Nauratti ja ärsytti entisten kavereiden pienet kuviot vanhalla kotipaikkakunnalla.

Onni todella niille kyläläisille, että et ole kylvämässä myrkkyä siellä.

Enemmän säälittää ne tapaukset ketkä jäi sinne pikkupaikkakunnalle, jossa ei ole koulutusmahdollisuuksia eikä töitä. Mies hyvässä lykyssä töissä kaiken aikaa sulkemisuhan alla olevassa tehtäässa, nainella usein koulutus loppunut peruskouluun ja lapsia on sitten tehty.. Kaverit on samat kuin peruskoulussa ja pieni piiri pyörii.



Ei sopisi minulle, mutta joillekin riittää tuo. Itselleni oli selvää että haluan vähän nähdä muutakin ja opiskella, vaikka olen sittemmin vakiintunut keskisuureen kaupunkiin ja nyt olen sitten uudempien tuttavieni mielestä "tylsä" kun en enää reissaakaan maailman ääriin. :D

Minusta se on jotenkin säälittävää!

Minäkin olen kotoisin paikkakunnalta, jossa ei ollut opiskelumahdollisuuksia tai varteenotettavia työpaikkoja. Sinne jäi siis vain ne, jotka tippuivat suoraan sosiaalietuuksien varaan, aloittivat lapsitehtailun 17-vuotiaina tai jatkoivat vanhempiensa maatiloilla. Myöhemmin palasi opiskelleina muutama sairaanhoitaja, opettaja jne. takaisin.



Minusta on siis epistä, että sieltä oli pakko lähteä. Useimmat opiskelukaverini ja nykyisen asuinpaikkakuntani tuttavista, kun ovat saaneet pysyä omilla synnyinseuduillaan.



Toisaalta allekirjoitan täysin ap:n kuvauksen synnyinseudun toiminnasta. Juorut kulkee, elämä on ahdistavan rajoitettua, koska aina joku näkee, teitpä mitä hyvänsä ja missä hyvänsä, kaikki tuntee toisensa. Tätä kaupungin anonyymiteettiä en vaihtaisi mihinkään.



En halua enää takaisin, vaikka aikoinaan lähteminen oli kriisin paikka. Nykyisin haluaisin vain, että kotiseutu olisi lähempänä, jotta siellä olisi helpompi poiketa viikonloppuisin tai lomilla.

jotka lähtevät tuppukylästä isompaan kaupunkiin opiskelemaan ja vaikka töitä olisi, palaavat vapaaehtoisesti takaisin tuppukylään perheensä kanssa.

Sitä tavallista kontaktia työkaverit-muutamat muut kaverit -piiriä se pyörii melkein kaikilla. Luuletteko että teidän jutut on hirveän kiinnostavia niiden kotiseudulle jääneiden mielestä, samaa valitusta työkavereista ja anopista...

joka on nykyään niiiin kaupunkilainen.

kotoisin vaan vajaan 100 000 asukkaan kaupungista ja ihmettelen samaa. Etenkin sääli niitä jotka johonkin tuppukylään ovat jääneet, ikinä muualla käymättäkään.

lapsuudenkotiin, että miten ihmeen pienet piirit niissä isommissa kaupungeissa onkaan ja miten hirveän vähän siellä tiedetään yhtään mistään. Hirveän harva helsinkiläistynyt lapsuudentuttu oli käynyt syksyllä oopperassa tai teatterissa (minäpä maalainen olin) tai edes käynyt muualla reissussa kuin Tallinnassa (minäpä olin) - jonka halpuuden menetystä jaksettiin jauhaa uudestaan ja uudestaan. Siis todella pienet piirit!



Tutuilla ei ollut mitään käsitystä vuodenvaihteen lakimuutoksista (mitä niillä tiedoilla tekee, kyllä ne sitten huomaa) eli muut kuin ihan lähipiirin asiat ei kiinnostaneet pätkääkään. Sen sijaan tiedettiin muutaman trendijuottolan asiakaskunnasta pari juorua (ne oli jo netissä...)



Kamalinta oli se, että täällä lapsuusmaisemissa ei saisi muuttua mikään. Ei saisi tulla uusia työpaikkoja, ei uutta koulua, ei lapsille harrastuksia. Kaiken pitäisi olla kuin heidän lapsuudessaan tyyliin pyhäkoulu-yleisurheiluharkat-hengailua kylän ainoan baarin kupeessa. Kun jotain muuttuu, alkaa kamala itku, että voi kun hirveää, miksi kaikki ihana viedään.



