Seksin vähyys ja miehen haluttomuus
Tuntuu jotenkin todella pahalta ajatella asiaa pidemmälle mutta meillä suhteessa ollut todella vähän seksiä ja kun sitä on se kestää alle minuutin kun mies sitten tulee. Joskus nuolee minulle orgasmin erikseen mutta koskaan ei mene niin että ensin vaikka nuolisi ja sitten pantais. Hän ei ole koskaan sellainen kiihottunut vaan seksi on kuin tunteettoman robotin kanssa olisi.
Ennen tein paljon alotteita mutta kun tuli tarpeeksi usein torjutuksi niin ei ole enää tehnyt mieli tehdä alotteita. Sitten jos todella harvoin tekee, kiimaisena aloitteen niin eiköhän se torjuta tai sitten kestää pari sekuntia ja mies keskeyttää.
Välillä säälistä sitten panee, katsoo ensin tiktokista muita naisia ja yhtäkkiä muka tekeekin mieli minua, muutama työntö ja lasti sisään ja jee.
Tuntuu siis pahalta ajatella että olen juuri 32vuotias ja tähänkö loppui minun seksielämä? Ollaan oltu yhdessä reilu vuosi ja tämä ongelma on ollut alusta asti. Molemmat haluttiin sitoutua jo alussa ja tuntuisi kurjalle ottaa ero muuten hyvästä liitosta. Mutta myös jos seksielämäni tulee olemaan tätä. Olen sellainen ihmisenä ettei seksi houkuta tuntemattoman kanssa tai sellaisen johon en tunne mitään vetoa henkisesti. Eli en voisi mennä irtosuhteisiin mitenkään koska tunteeni ovat kuitenkin tällä miehellä.
Mies käynyt testeissä ja testotasot ovat normaalit. Myös tykkää katsella, kuten aiemmin mainitsin vähän, somesta muita täysin erilaisia naisia kuin minä. Silti vannoo rakkauttaan päivittäin useasti mutta seksi ei tätä kiinnosta ainakaan minun kanssa. Kropaltani olen normaali 65kg/163cm. Todella hyvät muodot jolta kukaan ei koskaan ole kieltäytynyt ja miten himokkaita normaalisti miehet ovat olleet. Tälle miehelle ei tämä silti riitä, tuntuu että on aiemmin pornon pilaama jolle ei sitten riitä kuin jatkuvasti vaihtuva kumppani jotta saisi haluja.
Kommentit (8)
Nyt vttu oikeasti.
Älä tuhlaa aikaasi tuollaiseen.
Mielestäni miehesi vaikuttaa olevan aika epävarma seksissä ja liekö montaakaan seksikokemusta ennen sinua.
Olette olleet tosi lyhyen aikaa yhdessä kyllä tuossa vaiheessa suhdetta seksiä. kuuluisi olla todella paljon ja parempaa
Vierailija kirjoitti:

Tuntuu että hän on todella epävarma seksin lisäksi myös itsestään. On kunnossa kropaltaan hänkin mutta tuntuu että itsetunto on todella huono ja kaipaa hirveästi muiden huomiota ja mielipiteitä jatkuvasti ulkonäköön liittyen.
Kymmenestä parista
1-2 parissa kumpikin haluaa seksiä suunnilleen saman verran
2-3 parissa nainen haluaa enemmän
5-7 parissa mies haluaa enemmän
Sinulla kävi parisuhde- arpajaisissa tuommoinen tuuri.
Vaihtoehdot:
1. Sopeudu tilanteeseen
2. Jos et voi sopeutua, hae seksi muualta joka luvan kanssa tai ilman
3. Jos et voi sopeutua, tai hakea seksiä muualta, erotkaa.
4. Jos mikään edellämainituista ei käy, palaa vaihtoehtoon 1 ja aloita kierros alusta. Sitten valitset vähiten huonon vaihtoehdon ja toimit sen mukaan.
Muita vaihtoehtoja ei tuossa tilanteessa ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni miehesi vaikuttaa olevan aika epävarma seksissä ja liekö montaakaan seksikokemusta ennen sinua.
Olette olleet tosi lyhyen aikaa yhdessä kyllä tuossa vaiheessa suhdetta seksiä. kuuluisi olla todella paljon ja parempaa
Tuntuu että hän on todella epävarma seksin lisäksi myös itsestään. On kunnossa kropaltaan hänkin mutta tuntuu että itsetunto on todella huono ja kaipaa hirveästi muiden huomiota ja mielipiteitä jatkuvasti ulkonäköön liittyen.
Tarinan uskottavuus karisi. Missä universumissa kukaan mies taviselämässä kaipaa jatkuvasti muiden huomiota ja mielipiteitä ulkonäköönsä liittyen? Vähän sama kuin kärsisi siitä, ettei osaa lentää kuten linnut.

Kyllä niitä tuommoisiakin löytyy, niin naisissa kuin miehissäkin.
Olette olleet yhdessä vasta reilun vuoden ja tilanne on noin huono. Asia on otettava puheeksi välittömästi. Jos keskustelunkaan jälkeen tilanne ei korjaannu, niin kannattaa miettiä vakavasti, haluatko sitoutua vuosiksi parisuhteeseen, jossa tarpeesi eivät tule täytettyä. Itse kärvistelin pitkässä avioliitossa ilman seksiä aivan liian kauan. Jälkikäteen kaduttaa, että en lähtenyt aiemmin.
Onko parisuhteesi oikeasti niin hyvä muuten, että olet valmis sietämään huonoa ja kaiken lisäksi liian vähäistä seksi elämää? Minusta olette olleet suhteessa hyvin vähän aikaa. Yleensä tuossa vaiheessa ollaan kuin kanit. Jospa miesystäväsi ei ole niin seksuaalinen kuin sinä? Mieti sitäkin, jos perustatte perheen, saatte lapsia. Tilanne tuskin paranee, vaan seksi saattaa jäädä kokonaan pois. Tiedän joitakin miehiä, joilla seksi ei pelannut rakastamansa naisen kanssa. Jotenkin siis rakkaus ja seksi olivat heille kaksi eri asiaa.
Lisäksi varoituksen sana. Miehen epävarmuus saattaa olla vaarallista mustasukkaisuuden kasvualustaa. Ethän kerro aiemmista seksikokemuksistasi hänen kaltaiselleen epävarmalle ihmiselle.
Hyi hitto mikä mies. Jättäisin HETI.