Jos Pekka >Haavistolla olisi puolisona
Thaimaasta 18-vuotiaana löydetty ja Suomeen rahdattu Feng Shui tai Shui Hin, niin voi voi mikä älämölö täällä vallitsisi...
Kommentit (6)
(tai rekisteröidyssä parisuhteessa) niin asian voi jo antaa anteeksi. Puoliso on selvästi Haaviston heikko kohta, mutta niinhän se on monilla muillakin, ei sitä aina rakastu juuri sellaiseen ihmiseen, joka olisi kaikkien mielestä täydellinen ja oikeanlainen. Pitkä liitto kuitenkin puhuu puolestaan, ja minusta Haavisto sanoi kauniisti sen rattijuopumuskampanjan aikana, että hän on luvannut rakastaa niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Hieno ihminen.
Suhtaudutko yhtä myötämielisesti kaikkien rattijuoppojen puolisoihin jotka tukevat virheen tehnyttä puolisoa. Vai onko tämä nyt ainut poikkeus ? HALOO ?
ja täsmensi sitä vielä, ettei sillä ole merkitystä, että Suomessa se Nexarin/Antonion vai mikä hänen nimensä nyt onkaan, puhaltama 0,3 promillea ei edes ylitä rattijuoppouden rajaa.
Minä en hyväksy rattijuoppoutta ollenkaan. Kuten ei Haavistokaan. Mutta pidän siitä, ettei Haavisto lähtenyt puolustamaan puolisoaan millään selittelyillä, mutta silti pystyi sanomaan rakastavansa puolisoaan niin myötä-kuin vastamäissä. Minusta se oli hienosti sanottu, ja jos minä joskus teen virheen, toivoisin samaa mieheltäni. Toivottavasti en isoja virheitä tule tekemään. Rattijuoppoutta pidän kyllä isona virheenä, mutta pakko sanoa, että 0,3 promillea ei nyt ihan hirveää ole, kun Suomessakin alaraja on enemmän, 0,5 promillea. Mutta sitä kyllä pitäisi laskea, nollatolerannssi ratissa olisi oikein, mutta näin ei kauhean moni ajattele (koska jos ajattelisi, niin lakia olisi jo muutettu)
(tai rekisteröidyssä parisuhteessa) niin asian voi jo antaa anteeksi. Puoliso on selvästi Haaviston heikko kohta, mutta niinhän se on monilla muillakin, ei sitä aina rakastu juuri sellaiseen ihmiseen, joka olisi kaikkien mielestä täydellinen ja oikeanlainen. Pitkä liitto kuitenkin puhuu puolestaan, ja minusta Haavisto sanoi kauniisti sen rattijuopumuskampanjan aikana, että hän on luvannut rakastaa niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Hieno ihminen.
Ihanasti sanottu.
koska Thaimaa on paikka jonne varta vasten mennään naimaan teinityttöjä ja täysi-ikäisyyden rajat paukkuu. Eihän toi Equador ole millään lailla vertailukelpoinen. Mitä jos vaihdettais Thaimaan tilalle jokin muu maa. Mitä jos Haavisto olisi rakastunut vaikka kiinalaistyttöön interraililla? Tai burmalaistyttöön? Equadorilaistyttöön? Mitä niitä nyt on.
Minä kuitenkin olen niin suvaitsevainen, että hyväksyn puolisoiden haun sekä Ecuadorista että Thaimaasta