Itsekeskeinen ystävä?

Ollaan oltu ystäviä kuutisen vuotta ja tavataan säännöllisesti. Viime aikoina olen huomannut, että jos istutaan vaikkapa pari tuntia kahvilla, vähintään puolitoista tuntia ystävä puhuu omista asioistaan. Itselle ei suunvuoroa juuri tule, hyvä jos ehtii jotain ynähtää väliin. Olen huomannut, että jos haluaisin sanoa jotakin, se pitää tehdä todella nopeasti, että ehdin saada lauseen loppuun, ennen kuin toinen puhuu jo päälle. 

Rehellisesti sanottuna en enää jaksaisi olla pelkästään kuuntelevana korvana vaan kaipaisin oikeasti vastavuoroista keskustelua. Ystävällä on kaikenlaista meneillään elämässään, mutta itselläkin on asioita, joista haluaisin puhua ja että toinen vain kuuntelisi hetken rauhassa ja keskeyttämättä. Aiemmin näin olikin, nykyään vain istun hiljaa ja kuuntelen niin että korvat jo väsyvät. Välillä mietin, tajuaako ystävä itse lainkaan, että on puhunut tunnin putkeen eikä "juttukaveri" ole sanonut vielä sanaakaan. Mietin, miksi tämä ystävä haluaa edes tavata, jos ei koe minua lainkaan kuuntelemisen arvoiseksi. 

Tuntuu vaikealta ottaa asiaa puheeksi vaikka se vaikuttaa jo niin paljon, että oikeastaan ei tee mieli edes tavata häntä enää. Onko teillä ollut samankaltaista tilannetta ja miten se ratkesi?