Ei rakkautta, ei "korjaavia kokemuksia"

Ei ole koskaan kukaan sanonut rakastavansa, ei edes vanhempani. En ole saanut kannustusta enkä kehuja. Toisia kehutaan ja kannustetaan ja rakastetaan. Kuulemma uhriudun? Okei..

Rakkaus täytyy löytää itsestä. Itsearvostus. Määritän arvoni itse.

Tuhoisinta on sietää "rakkautta" hinnalla millä hyvänsä, rakkauden kerjäläisenä kiitollisena jokaisesta murusta, sokeana sille että samalla itseä hyväksikäytetään ja riistetään, kuin rakkauden hintana. Ei.

Se että kaatujat nojaa toisiin kaatujiin on tuhon tie. 

Mutta jos ensin löydät voiman itsestäsi, löydät terveitä peilejä ja hyvän elämän. Arvosta itseäsi.

Vierailija kirjoitti:

Rakkaus täytyy löytää itsestä. Itsearvostus. Määritän arvoni itse.

Tuhoisinta on sietää "rakkautta" hinnalla millä hyvänsä, rakkauden kerjäläisenä kiitollisena jokaisesta murusta, sokeana sille että samalla itseä hyväksikäytetään ja riistetään, kuin rakkauden hintana. Ei.

Se että kaatujat nojaa toisiin kaatujiin on tuhon tie. 

Mutta jos ensin löydät voiman itsestäsi, löydät terveitä peilejä ja hyvän elämän. Arvosta itseäsi.

Hyvin sanottu.

Minusta koko korjaavan kokemuksen käsite on arveluttava. Aivan kuin ihminen ei voisi saavuttaa eheyttä ja tasapainoa ilman tätä tiettyä kokemusta, olipa sitten kyseessä työ, rakkauselämä tai mikä tahansa elämän osa-alue. Jos korjaavan kokemuksen tärkeyttä kovasti korostetaan, saattaa se kääntyä itseään vastaan ja aiheuttaa entistä enemmän vahinkoa. Silloin ihminen lähtee etsimään esimerkiksi parisuhdetta siltä pohjalta, että tarvitsee onnellisen parisuhdekokemuksen "korjatakseen" itsensä ja aiemmat rakkauden saralla koetut pettymykset. Jos lähtee havittelemaan mitä tahansa asiaa rikkinäisyydestä ja vajavaisuudesta käsin, haksahtaa helposti sellaisiin ihmisiin ja asioihin, jotka eivät ole itselle hyväksi. Sellaisesta ei voi oikein puhua korjaavana kokemuksena.

Vierailija kirjoitti:

Rakkaus täytyy löytää itsestä. Itsearvostus. Määritän arvoni itse.

Tuhoisinta on sietää "rakkautta" hinnalla millä hyvänsä, rakkauden kerjäläisenä kiitollisena jokaisesta murusta, sokeana sille että samalla itseä hyväksikäytetään ja riistetään, kuin rakkauden hintana. Ei.

Se että kaatujat nojaa toisiin kaatujiin on tuhon tie. 

Mutta jos ensin löydät voiman itsestäsi, löydät terveitä peilejä ja hyvän elämän. Arvosta itseäsi.

Alunperin sen pitäisi kyllä tulla muilta. On aika helvetin kivikkoinen tie rämpiä ensin koko kasvuikä läpi ilman rakkautta, ja sitten ihmiset voivatkin sanoa, että olet aikuinen, vastuu itsestäsi on sinun. Sitten yrität ymmärtää kaiken mitä tapahtui, opetella pois haitallisista selviytymiskeinoista ja opetella parempia tilalle, ja sitten onkin oma tehtäväsi rakastaa itseäsi. Tee kaikki - aina - yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakkaus täytyy löytää itsestä. Itsearvostus. Määritän arvoni itse.

Tuhoisinta on sietää "rakkautta" hinnalla millä hyvänsä, rakkauden kerjäläisenä kiitollisena jokaisesta murusta, sokeana sille että samalla itseä hyväksikäytetään ja riistetään, kuin rakkauden hintana. Ei.

Se että kaatujat nojaa toisiin kaatujiin on tuhon tie. 

Mutta jos ensin löydät voiman itsestäsi, löydät terveitä peilejä ja hyvän elämän. Arvosta itseäsi.

Alunperin sen pitäisi kyllä tulla muilta. On aika helvetin kivikkoinen tie rämpiä ensin koko kasvuikä läpi ilman rakkautta, ja sitten ihmiset voivatkin sanoa, että olet aikuinen, vastuu itsestäsi on sinun. Sitten yrität ymmärtää kaiken mitä tapahtui, opetella pois haitallisista selviytymiskeinoista ja opetella parempia tilalle, ja sitten onkin oma tehtäväsi rakastaa itseäsi. Tee kaikki - aina - yksin.

Pitäisi ja pitäisi, niin, mutta ei aina tule. Onhan se epäreilua että aikuisena joutuu itse yksin opetella, mutta kenes muun vastuulla se sit enää olisi? 

