Miesten logiikka

Onko kukaan teistä tytöistä ja naisista huomannut, että hyvän, fiksun mieskaverin kanssa keskustellessa oma, sisäinen maailma jotenkin rauhoittuu. Tulee simppeliksi. 

Esimerkki. Sain viestin ystävältä, ja viesti oli parin ekan lauseen perusteella juuri sitä, mitä olin jo sanonut, muutamaan otteeseen, että en halua puida. En halua puida vanhoja asioita, enkä palata edes mielessäni vanhaan kurjuuteen - ja voi, kuinka minua houkutti se "niin mutta kun"- vänääminen, samalla kun revin ohimennen silmäiltyä kirjettä roskiin. 

Kirjeen aloitus ja viimeinen kappale- juu ei, ei tätä! 

Hän otti minuun yhteyttä, koska halusin oman, minulle tärkeän kirjani takaisin. - Ei vähiten sen takia, että sen dekkarin arvo on lähemmäs saturaisen. Ei sillä, että myyn. Mutta JOS! Jos tulee tilanne, että tarvitsen käteistä...

Minulla on hänen pokkarinsa, hänelle ehkä hyvinkin tärkeä. Ajattelin ensin, että postitan kirjan, ja sanon etten lukenut kirjettä. Koska en jaksa puida jne. Sitten ajattelin, että lähetän kirjan, pelkän kirjan. Ei viestiä.

No tässä kohtaa puhuin rakkaan mieheni kanssa, ja hän totesi, että kaikki pointtini ovat hyviä. Mutta entäpä jos laittaisin mukaan kortin, jossa kiittäisin lainasta. Ja alle oma nimi. 

Ei enempää, ei vähempää! 

Tyylikästä, sanoisin, ja hyvinkin tunteellisena, puheliaana ja herkkänä ihmisenä semmoista, mitä en ollut tullut ajatelleeksi, mutta joka on kuitenkin hyvää ja herttaista!

Ei meistä enää varmaan ystäviä tule. Olimme kuitenkin aikoinaan toisillemme rakkaita ja tärkeitä. Eikä hän ehkä muista, että pokkari on minulla? - Mutta minä tiedän! 

Ystävyytemme oli aikoinaan hyvää, minulle rakasta, enkä olisi voinut hyvällä mielellä päättää yhteydenpitoa, tällä erää, edes ikinä, siihen, että kiitos, enkä lukenut kirjettäsi. Julmaa! Semmoinen repisi haavoja! 

Pelkkä kirjan palautus, ok. Kylmää. 

Mutta mieheni ehdotus, kirja plus ystävällinen, neutraali viesti - minulla on rauhallinen olo, kun toimin näin. 

Ja se ystävätär: häntä ei tyrmätä, ei pahoiteta mieltä, toimitaan vaan kohteliaasti. 

Puhun nyt miehestäni, naisystävätär olisi voinut sanoa samaa!  - Mutta monta kertaa olen saanut mieskavereilta juuri tuollaisia simppeleitä, tosi hyviä neuvoja! He tuntevat minut, ja suojelevat minua: juu, et lähde vänäämään. Tai: älä ole kylmä, kun paha mielihän sinulle siitä tulee. Ole oma itsesi, mutta pidä välimatkaa.

Onko teillä muilla samantapaisia kokemuksia? Että oma sisäinen maailma pyörii, ja olo menee ääripäästä toiseen,kun miettii, miten toimia. 

Ja sitten kaveri - no usein mies! - sanoo, että anna olla, et vastaa mitään. Tai: juu, vastaa, mutta sanoisitko vain kauniisti hei? 

Emme me kaikki naiset ole tietenkään yhtä herkkiä ja tunteellisia - minulla on ollut vaikeita vuosia takana! Eivätkä kaikki miehet ole niin perillä siitä, mitä tarvitsemme, neuvojen suhteen. 

No siis, useimmiten ei neuvoja! Vaan kuuntelua! Halausta! 

Mutta juuri tuossa kohtaa oli konkreettinen tilanne, enkä tiennyt, mitä tehdä! Arvostin hyvää neuvoa paljon: se on juuri sitä, mitä minä pyysin ja tarvitsin. 

Tuntuuko tilanne teistä tutulta? Jossain muodossa? 

Sugar Beth