Google, Mäkkäri ja Coca Cola perustavat yhteisyrityksen, tavoitteena valtavat maan kiertoradalta avaruudesta maahan näkyvät mainokset
https://www.thetimes.com/business
Google, Mäkkäri ja Coca Cola perustaneet yhteisyrityksen (consortion), luodakseen maan kiertoradalle valtavia valotauluja jotka näkyisivät maan pinnalle noin postimerkin ja myöhemmässä vaiheessa postikortin kokoisina mainoksina:
"Ajatelkaa täysikuun vieressä leijuvaa kerroshampurilaista, näette sen ehkä rannalla, vuoristossa, voisiko mikään tehdä teitä nälkäisemmäksi" kysyy MC Donaldsin markkinointipäällikkö Jeff Burke. "Tuotteemme näkyisi kaikkialla täysikuun kokoisena ja toisi kaikille mieleen kodin missä he ovatkaan" jatkaa Burke
Hankkeessa auringonvalo heijastuisi valtavista avaruuspurjeista jotka pitävät muotonsa aurinkotuulen vaikutuksesta. Jalkapallokentän kokoinen kappale tätä materiaalia painaa vain muutamia kymmeniä grammoja ja valo ilmaista- lisäksi mainokset pysyisivät näkyvissä tuhansia vuosia
---
Ihanaa jos tuollainen yleistyy ja voi esimerkiksi Lidlin tarjoukset tarkastaa vain katsomalla taivaalle. Varmaan kohta Hesekin aloittaa avaruusmainonnan ettei jää Mäkkärin jyräämäksi ja taivaalla nähdään "Tähän väliin majoneesi"- mainoksia vaikkapa sämpylän näköisen puolikuun vieressä.
Varmaan laskettelukeskukset ja erävaateliikkeet alkavat mainostaa Pohjantähden ympäristössä
Niin se vaan tiede ja kaupankäynti kehittyy
Tulevaisuudessa varmaan uutisia kun aletaan näyttää avaruusnäytöiltä ja ehkä elokuviakin
Kommentit (20)
Hirveää olisi jos uutisia alettaisiin näyttää avaruudesta. Kyllä pilautuisi täysikuun lumo kun vieressä paasaisi Jauho- Sanna valheitaan
Jonkun hyvän elokuvan voisi kyllä taivaalta katsella ja vaikkapa musiikkivideoita
Ihan tavalliset makkara- ja koiranruoka mainokset eivät kuulu avaruuteen ja hyvä maku täytyy olla mukana ja lapsia suojella. Esimerkiksi vähäpukeisuus ei mielestäni avaruusmainoksiin kuulu
Ovatko äänettömiä nämä mainokset ja elokuvat vai miten ääni tuotetaan maan pinnalle avaruudesta? Tarvitaanko aina tekstitykset? Saako tekstityksen suomeksi?
T kiinnostunut mutta kriittisesti, N34, insinööri
Coca Cola co. yritti aikoinaan saada luvat heijastaa kuun pinnalle brändiään, vaan eipä onnistunut - idea kaatui markkinaoikeudessa jo ihan alkumetreillä.
Samaa tais yrittää myöskin Pepsi, vaan sama lopputulema.
Milloinkohan tavalliset pulliaiset lanseerataan mainostauluiksi ja markkinoiden meemikoneiksi pientä maksua vastaan? Miettikää tilannetta, jossa tietoisuutesi menee tauolle, ja alat suoltaa mainos-sloganeita n. puolen minuutin ajan.
Reissumies-leipä- mainos sopisi kyllä mustaa avaruuden taustaa vasten. Reipas pikkupoika kulkisi avaruuden läpi mainoksessa ruisleipää maistellen
Kotipitsa voisi mainostaa että täysikuun aikana kuun pintaan heijastettaisin salamipitza ja Kotipitsan logo
Vierailija kirjoitti:
Hirveää olisi jos uutisia alettaisiin näyttää avaruudesta. Kyllä pilautuisi täysikuun lumo kun vieressä paasaisi Jauho- Sanna valheitaan
Jonkun hyvän elokuvan voisi kyllä taivaalta katsella ja vaikkapa musiikkivideoita
Ihan tavalliset makkara- ja koiranruoka mainokset eivät kuulu avaruuteen ja hyvä maku täytyy olla mukana ja lapsia suojella. Esimerkiksi vähäpukeisuus ei mielestäni avaruusmainoksiin kuulu
Ovatko äänettömiä nämä mainokset ja elokuvat vai miten ääni tuotetaan maan pinnalle avaruudesta? Tarvitaanko aina tekstitykset? Saako tekstityksen suomeksi?