Jeesuksesta voi löytää voiman 🙏

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakkaus täytyy löytää itsestä. Itsearvostus. Määritän arvoni itse.

Tuhoisinta on sietää "rakkautta" hinnalla millä hyvänsä, rakkauden kerjäläisenä kiitollisena jokaisesta murusta, sokeana sille että samalla itseä hyväksikäytetään ja riistetään, kuin rakkauden hintana. Ei.

Se että kaatujat nojaa toisiin kaatujiin on tuhon tie. 

Mutta jos ensin löydät voiman itsestäsi, löydät terveitä peilejä ja hyvän elämän. Arvosta itseäsi.

Alunperin sen pitäisi kyllä tulla muilta. On aika helvetin kivikkoinen tie rämpiä ensin koko kasvuikä läpi ilman rakkautta, ja sitten ihmiset voivatkin sanoa, että olet aikuinen, vastuu itsestäsi on sinun. Sitten yrität ymmärtää kaiken mitä tapahtui, opetella pois haitallisista selviytymiskeinoista ja opetella parempia tilalle, ja sitten onkin oma tehtäväsi rakastaa itseäsi. Tee kaikki - aina - yksin.

Pitäisi ja pitäisi, niin, mutta ei aina tule. Onhan se epäreilua että aikuisena joutuu itse yksin opetella, mutta kenes muun vastuulla se sit enää olisi? 

Ei kenenkään, tietenkään. Niin kuin ei tuntunut olevan koskaan muulloinkaan. Raskasta se vain on, olla itse itselleen kaikki, mitä tarvitsee. Jotenkin tuntuu luonnottomalta ihmiselämältä, mutta ehkä tämä sitten nimenomaan on luonnollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakkaus täytyy löytää itsestä. Itsearvostus. Määritän arvoni itse.

Tuhoisinta on sietää "rakkautta" hinnalla millä hyvänsä, rakkauden kerjäläisenä kiitollisena jokaisesta murusta, sokeana sille että samalla itseä hyväksikäytetään ja riistetään, kuin rakkauden hintana. Ei.

Se että kaatujat nojaa toisiin kaatujiin on tuhon tie. 

Mutta jos ensin löydät voiman itsestäsi, löydät terveitä peilejä ja hyvän elämän. Arvosta itseäsi.

Alunperin sen pitäisi kyllä tulla muilta. On aika helvetin kivikkoinen tie rämpiä ensin koko kasvuikä läpi ilman rakkautta, ja sitten ihmiset voivatkin sanoa, että olet aikuinen, vastuu itsestäsi on sinun. Sitten yrität ymmärtää kaiken mitä tapahtui, opetella pois haitallisista selviytymiskeinoista ja opetella parempia tilalle, ja sitten onkin oma tehtäväsi rakastaa itseäsi. Tee kaikki - aina - yksin.

Pitäisi ja pitäisi, niin, mutta ei aina tule. Onhan se epäreilua että aikuisena joutuu itse yksin opetella, mutta kenes muun vastuulla se sit enää olisi? 

Ei kenenkään, tietenkään. Niin kuin ei tuntunut olevan koskaan muulloinkaan. Raskasta se vain on, olla itse itselleen kaikki, mitä tarvitsee. Jotenkin tuntuu luonnottomalta ihmiselämältä, mutta ehkä tämä sitten nimenomaan on luonnollista.

Se on vaikeaa ja menee vastoin kaikkea sitä mitä meille on opetettu (onni löytyy muista ihmisistä, itsensä rakastaminen on itsekästä jne.). Olen itse kuitenkin huomannut, että kun sitä jaksaa sitkeästi harjoittaa ja olla itsensä puolella joka tilanteessa, on palkintona suunnaton vapaus. Enää oma ihmisarvo ei ole siitä kiinni, millaisena muut sinut näkevät, kuinka paljon kavereita sinulla on tai missä asemassa olet työelämässä. Enää ei tarvitse jahdata hyväksyntää ja rakkautta yhtään keneltäkään.

Kenestäkään ei muuten sukeudu psykopaattia tai narsistia, vaikka ei enää sitoisikaan omaa rakastettavuuttaan ulkoiseen hyväksyntään. Narsistithan nimenomaan tarvitsevat muita ihmisiä siihen, että voisivat tuntea edes olevansa olemassa. Itsessään varma ihminen ei vie keneltäkään toiselta tämän ihmisarvoa ja elinvoimaa, koska hänellä ovat nämä ominaisuudet jo itsessään. Ei hänellä ole halua tai tarvetta lytätä toisia tai nostaa itseään muiden yläpuolelle. Ei hän tosin suostu olemaan myöskään lyttäyksen kohde tai altavastaaja, jotta joku muu saisi tuntea olevansa arvokas. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakkaus täytyy löytää itsestä. Itsearvostus. Määritän arvoni itse.

Tuhoisinta on sietää "rakkautta" hinnalla millä hyvänsä, rakkauden kerjäläisenä kiitollisena jokaisesta murusta, sokeana sille että samalla itseä hyväksikäytetään ja riistetään, kuin rakkauden hintana. Ei.

