Ei ne miehet aina kavahda perhettä.

Olen mies 48 vuotta.

Tässäpä elämäni tarina.

Olen aina rakastanut lapsia. 

Ensimmäisestä avioliitostani on yksi jälkeläinen mutta erottuamme hänen äitinsä kanssa jo lapsen ollessa pieni jäi etäisyydenkin vuoksi suhde hyvin etäiseksi. Näin aikuisena hyvä että muistaa isänpäivänä pitää yhteyttä.

Toisessa liitossani olen nyt viettänyt 18 vuotta. Jo alkuaikoina kävi selväksi että vaimoni ei saa lasta. Minulle olisi käynyt hyvin adoptio mutta vaimoni ei voi sellaista ajatellakkaan. Ei edes sijaisperhe toimintaa. Vuosien saatossa kun olen yrittänyt asiaan pureutua on sota heti valmis.

Noin vuosi sitten päädyin tekemisiin maahanmuuttaja perheen kanssa. Heillä on kaksi ihanaa lasta. Koska perheellä on taloudellisestikkin vaikeaa sain sedän roolin.

Olen viettänyt 9 ja 13 vuotiaiden lasten kanssa aivan ihania hetkiä mm uiden, shoppaillen ja pyörien esitellen kaupunkiamme. Opetin jopa nuoremman ajamaan pyörällä jonka tietysti hankin.

Nyt perheen äiti on ruvennut potemaan huonoa omatuntoa koska lapset ovat kiintyneet minuun ja olen kuluttanut rahaa. Minullehan tämä nyt ei ole ongelma mutta siitä on tehty ongelma.

Haluaisin siis viettää entistä enemmän aikaa lasten kanssa viettäen aikaa elokuvissa, kotona ja muuta ihan arkistakin askaretta.

Suomeksi sanottuna 48v mies on aivan sairaalloisen vauva / perhe kuumeessa.

No nyt 18 vuoden avioliitto natisee miehen oireilujen myötä. Olenkin siis erittäin huono mies kun itketän vaimoani. 

Neuvokaa nyt viisaammat mitä tehdä...

Erota?

Päästä ylitse kaipuusta?

Kaapata jonkun lapset vaikka ei se vaimo tähänkään suostu?

Hyviä neuvoja kaivataan...

Vaihtoehtoisesti mistähän tälläinen 50v villityksestä kärsivä työnarkomaani löytää vielä puolison jos lupaa vähentää töitä? 

Nimimerkillä lapset eivät todella haittaa...