Mistä tietää milloin on aika lopettaa lemmikki?
Mistä ootte tietäneet milloin aika on tullut? Kissa täyttää just 13v, sairastanut viime vuonna kuumetaudin ja silmätulehduksia. Tämä vuonna pitkään kestäneen huulihaavauman kun ilmeni lisää allergioita, ja silmätulehdusta ollut nyt elokuun lopusta lähtien. Lisäksi todettiin juuri kilpirauhasen liikatoiminta johon lääke aamuin illoin. Lääke kilppariin on hyvänmakuinen liemi ja ottaa sen aika mielellään, olen varma että myös reissuhoitaja saa sen annettua. Tablettilääkitys jos ois niin sitten varmuudella lopettaisin. Tablettikuurit menee lyhytaikaisena (esim antibiootti), mutta pysyvänä lääkityksenä tablettiruiskulla väkisin pakottaen ei, etenkään kahdesti päivässä. Tablettikuurien aikana kissa ei ole oma itsensä tuon pakotuksen takia.
Eläinlääkärissä käyty tänä vuonna 6 kertaa (joista 1 kerta oli hammaslääkäri, samalla poistettiin hampaita). Vielä tulossa ainakin yksi kontrollikäynti kilppariin liittyen ja toivotaan että silmät vihdoin paranisi. Viime vuonna hoitovirheen takia käyntejä tuli yhteensä 10 kpl, muuten ois varmaan ollut vain 7 kpl.
Harkitsisitteko lopetusta jo vai vieläkö näillä tiedoilla kissa saisi pitää henkensä?
Kommentit (20)
Vaikka lääkitys ja hoito auttaa vaivoihin, niin en pidä vääränä vaihtoehtona lopetusta kun kyse on vanhasta lemmikistä. Tilanne on kuitenkin se, että vaikka olotilaa voidaan hetkellisesti parantaa, niin ei mene kauan kun tulee uutta ja todennäköisesti pahempaa vaivaa. Hoitojen jatkaminenkin on ok niin kauan kun lemmikki voi elää arvoistansa elämää.
Meidän koiravanhukselle saimme yhden lisävuoden aloittamalla sydänlääkityksen, joka selvästi paransi olotilaa. Mutta sitten yksi päivä kävikin niin että yhtäkkiä täysin yllättäen kunto romahti ja se oli vietävä tuntien sisällä piikille. Lopettamalla aikaisemmin olisi jäänyt tuo kärsimys kokematta. Saattaisin ehkä toimia toisella tavalla, jos vastaava tilanne tulisi joskus uudelleen vastaan.
Sen naama alkaa vituttaan tai ei jaksa hoitaa sitä sairaana jne.
Ois aika karu kun ihminenkin vain ammuttas tai jotain kun alkaa vanhuuden oireet.
Katso sitä kissaa: onko se elämänhaluinen? Jos vaikuttaa nauttivan elämästään niin jatka hyvää hoitoa ja anna nauttia. Jos kyhjöttää vaisuna suurimman osan ajasta hyvästä hoidosta huolimatta niin sitten saattaa olla aika. Tuskin itsekään haluaisit lopetuspiikkiä vanhana vain sairauksien vuoksi jos niihin olisi hoidot tarjolla. Mitä tulee tablettien jne antamiseen niin niihin oppii joka kissa ja kun ne alkavat sujua niin ei ole enää draamaa. Pitää olla rauhallinen ja määrätietoinen ja antaa paljon rakkautta niin kissa oppii ettei se ole niin kamalaa.
Niin kauan, kun eläimen elämä on kivutonta ja mielekästä, omat lemmikini ovat saaneet elää. Minulla on hyvä luottoeläinlääkäri, jonka mielipiteeseen luotan. Eli kun hän on sitä mieltä, että vielä kannattaa hoitaa, hoidetaan ja siinä kohtaa lopetetaan kun hän sanoo, että nyt olisi aika päästää pois.
Se, että omaa elämää joutuu muokkaamaan, joustamaan ja kärsimään jonkinlaisesta epämukavuudesta, jotta kaveri saa arvokkaan vanhuuden, on itselleni epärelevantti asia.