Se että kaatujat nojaa toisiin kaatujiin on tuhon tie. 

Mutta jos ensin löydät voiman itsestäsi, löydät terveitä peilejä ja hyvän elämän. Arvosta itseäsi.

Alunperin sen pitäisi kyllä tulla muilta. On aika helvetin kivikkoinen tie rämpiä ensin koko kasvuikä läpi ilman rakkautta, ja sitten ihmiset voivatkin sanoa, että olet aikuinen, vastuu itsestäsi on sinun. Sitten yrität ymmärtää kaiken mitä tapahtui, opetella pois haitallisista selviytymiskeinoista ja opetella parempia tilalle, ja sitten onkin oma tehtäväsi rakastaa itseäsi. Tee kaikki - aina - yksin.

Pitäisi ja pitäisi, niin, mutta ei aina tule. Onhan se epäreilua että aikuisena joutuu itse yksin opetella, mutta kenes muun vastuulla se sit enää olisi? 

Ei kenenkään, tietenkään. Niin kuin ei tuntunut olevan koskaan muulloinkaan. Raskasta se vain on, olla itse itselleen kaikki, mitä tarvitsee. Jotenkin tuntuu luonnottomalta ihmiselämältä, mutta ehkä tämä sitten nimenomaan on luonnollista.

Se on vaikeaa ja menee vastoin kaikkea sitä mitä meille on opetettu (onni löytyy muista ihmisistä, itsensä rakastaminen on itsekästä jne.). Olen itse kuitenkin huomannut, että kun sitä jaksaa sitkeästi harjoittaa ja olla itsensä puolella joka tilanteessa, on palkintona suunnaton vapaus. Enää oma ihmisarvo ei ole siitä kiinni, millaisena muut sinut näkevät, kuinka paljon kavereita sinulla on tai missä asemassa olet työelämässä. Enää ei tarvitse jahdata hyväksyntää ja rakkautta yhtään keneltäkään.

Kenestäkään ei muuten sukeudu psykopaattia tai narsistia, vaikka ei enää sitoisikaan omaa rakastettavuuttaan ulkoiseen hyväksyntään. Narsistithan nimenomaan tarvitsevat muita ihmisiä siihen, että voisivat tuntea edes olevansa olemassa. Itsessään varma ihminen ei vie keneltäkään toiselta tämän ihmisarvoa ja elinvoimaa, koska hänellä ovat nämä ominaisuudet jo itsessään. Ei hänellä ole halua tai tarvetta lytätä toisia tai nostaa itseään muiden yläpuolelle. Ei hän tosin suostu olemaan myöskään lyttäyksen kohde tai altavastaaja, jotta joku muu saisi tuntea olevansa arvokas. 

Ei mulle ole koskaan opetettu, että onni löytyy toisesta ihmisestä. Mutta kyllä sitä nyt kuvitteli, että rakkaus olisi osa elämää. Sanotaan, että ihminen on sosiaalinen olento. Niin, se ei tarkoita sitä, että tarvitsee ympärilleen pyörimään ihmisiä, jotka eivät sitten kuitenkaan välitä. Ei muuta kuin yksinelon opettelua jatkamaan.

Kenelläkään ei ole mitään velvollisuutta lähteä "korjaamaan" rikkinäistä rakkaudellaan. Korjaa kallomaakarilla vaan ihan itse itsensä kelvolliseksi rakastamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Kenelläkään ei ole mitään velvollisuutta lähteä "korjaamaan" rikkinäistä rakkaudellaan. Korjaa kallomaakarilla vaan ihan itse itsensä kelvolliseksi rakastamaan. 

Omalla sisäisellä työllähän ei ole mitään vaikutusta siihen, mitä kukaan muu tekee. Se, että käsittelin omat traumani ja opettelin olemaan ihmissuhteissa läsnä, ei tietenkään johtanut siihen, että joku toinen valitsisi rakastaa minua. Ei näillä asioilla ole yhteyttä. Joten kuten sanottua, suuntaan huomion tästä lähtien rakkaudettomuuden ja yksinelon hyväksymiseen.

Uskon rakkauden/ rakkaudellisen ihmissuhteen parantavaan voimaan koska olen sen ihmeen itse kokenut. Lapsuuden kokemusten jättämät jäljet menettivät voimansa, vaikka olivat kulkeneet mukana pitkälle aikuisuuteen. 

Ehkä voi samalla antaa tilaa sille, että kaikkea ei kannata yrittää ymmärtää järjellä. 

Vierailija kirjoitti:

Uskon rakkauden/ rakkaudellisen ihmissuhteen parantavaan voimaan koska olen sen ihmeen itse kokenut. Lapsuuden kokemusten jättämät jäljet menettivät voimansa, vaikka olivat kulkeneet mukana pitkälle aikuisuuteen. 

 

Ehkä voi samalla antaa tilaa sille, että kaikkea ei kannata yrittää ymmärtää järjellä. 

Onnittelut, että olet kokenut.