selitellä.
Sä ehdit nähdä autosta vain pätkän tilannetta, eikö..? Nää lyömiset on aina tietty tuomittavia! Mutta jos tämä väkivaltaisempi kokee olevansa kiusattu, ulosjätetty ja JOS on huonompi suustaan kuin moni muu, niin asiat sitten purkautuu väkivaltaisesti. :( Nää on näitä jossitteluita. Mä itse ottaisin haasteen vastaan ja kutsuisin. En raaskisi jättää yhtä kutsumatta.
Eli joko kutsut kaikki ja olet valmiina toimimaan poliisina.
Tai kutsut luokalta vain pari ja sitten pari pihakaveria ja pari harrastuskaveria. tmv.
Eli sinusta on siis sallittua että lapsi vetäsee jotain nyrkillä etkä siihen puutu?
Lastani lyötiin. Sitä ei kukaan nähnyt ja soitin kouluun. Asia hoidettiin silti vaikkei kukaan mennyt itse tilanteessa siihen rääkymään.
Ota sinne kouluun yhteyttä kun näet väkivaltaa, ei niitä tartte itse hoitaa.
Tai auton voi pysäyttää. Jos olisi ollut oma lapsi jota hakataan niin et olisi varmaan jatkanut matkaasi?
Ajattele jos joku tekee noin sinun lapsen pahoinpitelyn kohdalla? Ajaa vaan tai ei soita kouluun!
Etkä sinä olisi siltikään soittanut kouluun tapauksesta jos olisit kävellyt vieressä ja puuttunut tilanteessa? Noi asiat kuuluu koululle.
4
Päivänsankarihan sen päättää, ketä juhliin haluaa! Olisipa aika tökeröä, jos synttäreillä pitäisi valvoa yhtä hurjapäätä. Miksi kiusaajaa pitäisi pokkuroida. Voiko jonkun muunkin jättää pois? Jos ei, niin sitten kutsuu ne ketkä haluaa, kunhan ei jakele kutsuja niin, että yksi selvästi jää ulkopuolelle.
Ilmoita koululle lyömisestä heti huomenna.
tarkennan, siis tyttö voi jakaa kutsut niin, että kiusaaja ei näe, että hän on ainoa, jota ei kutsuttu. Ei se välttämättä tule luokassa ilmi synttäreiden jälkeen ja vaikka tulisikin, älä kutsu, kuuntele lastasi.
minusta 10-vuotias on sen verran iso, että pitää ottaa huomioon oikeat ystävyyssuhteet. En kutsuisi kiusajaa missäään nimessä, jos tytärkään ei halua. Eri asia olisi, jos kyseessä olisi päiväkoti-ikäiset, joilla ei vielä varsinaisia ystävyyssuhteita ole ja sosiaaliset taidotkin heikkoja.
Toisaalta, oman lapseni 10-vuotissynttäreille kutsuttiin kaikki luokan tytöt, lisäksi pari rinnakkaisluokalta ja naapurustostakin. Iso kasa tyttöjä tuli juhliin, eivät kuitenkaan luokalta ne jotka eivät niin hyviä ystäviä tytölleni olleet. Pidimme isot juhlat siksi, että olivat viimeiset ns. lastenkutsut joita järjestin.
11-vuotisjuhlissa oli 4 hyvää ystävää ja ne vietettiin "pyjamabile"-tyyliin. Nyt viimeeksi 12-vuotissynttäreille kutsuttiin koko luokka ja tyttäreni "järjesti" juhlat itse. Siis tarjoilut, ohjelmat jne.. isosisko (18v) "valvoi" juhlia ja me vanhemmat tulimme kotiin noin klo 21, jolloin juhlat loppuivat :D. Hauskaa tuntui olevan ja meistäkin oli huvittavaa tulla kotiin, kun pihalla oli kauhea kasa pyöriä sikin sokin ja eteisessä iso kenkäkasa :D. Lapset sen sijaan olivat ahtautuneet sohvallemme sopuisasti katsomaan jotain tv-ohjelmaa (putous ehkä?!).
Haloo -jos lapsesi ei halua kutsua (ja tämä johtuu siitä, että häntä on kiusattu) niin ethän sä voi pakottaa sellaista lasta kutsumaan? Just semmosta tätimäistä taputtelua ja kiusaamisen maton alle lakaisemista.