Me täällä maalla elämme paljon runsaammin kuin ne muualle muuttaneet, jotka kadehtivat 2 hehtaarin tonttejamme ja isoja talojamme muistaessaan, että heitä oodottaa Kontulassa pieni kaksio ja vastapäisen betonitalon seinä.

lapsuudenkotiin, että miten ihmeen pienet piirit niissä isommissa kaupungeissa onkaan ja miten hirveän vähän siellä tiedetään yhtään mistään. Hirveän harva helsinkiläistynyt lapsuudentuttu oli käynyt syksyllä oopperassa tai teatterissa (minäpä maalainen olin) tai edes käynyt muualla reissussa kuin Tallinnassa (minäpä olin) - jonka halpuuden menetystä jaksettiin jauhaa uudestaan ja uudestaan. Siis todella pienet piirit!

Tutuilla ei ollut mitään käsitystä vuodenvaihteen lakimuutoksista (mitä niillä tiedoilla tekee, kyllä ne sitten huomaa) eli muut kuin ihan lähipiirin asiat ei kiinnostaneet pätkääkään. Sen sijaan tiedettiin muutaman trendijuottolan asiakaskunnasta pari juorua (ne oli jo netissä...)

Kamalinta oli se, että täällä lapsuusmaisemissa ei saisi muuttua mikään. Ei saisi tulla uusia työpaikkoja, ei uutta koulua, ei lapsille harrastuksia. Kaiken pitäisi olla kuin heidän lapsuudessaan tyyliin pyhäkoulu-yleisurheiluharkat-hengailua kylän ainoan baarin kupeessa. Kun jotain muuttuu, alkaa kamala itku, että voi kun hirveää, miksi kaikki ihana viedään.

Me täällä maalla elämme paljon runsaammin kuin ne muualle muuttaneet, jotka kadehtivat 2 hehtaarin tonttejamme ja isoja talojamme muistaessaan, että heitä oodottaa Kontulassa pieni kaksio ja vastapäisen betonitalon seinä.

Minä kyllä olen itse valinnut sen, että lähden sieltä lapsuuden "kylästä" tänne kaupunkiin.

Ihan samoin mäkin voin sanoa: me tällä kaupungissa elämme paljon runsaammin knne maalle jääneet.

Kun jokaisella on ne omat arvot ja halut, eikö?

kun me ollaan asuttu täällä kotipaikkakunnalla, jossa lapsille tosi turvalliset olot. No, se pikkusieluisuus on tosiaan miinusta, mutta lasten hyvät koulut kompensoi paljon, niin kun nyt olemme suunnitelleet muuttoa (lasten lopetettua koulunsa, eikä muita sidoksia ole tänne) työapaikkakunnallemmee, joka isompi kaupunki naapurissa, niin monella ikävästi naama venähtää ja ovat jotenkin pettyneen oloisia =). Ikään kuin pitäisi ikiuisesti olla täällä, jotta he voivat tulla suuresta maailmasta meitä dissaamaan ja nauramaan meille =))).

mutta pienessä synnyinkaupungissani.

Kouluttauduin lähellä olevassa koulussa eli en opiskeluaikanakaan asunut muualla.

Samassa työpaikassa vakituisena olen valmistumisesta asti ollut.



Kavereita lähtenyt pääkaupunkiseudulle useampikin.

Nyt muutamat perheineen ovat palanneet tänne takaisin, kun on halvat asunnot ja lapsille kiva ympäristö.



Ne jotka asuvat edelleen siellä pääkaupunkseudulla. Kuskaavat lapset aamulla hotoon, kuluttavat työmatkoihin paljon aikaa ja kaupan kautta kotiin.

En näe mitään eroa tähän pikkukaupungin arkeen. Paitsi että työmatkaan menee 15 minuuttia minulla.



Yhden pääkaupunkisudulla asuvan kanssa juttelin Helsingin nähtävyyksistä. Hän e ole käynyt MISSÄÄN. Ei jaksa kavereillakaan kyläillä. Ei oiken ole kavereita siellä. Lapsiperhellä on omat kuvionsa jne.

Ei Suomenlinnassa, ei Kiasmassa, ei kansallismuseossa, ei missään.

Minä taas käyn useamman kerran vuodessa esim. Helsingissä perheen kanssa. Esim. huomenna mennään lasten kanssa Segerholmin talon lasten näyttelyyn.



