Kumman suku oli/on sinulle tärkeämpi? Äidin vai isän?

Ja kummankin puolen suvut ihan erillaisia keskenään

Ap

Up

Minulle isän suku on läheisin. Äidin suku (mummoa myöten) on ihan p€rs€€stä. Mutta niin on äitikin. Onneksi ei tarvitse olla missään tekemisissä heidän kanssaan.

Hankala kysymys, äidin vanhemmat kuolivat kun olin pieni ja en muista heitä ollenkaan, isän vanhemmat oli elossa ja lapsena tuli vietettyä niiden kanssa aikaa, mutta paneutumatta sen tarkemmin syihin niin aikuisiällä yhteydenpito väheni. Äiti kertoi suvustaan ja myöhemmin tapasin äidin serkkuja niin vaikka äidin sukulaisia en edes tavannut tiedän heistä enemmän kuin isän sukulaisista.

Vierailija kirjoitti:

Minulle isän suku on läheisin. Äidin suku (mummoa myöten) on ihan p€rs€€stä. Mutta niin on äitikin. Onneksi ei tarvitse olla missään tekemisissä heidän kanssaan.

Äiti tainnut tulla äitiinsä

ei kumpikaan 

Kummatkin on tärkeitä. Nyt kun kysyit, niin uskomattoman hyvin mun vanhemmat hoiti meidän lasten välit kaikkiin isovanhempiimme TASAPUOLISESTI. Kaikki isovanhempani olivat hyviä ihmisiä, viljelivät maata, kävivät töissä, molemmilla perheillä oli eläimiä, lapset ja lapsenlapset olivat kaikki haluttuja ja toivottuja, elämää arvostettiin sodan jälkeen, kellään ei ollut mitään mt- tai päihdeongelmia sodasta huolimatta, terveydestä pidettiin huolta, kodit oli turvallisia ja hyvin hoidettuja, kodikkaita, ja niissä kävi koko suku kylässä. Kodit olivat erilaisia, toinen oli maalaistalo ja toinen duunarien omistama omakotitalo. Rakastin molempien tunnelmaa. Vielä yli 50 vuoden jälkeen olen välillä kylässä niissä. Muistan kuinka aurinko kulki verhojen takaa, huonekalujakin osaisin kuvailla yksityiskohtia myöten, tunnen yhä tiettyjä ruuantuoksuja nenässäni, muistan mitä pihalla leikittiin, kadut ja tiet ja lähikaupat. Ja muistan, mitä isovanhemmat kertoilivat meille lapsille.

Äidin, ku isän puolelta kaikki ehti kuolla jo ku olin taapero. No, jotain isän serkkuja toki elossa, mut ihan lähisukulaisista kaikki kuoli nuorena. 

Vierailija kirjoitti:

Kummatkin on tärkeitä. Nyt kun kysyit, niin uskomattoman hyvin mun vanhemmat hoiti meidän lasten välit kaikkiin isovanhempiimme TASAPUOLISESTI. Kaikki isovanhempani olivat hyviä ihmisiä, viljelivät maata, kävivät töissä, molemmilla perheillä oli eläimiä, lapset ja lapsenlapset olivat kaikki haluttuja ja toivottuja, elämää arvostettiin sodan jälkeen, kellään ei ollut mitään mt- tai päihdeongelmia sodasta huolimatta, terveydestä pidettiin huolta, kodit oli turvallisia ja hyvin hoidettuja, kodikkaita, ja niissä kävi koko suku kylässä. Kodit olivat erilaisia, toinen oli maalaistalo ja toinen duunarien omistama omakotitalo. Rakastin molempien tunnelmaa. Vielä yli 50 vuoden jälkeen olen välillä kylässä niissä. Muistan kuinka aurinko kulki verhojen takaa, huonekalujakin osaisin kuvailla yksityiskohtia myöten, tunnen yhä tiettyjä ruuantuoksuja nenässäni, muistan mitä pihalla leikittiin, kadut ja tiet ja lähikaupat. Ja muistan, mitä isovanhemmat kertoilivat meille lapsille.

Kuulostaa tosi mukavalta ja noin sen aina toivoisi menevän

Isän, en tunne ketään äitini puolelta kun isovanhemmatkin ovat jo kuolleet.

Kyselyn perusteella taisi äidinsuvut olla suosituimpia

Mulle molemmat. Isä kuoli yli 50v sitten, äiti tänä kesänä. Olen molempien suvun , tätien ja enon kanssa ollut tekemisissä ja myös serkkujen , joiden kanssa omistetaan maalaistalokin kesänviettopaikkana. Yksi täti ja enon leski on edellisestä sukupolvesta elossa.

Kummatkin yhtä tärkeitä. Erilaisia ihmisiä kummankin puolen suvuissa. Toinen puoli enenpi uskiksia ja toinen ei.

Isän.

Ja sieltäkin VAIN mummo, joka tuki läpi elämänsä elämääni. No, yksi täti jollain lailla merkityksellinen. Isä itse ei merkkaa vieläkään mitään. Jätti meidät, kun olin 4v. On nyt 79v.

Äiti kuollut. Valitsi  mieluummin viinan kuin minut. Äidin suku koko elämän ajan täysin etäinen.

- lastenkotiin 7 vuotiaana jätetty, N51v -