Päiväelämäni on todella tylsää, uniin verrattuna.

Viime yönä minua vokotteli itseäni nuorempi herra, jonka nimeksi paljastui Heikki Ahven. Heikki oli yrittänyt riiata minua jo aiemmin, mutta en syttynyt. Osasyynä oli pienikokoisuus: Heikki oli selvästi minua lyhyempi, maksimissaan 165 cm pitkä. Joku rutisti minua takaa päin, oikein tiivis kunnon hali, joka kesti pitkään. Kun käännyin katsomaan, huomasin halijan Heikiksi. Hän näytti iloiselta ja innokkaalta. Mietin jo hetken, josko antaisin myöten. Eihän se ota jos ei annakaan, oli tylsää olla aina sinkkuna. Epäröin. Menin aikuisen tyttäreni luo ja kysyin tältä, oliko Heikki Ahven hänen mielestään ns. transmies. Tyttäreni sanoi olettavansa, että näin asia on.  Ja se oli siinä. Eipä tarvinnut enempää pohtia. Lähdimme tyttäreni kanssa kiertämään jotain näyttelyä, kun oli avointen ovien päivä.

Menin sitten kotiin, jossa aikuinen poikani katseli toisella silmällä pienestä tv-vastaanottimesta vanhaa, mustavalkoista Suomi-Filmin elokuvaa. Sanoin, että etsitään verkkoteeveestä jotain parempaa katseltavaa.  

Nämä unet olivat kivoja syystä, että näen lapsiani livenä nykyään ehkä kerran vuodessa. On myös kiva tulla halatuksi, edes unissaan.