No näyttääkö vielä elämäniloiselta, vai katsoo sellaisella ilmeellä,että pliis päästäkää mut pois?
Jos eläin kärsii, niin en minä pitäisi elossa.
Ja mitä tulee noihin allergioihin, oletko yrittänyt syöttää pelkästään raakaruokaa? Nuo markettien märkä ja kuivaruuat kun on 90% ihan moskaa. Allergisoivat ja aiheuttavat ennenaikaisia kuolemia kissalla.
Kunhan saa kustua ja paskottua kissa on ok.
Vierailija kirjoitti:
Ois aika karu kun ihminenkin vain ammuttas tai jotain kun alkaa vanhuuden oireet.
Vanhuus ja kuolema on eri asiat. Koira on vanhus 7-vuotiaana, kuolee rodusta riippuen 9-14 -vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka lääkitys ja hoito auttaa vaivoihin, niin en pidä vääränä vaihtoehtona lopetusta kun kyse on vanhasta lemmikistä. Tilanne on kuitenkin se, että vaikka olotilaa voidaan hetkellisesti parantaa, niin ei mene kauan kun tulee uutta ja todennäköisesti pahempaa vaivaa. Hoitojen jatkaminenkin on ok niin kauan kun lemmikki voi elää arvoistansa elämää.
Meidän koiravanhukselle saimme yhden lisävuoden aloittamalla sydänlääkityksen, joka selvästi paransi olotilaa. Mutta sitten yksi päivä kävikin niin että yhtäkkiä täysin yllättäen kunto romahti ja se oli vietävä tuntien sisällä piikille. Lopettamalla aikaisemmin olisi jäänyt tuo kärsimys kokematta. Saattaisin ehkä toimia toisella tavalla, jos vastaava tilanne tulisi joskus uudelleen vastaan.
Koirallasi olisi jäänyt viimeinen vuotensa tällä planeetalla elämättä. Eikö se ole tärkeämpää kuin sinun lopetuspäivän kärsimys? Jos hankkii lemmikin niin asiat pitää katsoa heidän näkökulmasta, ei omasta. Muuten ei pidä hankkia lemmikkiä lainkaan. Ne ei ole mitään esineitä.
Varmaan tunnet oman lemmikkisi parhaiten. Me lopetimme kun kissa oli jo 17vuotta ja alkoi sairastella, oli just noita kilpirauhasvaivoja ja sitten silmäkin alkoi oireilla. Hän oli myös sellainen tosi arka kissa että jatkuvat lääkärikäynnit oli hänellä tosi stressaavia ja pelottavia. Toisaalta itsellä oli monia kuukausia suuri katumus että lopetimmeko liian aikaisin. Lisäksi juuri siinä tilanteessa olin lähdössä itse opiskelemaan ja olisin joutunut olla paljon poissa kotoa (pitkät koulumatkat) ja kissa olisi joutunut olla yksin monia tunteja päivässä. Pelkäsin jatkuvasti että jotain sattuisi tai saisi jonkun kohtauksen jos joutuu olla yksinään ja sitten kituisi kotona minun tietämättä. Hän muuttui muutenkin vanhemmiten sellaiseksi että kaipaisi olla koko ajan lähellä.
Kun kissa tai koira on vanha. Koira jos ei liiku enää hyvin tai meinaa jalkeille päästä niin lopetettava on. Myös jos eläinlääkärikulut useita satasia. Jos koiran hoitokulu on tonnin niin aika luopua.
Vierailija kirjoitti:
Sen naama alkaa vituttaan tai ei jaksa hoitaa sitä sairaana jne.
Monikohan lopettaa oman lemmikin sen takia kun ei jaksa hoitaa sitä sairaana? 🤔
Aikoinaan lääkitsin kolmea kissaa kilpirauhaslääkityksellä useamman vuoden. Tuolloin vaihtehtona olivat vain tableit. Olihan se melkoista, mutta vaivan arvoista kyllä. Kerran vuodessa kaikille labrat ja kontrollit, muutama pieni leikkaus, hammashoito, taksilla lekuriin ja kotiin, olihan se aika kallista, mutta onneksi minulla oli siihen varaa. Voin vain kuvitella, mikä hinnasto on nykyään.