En mä ainakaan kutsunut pojan synttäreille sitä nyrkkien heiluttajaa, vaikka hän oli oman poikani kutsunut omiin juhliinsa.
Lapseni (7v) sai kyllä ihan itse päättää, ketä juhliinsa kutsuu.Outoa, että noin isolle tytölle äiti pakottaa vieraat.
ap kirjoittaa että tämä tyttö on kiusannut hänen lastaan? AP:han kertoo että oma tyttönsä myötäilee muiden mielipidettä kun ei halua kutsua tyttöä juhliinsa. Onko se siis teidän kaikkien mielestä hyväksyttävää? Mun mielestä tuo on myös kiusaamista, että eristetään joku yksin koska se on "valtaosan" mielipide. Onko reilua jättää pieni tyttö kutsumatta pääsääntöisesti kuulopuheiden ja yhden epämääräisen autosta nähdyn tilanteen perusteella. Lapsi ei siis ansaitse mahdollisuutta?
Haloo -jos lapsesi ei halua kutsua (ja tämä johtuu siitä, että häntä on kiusattu) niin ethän sä voi pakottaa sellaista lasta kutsumaan? Just semmosta tätimäistä taputtelua ja kiusaamisen maton alle lakaisemista.
En mä ainakaan kutsunut pojan synttäreille sitä nyrkkien heiluttajaa, vaikka hän oli oman poikani kutsunut omiin juhliinsa.
Lapseni (7v) sai kyllä ihan itse päättää, ketä juhliinsa kutsuu.Outoa, että noin isolle tytölle äiti pakottaa vieraat.
Olet siis nähnyt yhden lyönnin. Käsitin, että olet kuullut muilta lapsilta hänen olevan kiusaaja. (Olethan muuten ollut tästä yhteydessän kouluun? Ainakin meidän koulussa painotetaan, että kaikista kiusaamisista tulisi kertoa koululle. Kohdistuipa ne omaan lapseen tai johonkuhun toiseen.)
Entä jos tilanne onkin niin, että lyönti oli yksittäistapaus? Minä en tuon perusteella sanoisi lasta väkivaltaiseksi. Aika moni lapsi tekee jotain väkivaltaista joskus, iän myötä se karsiutuu pois suurimmalla osalla. Toisilla aiemmin ja toisilla myöhemmin.
Entä jos tilanne onkin niin, että muut tytöt kiusaavat tätä yhtä eristämällä hänet porukan ulkopuolelle? Tuo on erittäin erittäin tyypillistä kiusaamista.
Lähes poikkeuksetta kiusaamiset eivät ole noin yksinkertaisia. Että olisi vain syyllisiä ja uhreja. Voi olla, että tytöllä on ollut käytöksessä jotain kehitettävää -> muut syrjivät (kiusaavat) -> tytön käytös eskaloituu huonompaan suuntaan, koska on paha olla.
Jos tyttösi itse ei ole tullut kiusatuksi, niin juttelepa siitä miltä tuntuisi jäädä ainoana tyttönä luokalla pois jonkun synttäreiltä? Synttäreillä sulla on loistava tilaisuus seurata tyttöporukan käyttäytymistä ja tehdä päätelmiä omista havainnoistasi eikä vain lasten puheista.
Muutenkin ihmiset, olkaa yhteydessä kouluun ja muihin vanhempiin! Todella ahdistavaa tällainen, että nähdään lapsen lyövän lasta eikä aikuinen tee YHTÄÄN MITÄÄN. Voi itku :(
Voit tietenkin selittää mielipiteesi tytöllesi mutta anna hänen tehdö oma ratkaisunsa.
Minä en kutsuisi. Ehkäpä kiusaaja siitä oppii jotain.
Koulussakin opetetaan, kaikista ei tarvitse tykätä ja mutta toimeen tultava ja synttäreille kyllä kutsutaan vain ne joista tykätään.
kehotetaan jättämään pois useampi kuin yksi, mutta jos kaikki muut haluaa kutsua ja tyttö selvästi on hankala, jättäisin pois. Meillä meni yhdet synttärit jossain määrin pilalle yhden lapsen takia. Etukäteen en tiennyt eikä mikään ihan kiusaaja taida ollakaan, mutta ehkä semmoinen määräilijä, tai en ala leikkiin tyyppi. Nyt pidetäänkin pieniä synttäreitä 3-5 lasta kutsuen