​Kun aate vieraantuu todellisuudesta – miksi länsimainen aktivismi ampuu ohi?

​Katsotpa sosiaalista mediaa tai seurannut viime vuosien katuprotesteja, tietty kaava toistaa itseään. Yliopistokampuksilla huudetaan iskulauseita, kadut tukitaan ilmaston nimissä, ja poliittisia vastustajia leimataan fasisteiksi tai natseiksi heti, kun mielipide poikkeaa omasta. Keskustelukulttuuri on kärjistynyt pisteeseen, jossa vastapuolen epäonnelle irvitään avoimesti ja kynnys fyysiselle häirinnälle madaltuu.

​Samaan aikaan, kun länsimaisissa yliopistoissa käydään tätä moraalista taistelua, kylmät tilastot kertovat maailmasta aivan toista tarinaa.

​Maailmanpankin ja YK:n tilastojen valossa suurin osa maapallon väestöstä elää olosuhteissa, joissa arjen ykkösasia on taloudellinen pärjääminen, turvallisuus ja perusinfrastruktuuri. Suurin osa maailman ihmisistä elää maissa, joiden kulttuuri on perinteisen konservatiivinen tai uskonnollinen – ja maanosissa kuten Afrikassa ja Aasiassa tämä kehitys vain vahvistuu demografian myötä.

​Kun katsotaan vaikkapa päästöjä, Euroopan unionin osuus maailman kasvihuonekaasupäästöistä on alle 6 prosenttia. Vaikka Eurooppa ajaisi teollisuutensa alas ja leikkaisi päästöt nollaan, se ei pysäytä globaalia kehitystä, jossa teollistuvat maat lisäävät energiatarpettansa vuosittain enemmän kuin mitä koko Eurooppa kuluttaa.

​Tätä taustaa vasten länsimainen radikaali aktivismi näyttäytyy erikoisessa valossa. Kyse on pitkälti akateemisen keskiluokan ilmiöstä – ihmisistä, joilla on taloudellista turvaa ja aikaa syventyä symboleihin ja teorioihin. Kun omat kokemukset sodasta, köyhyydestä tai todellisesta väkivallasta puuttuvat, maailmaa aletaan katsoa puhtaan teorian läpi.

​Tästä syntyy myös nykypäivän absurdiparlamentti. "Queer for Palestine" -kyltit mielenosoituksissa edustavat intersektionaalista teoriaa, joka kääntyy itseään vastaan heti, kun katsotaan todellisuutta paikan päällä Lähi-idässä, missä seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ei ole. Kun suomalaisen työssäkävijän arki pysäytetään katuprotestilla ilmaston nimissä, se ei vaikuta Kiinan energiapolitikkaan pätkääkään, mutta kääntää suuren yleisön itse liikettä vastaan.

​Kun oma aate koetaan "absoluuttisen hyvänä", vastapuolesta leivotaan äkkiä "paha". Silloin mikä tahansa keino – huutaminen, leimaaminen, ilkivalta tai henkilökohtainen viha – alkaa näyttää omassa kuplassa oikeutetulta.

​Sääli vain, että reaalimaailma ei pyöri iskulauseiden varassa. Tilastot, väestökehitys ja talouden lainalaisuudet eivät muutu Mannerheimintiellä istumalla. Länsimainen edistyksellisyys on globaalisti katsottuna vähemmistössä, ja mitä enemmän se eristyy todellisuudesta huutamiseen ja leimaamiseen, sitä vähemmän sillä on annettavaa todellisten ongelmien ratkaisemiseksi