Lopulta sitten 13-16-vuotiaina mentiin viimeiselle piikille. Eläinlääkäri osaa kyllä myös sanoa, milloin aika on. Onhan se omistajalle ihan hirveä tilanne. Mutta pääasia, ettei eläin joudu kitumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka lääkitys ja hoito auttaa vaivoihin, niin en pidä vääränä vaihtoehtona lopetusta kun kyse on vanhasta lemmikistä. Tilanne on kuitenkin se, että vaikka olotilaa voidaan hetkellisesti parantaa, niin ei mene kauan kun tulee uutta ja todennäköisesti pahempaa vaivaa. Hoitojen jatkaminenkin on ok niin kauan kun lemmikki voi elää arvoistansa elämää.
Meidän koiravanhukselle saimme yhden lisävuoden aloittamalla sydänlääkityksen, joka selvästi paransi olotilaa. Mutta sitten yksi päivä kävikin niin että yhtäkkiä täysin yllättäen kunto romahti ja se oli vietävä tuntien sisällä piikille. Lopettamalla aikaisemmin olisi jäänyt tuo kärsimys kokematta. Saattaisin ehkä toimia toisella tavalla, jos vastaava tilanne tulisi joskus uudelleen vastaan.
Koirallasi olisi jäänyt viimeinen vuotensa tällä planeetalla elämättä. Eikö se ole tärkeämpää kuin sinun lopetuspäivän kärsimys? Jos hankkii lemmikin niin asiat pitää katsoa heidän näkökulmasta, ei omasta. Muuten ei pidä hankkia lemmikkiä lainkaan. Ne ei ole mitään esineitä.
Kärsimyksellä tarkoitin nimenomaan koiran kärsimystä enkä minun.

Äkillisen sairaskohtauken vaara on ihan terveilläkin eläimillä, joten sen pelossa nyt ei ainakaan kannata jättää eläintä hoitamatta. Omien vanhempieni koira kuoli sydänkohtaukseen 3-vuotiaana kesken palloleikin. Ilmeisesti sillä oli ollut synnynnäinen sydänvika, joka ei tuota äkkipysähdystä ennen oireillut millään tavalla. Oma koira taas sai seniorina liki kaksi vuotta lisää aikaa sydänlääkkeillä. Toki kävin sen n. 4 kk välein kuunteluttamassa eläinlääkärillä ja kerran myös ultrassa, niin olin koko ajan kartalla sydänvian etenemisestä ja lopetuskin pystyttiin tekemään tämän takia hallitusti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka lääkitys ja hoito auttaa vaivoihin, niin en pidä vääränä vaihtoehtona lopetusta kun kyse on vanhasta lemmikistä. Tilanne on kuitenkin se, että vaikka olotilaa voidaan hetkellisesti parantaa, niin ei mene kauan kun tulee uutta ja todennäköisesti pahempaa vaivaa. Hoitojen jatkaminenkin on ok niin kauan kun lemmikki voi elää arvoistansa elämää.
Meidän koiravanhukselle saimme yhden lisävuoden aloittamalla sydänlääkityksen, joka selvästi paransi olotilaa. Mutta sitten yksi päivä kävikin niin että yhtäkkiä täysin yllättäen kunto romahti ja se oli vietävä tuntien sisällä piikille. Lopettamalla aikaisemmin olisi jäänyt tuo kärsimys kokematta. Saattaisin ehkä toimia toisella tavalla, jos vastaava tilanne tulisi joskus uudelleen vastaan.
Koirallasi olisi jäänyt viimeinen vuotensa tällä planeetalla elämättä. Eikö se ole tärkeämpää kuin sinun lopetuspäivän kärsimys? Jos hankkii lemmikin niin asiat pitää katsoa heidän näkökulmasta, ei omasta. Muuten ei pidä hankkia lemmikkiä lainkaan. Ne ei ole mitään esineitä.
Kärsimyksellä tarkoitin nimenomaan koiran kärsimystä enkä minun.
Okei no hyvä. Mutta ei se kuolema ole läheskään aina kivuton kenellekään meistä. Silti varmaan jokainen mielummin eläisi vuoden pidempään (varsinkin jos elämän pituus olisi vai 15v luokkaa) vaikka se tarkoittaisi lopussa yhden päivän kärsimystä.
