Lapsi kasvaa keskustassa kerrostalossa, tuntuu pahalta
Meillä on kohta 4 vuotias lapsi ja minua harmittaa että emme ole muuttaneet johonkin rivariin/ok-taloon rauhallisemmalle alueelle jossa on luontoa lähellä, oma piha yms. Muutimme tähän taloon ennen lasta ja jämähdimme tähän koska tässä on kaikki mahdolliset palvelut (kauppa, apteekki, terveysasema, kirjasto, kauppakeskus, päiväkoti) ihan vieressä mutta ei sellaista rauhaa ja luontoa mitä ehkä lapselle toivoisi :( Yks hyvä puoli on kans se helppous, ei pihatöitä tms. Viikonloppuna voidaan tietenkin ajella keskustan ulkopuolelle metsäretkelle MUTTA jotenkin tuntuu että lapsen olisi parempi kasvaa jossain rauhallisemmassa ympäristössä lähellä luontoa. Olemme käytännössä jumissa tässä koska asuntomarkkinat huonot, meidän vastike on tosi korkea, niin ei varmana mene kämppä kaupaksi kuin hirveällä tappiolla.
Onko muilla kokemuksia samasta tilanteesta? Jotenkin minua harmittaa jostain syystä, mutta harmittaako ihan turhaan? En tiedä, teki mieli vaan avautua.. itse kasvoin lapsuuteni kerrostalolähiössä yh-äidin kanssa kahdestaan ja luonto oli kaukana, mutta en jotenkin osannut ajatella edes koko asiaa kun siihen oli vaan tottunut.
Kommentit (24)
Lasun paikkahan tuo on, ei auta. Karmea kohtalo lapsiparalla.
Mariupolissako asutte vai mikä tässä oli se ongelma?
Ihan normaalia kasvaa keskustassa kerrostalossa. Kauhempaa se olisi, jos olisitte lähiössä. Sain sen kuvan, että omistatte kotinne?
Ostakaa joku halpa mökki maalta kylkeen. Sinne 4 viikoksi kesällä.
Ei irtoa kunnon provoja torstaiaamuun
Minulla oli ihana lapsuus betonilähiössä. 🤩
Lapset sopeutuvat, se mikä merkitsee on mielikuvitus ja kaverit 💗
Weeteen osa ei ole kehuttava; hellahuone ja huussi pihan perällä...
Tuossa tilanteessa on loogista riidellä, syyllistää miestä ja ottaa riitaisa ero. Sitten tulet tänne taas avautumaan yksinhuoltajana.
Lapsemme ovat asuneet koko elämänsä omakotitalossa. Ulkona he eivät koskaan viihtyneet vaikka mitä yritimme heille järjestää. He saivat päiväkodissa ulkoilla niin paljon eikä lähistöllä ollut kavereita. Jälkeenpäin ajatellen olisin kaivannut lapsilleni enemmän sitä mitä omassa lapsuudessani oli. Kerrostaloaluetta jossa oli paljon lapsia ja kavereita.
Kyllähän asuminen aina jotain maksaa, joten jonkinlaisen myyntitappion voisi sillä perusteella sietää.
Eihän se lapsi "paremmasta" tiedä ja on varmaan ihan tyytyväinen elämäänsä. Vai onko alle 4- vuotias valittanut asuinoloistaan?
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli ihana lapsuus betonilähiössä. 🤩
Lapset sopeutuvat, se mikä merkitsee on mielikuvitus ja kaverit 💗
Kaikki oli siinä omien jalkojen saatavilla. Koulu, kaverit, harrastukset, jne. Lähisaariin, huvipuistoihin, jne pääsi ihan paikallislipun hinnalla, etkä ollut sidottu vanhempien aikatauluun.
Ap on itse se lapsi, mutta kasvoi kieroon maaseudun homemurjun peräkamarissa.
Miesvauva provoilee kun ei muuta tekemistä ole eikä tule. Leikkii pippelillään ja möyhöttää someen.
Meidän kloppi kasvoi keskustalaisessa keskustassa. Aina oli uus tyttökaveri viikonloppuisin kainalossa, kun niitä oli helppo tuoda tänne näytille. Nyt sillä on tuplatutkinto, kymppitonnin tulot, kolme lasta ja kattohuoneisto merinäköalalla.
Missä päin luonto Suomessa on kaukana ja mikä on kaukana. Usein ne lähimetsät ja puistot jää tutkimatta.
Lapsena olin kateellinen kerrostalossa asuville koulukavereille. Me asuttiin syrjässä metsän keskellä.
Ihan hyviä ihmisiä kerrostaloissakin voi lapsista kasvaa.
Oma mieheni on täysin kerrostalokasvatti ja muutti ok-taloon ensimmäisen kerran vasta minut tavattuani alle kolmikymppisenä. Silloin asuttiin hetki ok-talolähiössä kaupungin laidalla, mutta lopulta muutettiin maalle minne ollaan nyt juurruttu. Mies ajaa sujuvasti traktorilla ja osaa tehdä ihan kaikkea vaikkei ole saanut mitään oppeja lapsuudessaan. Hänestäkin olisi ihan hirveää jos elämäntilanteen takia jostain syystä pitäisi muuttaa takaisin kaupunkiin.
Eli pointti on, että ap:n lapsella on vielä täysi elämä edessään ja voi muuttaa aikuisena elämänsä suunnan jos niin haluaa.
Kai tällaisellakin voi provoilla