Parantaako lapsi parisuhdetta?

tai ainakin koettelee. ISo osa avioeroista tapahtuu pikkulapsivaiheessa.

voisi sanoa että kumma miten perhe pysyy koossa lapsista huolimatta

tai ainakin koettelee. ISo osa avioeroista tapahtuu pikkulapsivaiheessa.

Jos nyt ei mene valmiiksi huonosti, niin ihanahan se on nähdä kumppani vanhempana :)

Vain todella hyvällä pohjalla oleva suhde kestää rankan pikkulapsi-vaiheen.



Huono suhde huononee ja hyväkin suhde väliaikaisesti huonontuu, mutta jos kaikesta yli päästään, ehkä suhde loppujen lopuksi vahvistuu.



Mutta lasta ei kannata tehdä siksi että haluaisi suhteen kestävän. Sitä se ei varmista.

Heikolle pohajlle ei kannata tehdä lasta pelastamaan suhdetta, ero tulee helposti. Mutta jos hyvä suhde alkaa rakoilla, siitä pääsee yli ja ajan myötä hitsaudutaan vielä enemmän yhteen lasten ja ehkä lastenlastenkin kautta - yhteinen menneisyys ja tiukat ajat on liimaa parisuhteelle.

Ei täydellinen, mutta ei niin huonokaan. Jotenkin ajattelen niin että se ei voi tullakaan tämän paremmaksi ennen kuin meillä on lapsi ja olemme perhe.

ap

uskotko että miehestä tulee hyvä isä?

meilla paivastoin, vaikka toisin luulin. mina jain pitelemaan vauvaa kun mies jatkoi elamaansa kuin mitaan ei olisi tapahtunut. nyt 10v myohemmin ollaan edellen aviossa ihan kaveriperiaattella.

uskotko että miehestä tulee hyvä isä?

Yleensä päinvastoin. Molempien pitää olla sitoutunut parisuhteeseen ja perheeseen, ja antaa yhtä lailla panoksensa niin parisuhteen kuin perheenkin ylläpitoon, jotta lapsi/lapset voisivat niitä vahvistaa. Mutta jos sitoutumista ei ole, syntyy helposti riitoja, katkeruuksia ja mykkäkouluja, erimielisyyksiä ja sen sellaista, mikä saattaa jäädä kaivelemaan pitkäksikin aikaa.



Mulla on ystävä, jolla on neljä lasta. Heillä molemmat vanhemmat ovat sitoutuneet niin lastenhoitoon kuin perheestä huolehtimiseen, mutta myös parisuhteen hoitoon. He ovat yhdessä sopineet, että yksi ilta viikossa on varattu heille kahdelle, ja silloin vanhemmat laittavat ruokaa, katselevat elokuvia, juttelevat jne., siis viettävät aikaa keskenään. Lisäksi he järjestävät lapsenvahteja, ja käyvät yhdessä elokuvissa ja syömässä silloin tällöin. Heillä on aika samanlainen huumorintaju ja he viihtyvät yhdessä.



Oma parisuhteeni taas on jotain ihan muuta. Olen yrittänyt vuosikausia saada järjestettyä tuota yksi ilta viikossa meille kahdelle -käytäntöä, mutta mieheni ei ymmärrä sitä ollenkaan. Hänellä on aina jotakin tärkeämpää tekemistä, joka ei voi odottaa huomiseen, "mutta mehän voidaan sit huomenna tehä jotain". Hän kuitenkin unohtaa koko asian huomiseen mennessä. Me emme myöskään käy koskaan yhdessä ulkona, koska minä en enää jaksa niitä järjestää. Joskus kävimme syömässä tai leffassa, mutta mun piti aina järjestää lapsenvahti, hankkia liput, päättää elokuva/ravintola ja tehdä kaikki mahdolliset järjestelyt miehen osallistumatta tippaakaan. Nyt kun en ole niitä enää tehnyt, me emme tee yhdessä käytännössä yhtään mitään. Lapsia meillä on kaksi, kolmas tulossa, joten tuskinpa tämä tästä tulee muuttumaan. Me olemme nyt jo kaksi tuntematonta ihmistä, jotka eivät oikeastaan edes tule toimeen keskenään (saati että välittäisivät edes tulla toimeen keskenään), mutta jotka jostain syystä asuvat saman katon alla.

Molempien pitää olla sitoutunut parisuhteeseen ja perheeseen, ja antaa yhtä lailla panoksensa niin parisuhteen kuin perheenkin ylläpitoon, jotta lapsi/lapset voisivat niitä vahvistaa. Mutta jos sitoutumista ei ole, syntyy helposti riitoja, katkeruuksia ja mykkäkouluja, erimielisyyksiä ja sen sellaista, mikä saattaa jäädä kaivelemaan pitkäksikin aikaa.

Jos meillä olisi lapsi ja olisimme perhe niin mies voisi sitoutua siihen. Pelkkän parisuhteen eteen mies ei tee niin paljon. Mutta lapsi voisi muuttaa meidänkin suhdetta paremmaksi. Ehkä?

ap

mies kyllä ala välittää sinusta sen enempää, jos teette lapsen. Mies voi kyllä välittää lapsesta paljonkin, mutta se onnistuu eronneenakin.

