Äänestimme Sari Essayahia koska...
Sarilla ovat arvot kohdallaan. Hän ei häpeä olla avoimesti kristitty. Sari on selkeä, avoin, rehellinen, isänmaallinen.
Sari on asiantunteva. Hänellä on Euroopan parlamentin talousvaliokunnasta viime käden tietoa ja näkemystä kansainvälisestä talouskriisistä ja ratkaisuista siihen. Sari ajaa EU:n ja ja euron säilymistä elinkelpoisina ja painaa jarrua Suomelle epäedulliselle liittovaltiokehitykselle ja tulonsiirrolle.
Sari on tehokas. Hän ajaa vainottujen vähemmistön asioita ulkosuhteissa, tehokkaampaa kehitysyhteistyötä ja työtä korruptiota ja rikollisuutta vastaan.
Sari on luonnonsuojelullisesti fiksu. Hän ajaa kestävää elämäntapaa ja ratkaisuja ympäristökriiseihin, ilmastonmuutokseen ja kilpailuun ehtyvistä luonnonvaroista.
Sari on yhteistyökykyinen. Hän ajaa lisääntyvää yhteistyötä Itämeren maiden, kuten Pohjoismaiden ja Venäjän, kanssa niin tutkimuksessa, taloudessa kuin kulttuurissa.
Sarilla on korkea paineensietokyky. Hän siirtäisi painopistettä siviilikriisinhallinnan suuhtaan ja pitäisi huolta Suomen puolustuskyvystä ilman NATO-jäsenyyttä.
Sari on empaattinen nainen. Hän ajaa vanhusten, lasten, nuorten ja vammaisten näkökulmaa visiossaan lähimmäisyhteiskunnasta, jossa kannamme yhdessä ja erikseen vastuuta toisistamme.
Muun muassa näiden syiden vuoksi minä äänestän Sari Essayahia Suomen Tasavallan presidentiksi. Äänestä sinäkin!
Tutustu lisää netissä osoitteessa www.essayah2012.com.
Kommentit (9)
EVVK, eikä sillä ole mitään saumoja päästä pressaksi.
En äänestänyt, koska on pinepuolueesta eli ei ole mahdollisuuksia, mutta oli joukon paras ehdottomasti. Hyvä valinta.
hänestä ei nyt kuitenkaan tule, joten kannattaa miettiä toista vaihtoehtoa.
Eli en äänestä häntä.
Niin ja toisaalta turhaa antaa ääni sellaiselle, josta ei kuitenkaan varmuudella tule presidenttiä.
vaikka olen viime viikon aikonutkin äänestää toista ehdokasta. Sari on ollut erittäin positiivinen yllätys ja antanut itsestään erittäin pätevän ja edustavan kuvan mm. vaaliväittelyissä ja haastatteluissa.
todella hyvä vaalikeskusteluissa ja antoi itsestään perehtyneen maltillisen kuvan.
Itse en häntä äänestä tuon kristillisyyden takia. Kristillistä arvomaailmaa toki arvostan ja kunnioitan, mutta avoin uskonnollisuus vaivaannuttaa kaltaistani maallikkoa. Vähän sama asia, jos presidenttiehdokas julkisesti kertoisi tukeutuvansa Tarot-kortteihin tai horoskooppeihin.
Oikein mukavan oloinen nainen ja hienoa, että hänkin on vaikuttamassa maamme asioiden hoitoon.
Presidenttiähän hänestä ei tällä kertaa ole tulossa, mutta toivottavasti jatkaa kansanedustajana hyvää työtään.
Kaikkea hyvää Sarille toivon minäkin.
eduskuntaan, ja joskus ministeriksi. Fiksu nainen, vaikken kristitty olekaan, mutta ei mulla heitä vastaan mitään ole.
Lapseni olisi halunnut mun äänestävän häntä, koska Sari on ainoa ehdkas, jolla on kissoja:-)
olisi erinomainen puheenjohtaja Kristillisille. Parempi, kuin tämä nykyinen. Olen varma, että hänen johdossaan puolue kasvaisi uskottavaksi vaihtoehdoksi Kokoomukselle tämän laiminlyödyn konservatiivisiiven silmissä.
#6