Minusta ap:n kertoma ei välttämättä ole oikea totuus. Isommissa piireissäkin hmiset usein ajautuvat siihen arkeen: töihin-kauppaan-kotiin.Ei isommissa ympyröissäkään välttämättä tavata ihmisiä paljoakaan. Omaa arkea vaan pyöritetään.

vielä kymmenen vuotta sitten. Nykyään kuulun itse siihen samaan kastiin sillä erotuksella, että kävin pyörähtämässä tuossa naapurikaupungissa ja mulla näkyy olevan vähän laajempi ystäväpiiri. Mikäs tässä ollessa, kotona on kivaa :)

täyty käydä kertomassa, miten huonosti meillä on asiat. Ja samaan hengenvetoon sanotaan, että heidän Dille-Ditte tulee sitten ensi kesäksi leikkimään meidän Juntti-Julian kanssa, koska heillä päiväkoti menee kesäksi kiinni eikä mistään saa ilmaista hoitopaikkaa vanhempien ollessa töissä.



Eli jos täällä on niin kamalan tylsää ja sisäpiirileikkistä, niin älkää herranen aika niitä lapsianne tänne ängetkö kesähoitoon sukulaisille tai mummolaan. Menevät vielä pilalle.

Nähtiin eilen yhteisissä sukulaisissa. Hän yritti koko ajan udella, mitä kuuluu sille ja sille tutulle, ja minä vastasin joka kerta, että ei aavistustakaan ja mitä se oikeastaan sinulle kuuluu. Jos on jättänyt nämä piirit taakseen, niin voi ihan itse kysellä entisiltä kavereilta kuulumisia eikä urkkia sivusta. Hän yritti muistella jotain 10 vuoden takaisin juttuja, minä vastasin, että noin vanhoja ei täällä muistaisi enää kukaan muu kuin naapurin 90v mummo, mene sen kanssa muistelemaan.



Eli kuka oikeastaan märehtii muiden asioita, me maalla asuvat vai sittenkin ne, jotka tulevat kaupungista muutaman kerran vuodessa ihmettelemään.

Se, että on itse valinnut toisin ei tarkoita automaattisesti halveksuntaa tai sääliä niitä kotipaikkakunnalle jääneitä kohtaan.



Voisin ihan hyvin kuvitella asuvani pienessä kylässä, josta olen kotoisin, mutta kun ei hirveästi ole yhteiskuntatieteiden maisterille duunia muutaman tuhannen ihmisen tuppukylässä, jonka lähellä ei ole suurempia kaupunkeja.. Valintakysymys siis siinä mielessä että halusin kuitenkin kouluttautua minua kiinnostavalle alalle ja muualla asuessani tapasin puoliskoni, jolla taas ei ole mitään suhteita minun kotipaikkakunnalleni. En siis kovin mielelläni häntä lähde sinne raahaamaankaan..



Kovin kyyniseltä vain vaikutti tuokin maaseutuidyllin vertaaminen Helsinkiin. Ei kaikki kaupunkilaiset Helsingissä asu. Eikä kaupunkiasujan tarvitse olla sen kummempi matkustelija tai kulttuurin suurkuluttaja kuin maalaisenkaan.



Itse pidän kaikki ovet avoinna, muut tehkööt mitä tahtovat. Voisin kuitenkin lämpimästi suositella ihan jokaiselle käymistä oman mukavuusalueen ulkopuolella, elämää kun on muuallakin kuin omassa kyläpahasessa.

Minusta on kyllä aika ihailtavaa, että lapset jatkavat vanhempiensa maatilaa ja jatkavat vanhaa viljelysperinnettä, ei ole kovin helppo ja yksinkertainen tehtävä se. Onneksi maassamme näitä nuoria isäntiä ja emäntiä edelleen on. Jyväjemmareiksi heitä taisit kutsua.

Junttila keskellä tuppukylää tai suurkaupunki. Sillä välillä ei ole yhtään mitään.

Olen kouluttautunut ja asunut miljoonakaupungissa ja silti olen palannut juurilleni Helsinkiin ja sen pientalolähiöön.



Täällä on ihanan turvallista, puhdasta luontoa, paljon tekemistä. Ja osa lapsuudenkavereista asuu vieläkin samalla alueella kuten heidän vanhempasakin. Mua ei yhtään haittaa, että osa naapureista tuntee mut vuosikymmenten takaa, vaikka se sitten tarkoittaa että minunin ja perheeni asioita joku märehtii vuodesta toiseen.



Miinuksena on tietenkin mahdollisuuksien vähyys, heikompi tulotaso. Nuo eivät oikeastaan haittaa, mutta eniten tympii sää.