Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis- on yksi paikkansa pitävimmistä sananlaskuista
Mietipä vaikka ihmistä joka tekee rikoksia ja joutuu vankilaan kenties jopa loppu elämäkseen,eli menettää vapautensa täysin itse aiheutetusti .
Tyhmyyttähän se on,viisaampi ei viitsi ottaa sitä riskiä minkään vuoksi.
Tietenkään hyvän moraalin omaava ihminen ei tee rikoksia tai moraalittomuuksia ,vaikka kiinni jäämisestä ei olisi pelkoa.
Entäpä nainen joka juo itsensä humalaan ja lähtee yksin viettämään iltaa.Ehkä jopa pukee itsensä oikein seksikkääksi.(Joo,vaatteet tai niiden puuttuminen ei anna lupaa raiskata,mutta sano se raiskaajalle )Ei välttämättä tarvitse edes yksin lähteä,kyllä riski raiskauksen tms uhriksi joutumiselle kasvaa jo pelkästään juopumisesta,sillä humalassa ihmisen typeryys kasvaa merkittävästi ja johtaa huonoihin valintoihin .
Tietenkin miehelläkin kasvaa riski humalassa saada / tehdä ongelmia itselleen.
Löytyyhän tähän toinenkin osuva viisas sananlasku "Viina on viisasten juoma" ,sitä ei pidä muiden juoda tai tulee ongelmia.Viisas osaa ottaa viinaa kohtuudella ettei päihdy tai ymmärtää pysyä erossa kokonaan.
Samaan tyhmyyden piikkiin kuuluu myös vaaralliset temput ja harrastukset ,autolla hurjastelut..
Vahingon sattuessa loukkaantumisestaan tai vammautumisestaan ei voi syyttää kuin itseään,tyhmää päätään.
Kannattiko?