Martha Stewart faneja paikalla?

Martha Stewart on toki aivan sympaattinen hahmo, mutta täytyy muistaa, että hänen edustamansa elämäntapa on lopulta melko keskiluokkainen amerikkalainen tulkinta eurooppalaisesta hienostuneisuudesta. Itse olen aina pitänyt hänen estetiikkaansa hieman laskelmoituna ja kaupallisena. Aito sivistys ja vauraus kun eivät tarvitse ympärilleen jatkuvaa koristelua tai televisiokameroita.

Meillä esimerkiksi kattaus perustuu pääosin käsintehtyyn Limoges’n posliiniin, 1800-luvun Christoflen hopeisiin aterimiin ja Riedelin sekä Zalto Denkin kristalliin. Pöytäliinat ovat belgialaista pellavaa, ja kukka-asetelmat tekee floristi, joka ymmärtää myös vuodenaikojen hienovaraisen merkityksen. Martha Stewartin tyyppiset askarteluratkaisut tuntuvat tällaisessa ympäristössä hieman huvittavilta.

Ruokapuolella ero korostuu entisestään. Kun aamiaisella on tarjolla 36 kuukautta kypsytettyä Jamón Ibérico de Bellotaa, culatello di Zibello DOP:ta, käsin leikattua San Danielen prosciuttoa, ranskalaista Bresse-kanaa ja tuoretta Périgordin mustatryffeliä, ei ensimmäisenä tule mieleen koristella muffinsseja sokerikuorrutteella. Viinikellarissamme on toki myös muutamia Château d’Yquemin vuosikertoja, mutta niitä ei avata pelkän näyttävyyden vuoksi.

En siis varsinaisesti arvostele Marthaa. Hän on varmasti tehnyt arvokasta työtä opettaessaan tavallisille amerikkalaisille, että ruokapöydässä voi käyttää myös kangaslautasliinoja. Meillä tällaiset asiat vain ovat kuuluneet normaaliin arkeen jo sukupolvien ajan.

Vierailija kirjoitti:

Martha Stewart on toki aivan sympaattinen hahmo, mutta täytyy muistaa, että hänen edustamansa elämäntapa on lopulta melko keskiluokkainen amerikkalainen tulkinta eurooppalaisesta hienostuneisuudesta. Itse olen aina pitänyt hänen estetiikkaansa hieman laskelmoituna ja kaupallisena. Aito sivistys ja vauraus kun eivät tarvitse ympärilleen jatkuvaa koristelua tai televisiokameroita.

Meillä esimerkiksi kattaus perustuu pääosin käsintehtyyn Limoges’n posliiniin, 1800-luvun Christoflen hopeisiin aterimiin ja Riedelin sekä Zalto Denkin kristalliin. Pöytäliinat ovat belgialaista pellavaa, ja kukka-asetelmat tekee floristi, joka ymmärtää myös vuodenaikojen hienovaraisen merkityksen. Martha Stewartin tyyppiset askarteluratkaisut tuntuvat tällaisessa ympäristössä hieman huvittavilta.

Ruokapuolella ero korostuu entisestään. Kun aamiaisella on tarjolla 36 kuukautta kypsytettyä Jamón Ibérico de Bellotaa, culatello di Zibello DOP:ta, käsin leikattua San Danielen prosciuttoa, ranskalaista Bresse-kanaa ja tuoretta Périgordin mustatryffeliä, ei ensimmäisenä tule mieleen koristella muffinsseja sokerikuorrutteella. Viinikellarissamme on toki myös muutamia Château d’Yquemin vuosikertoja, mutta niitä ei avata pelkän näyttävyyden vuoksi.

En siis varsinaisesti arvostele Marthaa. Hän on varmasti tehnyt arvokasta työtä opettaessaan tavallisille amerikkalaisille, että ruokapöydässä voi käyttää myös kangaslautasliinoja. Meillä tällaiset asiat vain ovat kuuluneet normaaliin arkeen jo sukupolvien ajan.

🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