Vain todella hyvällä pohjalla oleva suhde kestää rankan pikkulapsi-vaiheen.

Huono suhde huononee ja hyväkin suhde väliaikaisesti huonontuu, mutta jos kaikesta yli päästään, ehkä suhde loppujen lopuksi vahvistuu.

Mutta lasta ei kannata tehdä siksi että haluaisi suhteen kestävän. Sitä se ei varmista.

Ja kaikki ongelmat ja ärsyttävät asiat kärjistyvät kun molemmat ovat väsyneitä ja ehkä siihenastisen elämänsä kovimmassa paikassa. Jos on hankalaa ennen lapsia niin lapsen kanssa on tosi hankalaa. Ja voi tulla toisesta uusia piirteitä esiin kun ei ole koskaan nähnyt toista niin väsyneenä. Mutta hyvässä suhteessa löytyy ymmärrystä toisellekin jos itsekin saa ymmärrystä tässä haasteellisessa tilanteessa.

Että kyllä useampi pari eroaa sen takia että ei ole saanut lapsia kuin sen takia että on saanut lapsia.

Kaikki ihana ja kaunis mennyttä. Jäljellä hmmm... tuskin mitään.

Lapsen tulon myötä parisuhde MUUTTUU. Se ei parane, jos on ennestään ongelmissa. Todennäköisesti kriisit kärjistyy. Kahdenkeskistä aikaa ei alkuun ole, kun vauva vie kaiken huomion. Väsyttää. Tilanne on uusi. Äidin kroppa on raskauden aikana myllerryksessä, synnytys koettelee, imetys koettelee. Lapsi tulee vanhempien väliin. On suhteesta kiinni, miten se kestää. Lopputuloksena voi toki olla vahvempi ja syvempi kumppanuus. Mutta missään nimessä vauvalla ei korjata rakoilevaa suhdetta. Monet eroavat juuri lasten ollessa pieniä, koska se on rankka vaihe.

Molempien pitää olla sitoutunut parisuhteeseen ja perheeseen, ja antaa yhtä lailla panoksensa niin parisuhteen kuin perheenkin ylläpitoon, jotta lapsi/lapset voisivat niitä vahvistaa. Mutta jos sitoutumista ei ole, syntyy helposti riitoja, katkeruuksia ja mykkäkouluja, erimielisyyksiä ja sen sellaista, mikä saattaa jäädä kaivelemaan pitkäksikin aikaa.

Jos meillä olisi lapsi ja olisimme perhe niin mies voisi sitoutua siihen. Pelkkän parisuhteen eteen mies ei tee niin paljon. Mutta lapsi voisi muuttaa meidänkin suhdetta paremmaksi. Ehkä?

ap

Uskotko ap ihan oikeasti, että vaikka mies ei e valmis sitoutumaan sinuun ja panostamaan parisuhteeseenne jokin muuttuisi kun tulee lapsi? Lapsen mukana tulee suuri vastuu pienestä avuttomasta elämän alusta, joka ei ole tehnyt mitään pahaa... Eikä ansaitse tulla tähän mailmaan siksi että sinä ap haluat pitää kiinni miehestä, joka ei ole valmis panostamaan teidän kahden suhteeseen. Mihin se yhtäkkiä muuttuisi kaiken sen vauvan tulosta yleensä seuraavan väsymyksen, sinun jo raskaana alkavien hormonimuutosten, pyykkivuorten ja kakkavaippojen keskellä?

Olisitko tosiaan valmis siihen että kun mies ei ehkä sitoudukkaan perheeseen yhtään sen enempää, katselet katkeroitumatta ja suuttumatta vierestä kun mies jatkaa omaa elämäänsä. Sinä hoidat lapsen ja kodin miehen juostessa harrastuksissa ja tapaamassa ystäviään...

huono parisuhde niin ei se lapsi sitä paranna. Meillä on nyt yksi 2-vuotias lapsi ja rankkaa on ollut välillä. Eroakin ollaan mietitty, mutta tultu siihen lopputulokseen, että tämä pikkulapsiaika välillä voi olla hyvin rankkaa parisuhteen kannalta joten ei erota. Lapsi muuttaa parisuhdetta niin paljon, että ei ihme jos siinä erokin käy mielessä. Kuitenkin sitten jos niistä rankoista vaiheista pääsee yli eikä ole heti eroamassa niin parisuhde monesti parantuu, näin ainakin meillä. Vielä puoli vuotta sitten olin ihan varma että haluan erota, nyt on mieli muuttunut. Eli onneksi en tehnyt mitään hätiköityjä päätöksiä. Meillä mies ja minä ollaan yhtä paljon osallistuttu lapsen hoitoon eikä se ole jäänyt vain minun harteilleni ja silti lapsen tulo on todella koetellut parisuhdetta. Jos sinnittelee vaikeiden aikojen yli niin sitten kun helpottaa niin parisuhde on vakaammalla pohjalla, on ikään kuin suurempi yhteenkuuluvuuden tunne.