Ilkeä poika lapsen päiväkotiryhmässä.
Todella usein hakiessani 5v poikaani tarhasta, oon nähnyt tän toisen ´6v pojan tönivän ja lyövän toisia lapsia. Oli ennen poikani kanssa hyvä kaveri, mutta nyt tää villikko alkanut mätkiä myös poikaani. Pari kertaa lasta tarhasta hakiessani tää toinen tullut ihan viereen seisomaan ja vetänyt avokämmenellä päähän tai töninyt. Myös hoitajat nähneet tapahtuman ja ovatkin siihen puuttuneet.
Eilen illalla pesin pojan hiuksia, jolloin älähti, että päähän sattuu, takaraivolla näkyi ja tunti iso verestävä kuhmu, poika kertoi tän kaverinsa tönäisseen häntä ulkoilusta tullessaan ja oli kaatunut ja iskenyt päänsä kaapin kulmaan.
Hoitajat eivät kuulemma olleet asiaa huomanneet, eikä poika siitä heille kertonutkaan.
Voisko tän pojan äidin kanssa ottaa varovasti asian puheeksi, kun näyttää olevan niin väkivaltainen myös muita lapsia kohtaan?
Kommentit (2)
Siis vaadi heitä keskustelemaan asiasta, koska he ovat silloin läsnä. Ei ole sinun tehtävä alkaa selvittelemään. saattaa tulla vaikeuksia, jos kysymyksessä jokin epäilyttävä perhekunta.
Minulla on omakohtaista kokemusta siitä, että lahdin itse selvittämään asioita ja olin loputtoman ymmärtäväinen. Lopulta kävi niin että me oltiinkin ne jotka olimme olleet hyökkääviä, toisten asioihin sekaantujia ja vaikka mitä. Kun ihminen ei ole terve, niin sitä ei välttämättä näe ekalla silmäyksellä. Ole varovainen.
pkodin henkilökunnan kanssa heti nyt. Ja rauhallinen ilmoitus vanhemmille, että jos yksikin mustelma lapsesta vielä löytyy, teette rikosilmoituksen tuosta kakarasta. Jos ei auta, niin tuo tappelija pois koko päiväkodista. Tai ulkoilut ja muut siirtymiset yksinään jonkun aikuisen seurassa eli ei enää pihalle samaan aikana muiden lasten kanssa. Jos pkoti natkuttaa henkilökuntavajetta, ilmoita että voit toki tehdä rikosilmoituksen pokodin henkilökunnan valvontavelvollisuuden laiminlyönnistäkin. Nohin ei valitettasvti yleensä auta kuin nyrkki henkinen tai fyysinen.