Isovanhempien ja lapsenlapsen suhde
Ylireagoinko nyt jotenkin?
Meillä on lapsella tänään kitarisaleikkaus. Äitini stressaa tätä tosi paljon, kuten me vanhemmatkin; vaikka toki ymmärretään että tämä on ihan rutiinitoimenpide. Silti, nukutus, riskit ja toipuminen luonnollisesti stressaa meitä kaikkia.
Isäni taas ei ole edes kysynyt, milloin leikkaus on eikä ilmaissut mitään mielenkiintoa asiaan, vaikka hänelle tästä pariin otteeseen mainittiin. Tämä harmittaa minua jotenkin tosi paljon, kun näen miten isoäiti on ns. henkisesti mukana tässä ja isoisää ei vaikuta kiinnostavan pätkääkään.
Ymmärrän kyllä, että hänellä on välttelevä kiintymyssuhde ja omat traumansa tunteiden näyttämisestä, mutta jotenkin sitä olettaisi että jotain muutosta omaan lapsuuteni verrattuna olisi tapahtunut, onhan kulunut jo yli 30 vuotta.
Olettaisin edes jonkinasteista kiinnostusta, kun kyseessä on kuitenkin nukutus ja leikkaus.
Odotukset omista vanhemmista isovanhempina eivät muutenkaan olleet kummoiset, mutta surettaa että rima on sittenkin jopa alempana kuin olin alun perin luullut. Myös äidin suhteen sama juttu, mutta eri asioissa vain.