Vierailija kirjoitti:
Katso sitä kissaa: onko se elämänhaluinen? Jos vaikuttaa nauttivan elämästään niin jatka hyvää hoitoa ja anna nauttia. Jos kyhjöttää vaisuna suurimman osan ajasta hyvästä hoidosta huolimatta niin sitten saattaa olla aika. Tuskin itsekään haluaisit lopetuspiikkiä vanhana vain sairauksien vuoksi jos niihin olisi hoidot tarjolla. Mitä tulee tablettien jne antamiseen niin niihin oppii joka kissa ja kun ne alkavat sujua niin ei ole enää draamaa. Pitää olla rauhallinen ja määrätietoinen ja antaa paljon rakkautta niin kissa oppii ettei se ole niin kamalaa.
Jos tabletit eivät ole pahanmakuisia tai -hajuisia ne voi myös jauhaa ruoan joukkoon. Tabu kuppiin ja murskataan lusikalla. Itse sain kissan kilppariin ihmisille tarkoitettua lääkettä ja se oli helppo jauhaa. Samoin nykyisen kissan toisen vaivan lääke. Samalla menetelmällä saa myös matolääke Axilurin syötettyä kissalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka lääkitys ja hoito auttaa vaivoihin, niin en pidä vääränä vaihtoehtona lopetusta kun kyse on vanhasta lemmikistä. Tilanne on kuitenkin se, että vaikka olotilaa voidaan hetkellisesti parantaa, niin ei mene kauan kun tulee uutta ja todennäköisesti pahempaa vaivaa. Hoitojen jatkaminenkin on ok niin kauan kun lemmikki voi elää arvoistansa elämää.
Meidän koiravanhukselle saimme yhden lisävuoden aloittamalla sydänlääkityksen, joka selvästi paransi olotilaa. Mutta sitten yksi päivä kävikin niin että yhtäkkiä täysin yllättäen kunto romahti ja se oli vietävä tuntien sisällä piikille. Lopettamalla aikaisemmin olisi jäänyt tuo kärsimys kokematta. Saattaisin ehkä toimia toisella tavalla, jos vastaava tilanne tulisi joskus uudelleen vastaan.
Koirallasi olisi jäänyt viimeinen vuotensa tällä planeetalla elämättä. Eikö se ole tärkeämpää kuin sinun lopetuspäivän kärsimys? Jos hankkii lemmikin niin asiat pitää katsoa heidän näkökulmasta, ei omasta. Muuten ei pidä hankkia lemmikkiä lainkaan. Ne ei ole mitään esineitä.
Kärsimyksellä tarkoitin nimenomaan koiran kärsimystä enkä minun.
Okei no hyvä. Mutta ei se kuolema ole läheskään aina kivuton kenellekään meistä. Silti varmaan jokainen mielummin eläisi vuoden pidempään (varsinkin jos elämän pituus olisi vai 15v luokkaa) vaikka se tarkoittaisi lopussa yhden päivän kärsimystä.
Tässä asiassa mielestäni eläimiä ei pitäisi nähdä samanlaisina ihmisten kanssa. Eläin elää kuitenkin enemmän hetkessä, eikä osaa ihan samoin ajatella elämää eteenpäin.
Eläimellä ei myöskään ole samanlaista valinnanvapautta, vaan lopettamispäätös on ihmisen vastuulla. Nämä ovat vaikeita päätöksiä ja voivat olla raskaita kantaa, mutta se vastuu tulee samalla, kun itselleen lemmikin ottaa. Eläimiä pitäisi aina säästää turhalta kärsimyksestä, aina ei ole helppoa tietää milloin on oikea aika. Voi joutua arvioimaan elämänlaatua kokonaisuudessaan ja miettimään todennäköisyyksiä.
Suurin osa lemmikin omistajista tekee päätöksen eläimen parasta ajatellen ja sitä kuuluu mielestäni kunnioittaa. Ei pidä tehdä raskaista asioista entistä raskaampia.
Silloin, kun alkaa harkitsemaan moista turhaketta.