T kiinnostunut mutta kriittisesti, N34, insinööri
Ajattele
salamia taivaalla
Elinkautinen vankilaa jo pelkästä tällaisen suunnittelusta, syy: rikos ihmisyyttä vastaan
Tuosta kerrottiin juuri Kymmenen uutisissa
Tuhannet yritykset ilmoittaneet kiinnostuksestaan hankkeeseen
Vierailija kirjoitti:
Lähteet?
Ap:n ikioma hanuri
Jännä, ettei tähän jännään uutiseen ole linkkiä.
Vierailija kirjoitti:
Eipä ollut tuollaista linkissäsi.
Valeuutinen.
Vierailija kirjoitti:
Coca Cola co. yritti aikoinaan saada luvat heijastaa kuun pinnalle brändiään, vaan eipä onnistunut - idea kaatui markkinaoikeudessa jo ihan alkumetreillä.
Samaa tais yrittää myöskin Pepsi, vaan sama lopputulema.
Milloinkohan tavalliset pulliaiset lanseerataan mainostauluiksi ja markkinoiden meemikoneiksi pientä maksua vastaan? Miettikää tilannetta, jossa tietoisuutesi menee tauolle, ja alat suoltaa mainos-sloganeita n. puolen minuutin ajan.
Tapahtui jo. Näin toimii tubettaja.
Luin kesällä Dubain lennolla suunnitelmasta heijastaa mainoksia merenpintaan lentomatkustajia varten
Persianlahden suurten kaupunkien eduistoille näitä merimainoskenttiä suunnitellaan lentoyhtiön lehden mukaan
Näkyisivät kaikissa kaupungeista otetuissa ilmakuvissa myös ja rannoilla voitaisiin ajaa vaikkapa rallia ja formuloita jolloin mainokset saisivat näkyvyyttä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Coca Cola co. yritti aikoinaan saada luvat heijastaa kuun pinnalle brändiään, vaan eipä onnistunut - idea kaatui markkinaoikeudessa jo ihan alkumetreillä.
Samaa tais yrittää myöskin Pepsi, vaan sama lopputulema.
Milloinkohan tavalliset pulliaiset lanseerataan mainostauluiksi ja markkinoiden meemikoneiksi pientä maksua vastaan? Miettikää tilannetta, jossa tietoisuutesi menee tauolle, ja alat suoltaa mainos-sloganeita n. puolen minuutin ajan.
Tapahtui jo. Näin toimii tubettaja.
Ei ihan. Tarkoitin tilanneta, jossa olet vaikkapa perheesi kanssa syömässä, ja Truman Show -tyylisesti alat mainostaa esim. Felixin ketsuppia perheellesi kesken syönnin katsoen kameraan, jota ei ole.
Miten käy pilvisellä säällä? Näkyykö mainokset? Tämä huolestuttaa kovasti.
Estäkää tämä. Koko avaruus on pilalla kohta. Pyydän muuten kohta Kiinaa ottamaan ne alas taivaalta.
Vain ihminen on niin tyhmä että sen sijaan että laittaisi vaikka gladiaattorin näköisiä lihaksikkaita miehiä ja naisia viestimään muullekkin avaruudelle minkälainen soturi ihminen pohjimmiltaan on, ihminen laittaa mielummin hampurilaisen leijumaan taivaalle näyttääkseen kaikille minkälainen heikko kakka se on.

Ja entäpä jos ufot kiinnostuvat näistä taivaalla leijuvista valtavista hampurilaisista?
Voi olla ihmisen osa sitten päätyä pihveiksi
Oikein mainostettaisiin avaruusolijoille mitä herkkuja meiltä täältä löytyy!
Ja varmasti kohta vähäpukeiset naiset valtaavat avaruusmainokset ja siitähän vasta saa avaruusmiehet vääriä käsityksiä kun ensin mainostetaan mehukkaita hampurilaisia ja sitten lähes alastomia naisiaonneksi sentään jo tupakan mainostaminen kielletty mutta varmasti tulee taivas täyteen olutmainoksia
Kyllä on ilta pilalla kun näkee koiranruokaa mainostavan Herra Tokmannin iskevän silmää taivaalta
pitäisi lailla kieltää. EI tarvita näitä paskomaan maisemia.