Lue keskustelun säännöt.
Meidän pitäisi laittaa koti myyntiin mutta en pysty:(
15.08.2026 |
Ollaan nelikymppinen pariskunta, lapset muuttanut pois kotoa, mutta toki käyvät usein ja ovat yötä.
Onhan tämä meille aivan liian iso asunto mutta en vain osaa ajatella asuvani muualla ja kaikki muistot ovat täällä.
Mihin/Millaiseen kotiin te olette muuttaneet kun lapset ovat muuttaneet pois?
Miksi tämä tuntuu niin vaikealta, ensin sanoin että ollaan vielä kesä tässä, nyt haluan olla joulun ja kohta se taas siirtyy:)) Mikään kiire meillä ei taloudellisella puolella ole, mutta onhan tässä kovat kulut ja mies muistuttaa että pääsisimme säästetyillä rahoilla vaikka kuukaudeksi reissuun yms..
Kommentit (12)
Miksi kulut on kovat?
Oma isohko maksaa vähemmän kuin pieni
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kylläpä teillä on nyt elämässä rankkaa. Toivottavasti kaikki järjestyy itsestänsä. Voimia.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kulut on kovat?
Oma isohko maksaa vähemmän kuin pieni
Niinpä. Ihmiset ei laske. Vähän sama kuin verojen kanssa. Esimerkki: suomalainen opettaja maksaa veroja työuransa aikana 1,1 miljoonaa euroa, mutta palkasta valittavat. Veroista pitäisi puhua ja niitä laskea.
Verot alas ja työnteko kannattavaksi. Valinnanvapautta kansalle. Muistakaa äänestää omaa etuanne jengi!
Miten iso asunto se on?
Missä se on?
Millaiset kulut siitä on ja mistä ne muodustuvat?
Mulla samantyyppinen tilanne. Lapset ovat alakoululaisia ja nykyinen koti ahtaahko, mutta niin rakas. Alunalkaen oltiin suunniteltu, että tässä kohtaa elämää vaihdetaan suurempaan. Uusi koti löytyi nyt kesällä läheltä ja ison tunnemylläkän jälkeen tehtiin kaupat. Oma on nyt myös myyty.
Järki sanoo, että näin tämän pitää mennä, mutta tunnepuolella myllää. Tiedostan, että eihän tässä niinkään ole kyse talosta vaan siitä, että yksi elämänvaihe elämässä päättyy. Siihen liittyy todella suurta haikeutta. Uskon kuitenkin, että kun uuden sivun saa käännettyä se repivä haikeus kehittyy lämpimiksi muistoiksi ja uudet asiat tuo lisää iloa ja virtaa elämään. Sivun kääntäminen on vaan vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla samantyyppinen tilanne. Lapset ovat alakoululaisia ja nykyinen koti ahtaahko, mutta niin rakas. Alunalkaen oltiin suunniteltu, että tässä kohtaa elämää vaihdetaan suurempaan. Uusi koti löytyi nyt kesällä läheltä ja ison tunnemylläkän jälkeen tehtiin kaupat. Oma on nyt myös myyty.
Järki sanoo, että näin tämän pitää mennä, mutta tunnepuolella myllää. Tiedostan, että eihän tässä niinkään ole kyse talosta vaan siitä, että yksi elämänvaihe elämässä päättyy. Siihen liittyy todella suurta haikeutta. Uskon kuitenkin, että kun uuden sivun saa käännettyä se repivä haikeus kehittyy lämpimiksi muistoiksi ja uudet asiat tuo lisää iloa ja virtaa elämään. Sivun kääntäminen on vaan vaikeaa.
Pitäisikö järjestää läksiäiset ja tuparit? Ja miettiä esim. millainen joulu uudessa paikassa pidetään?
Asun nykyään yksin kerrostalossa. Silti käyn joskus fiilistelemässä 2 entisessä asuinpaikassa. Siellä on vielä marja -ja uimapaikkojani.
Todennäköisesti myyn tämän joskus, ja muutan ex -vuokranantajan toiseen, samanlaiseen kohteeseen tai sen viereen. Kävin katsomassa, hieno vaihtoehto ja muistuttaa myös tätä ympäristöä.
Toki siinä välissä koluan maata, mutta loppusijoituskohde on selkeänä mielessäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saattaahan myymisessäkin kestää. Ei kaikki mene kaupaksi noin vain. Lähettyvilläni on ollut monenlaista uutta ja vanhaa vuositolkulla myynnissä. Naapuritkaan ei saanu myydyksi,niin ottivat vuokralaiset.
Mulla on ollut lapsia kolmessa eri asunnossa. Ensin kaksiossa, sitten kolmiossa ja kun lapset olivat sen verran isoja että tarvitsivat jo omat huoneet, muutin rivarineliöön. Vaikka lapseni ovatkin jo aikuisia ja omillaan, en koe, että tämä asunto olisi mitenkään liian iso mulle. Olohuone, makkari, työhuone ja vierashuone. Tein 13 vuotta etätöitä ja oli ihan hyvä, että oli työhuone erikseen. Pienemmässä asunnossa vastike saattaisi olla muutaman satasen pienempi, mutta ei kuitenkaan niin merkittävästi pienempi, että alkaisin tätä myymään ja muuttamaan pienempään.
On kuitenkin mahdollista, että jonain päivänä en enää pysty tässä asumaan vaan pitää muuttaa yksikerroksiseen asuntoon. Nuorena asuin 56 m2 kaksiossa hissillisessä 1970-luvun kerrostalossa. Siinä oli kunnollinen keittiö, riittävän iso makuuhuone sekä olohuone, jonne mahtui sohvakaluston ja kirjahyllyn lisäksi 8-hengen ruokapöytkin. Ja tietty parveke. Sellaisessa voisin asua uudestaankin. Jos olisin parisuhteessa, pitäisi olla yksi huone lisää. Jos toinen haluaisi vaikka katsoa jotain jääkiekkoa telkkarista olohuoneessa, mä voisin häntä häiritsemättä käyttää toisessa huoneessa ompelukonetta tai tehdä jotain muuta sellaista, mistä lähtee jotain ääntä. Siihen kivaan kaksioon ei olisi makkariin mahtunut parisängyn lisäksi työpöytää, jonka ääressä voisi tehdä jotain sillä aikaa, kun toinen haluaa katsella olohuoneessa rauhassa lätkää.
Millainen asunto olisi teille sopiva, riippuu ihan teistä itsestänne. Ts tarvitsetteko kotona omaa tilaa vai onko ok, että toinen touhuaa omiaan samassa huoneessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisään vielä, että mun vanhemmat muuttivat aikoinaan 6h+k kerrostaloasunnosta rivitalokolmioon, jossa asuivat kuolemaansa asti. Olivat ihan tyytyväisiä siihen rivariasuntoon.
Silloin kun lapsi muutti pois, myin perheasunnon ja ostin kaksi yksiötä, toisen itselle ja toisen lapselle. Se oli todella helppo päätös, se tuntui oikealta, kun pääsin samalla auttamaan lasta alkuun.
Olen asunut aina kerrostalossa ja vuokralla. Lapsuudenkotiin oli vähän haikea ajatella, kun vanhempani muuttivat pois. Ajattelin kuitenkin, että se on vain maallista tavaraa.
En myöskään halua enää henkisesti tarrautua materiaan. Läheisten näkeminen on tärkeämpää. Ei toki tarkoita, ettei joskus voisi ostaa jotain pientä kivaa.
Tavaraa vain kertyy niin paljon, että siinä kahlaaminen uuvuttaa henkisesti. Valtavaan määrään tavaraa kun itse laittaa tunnearvon, mistään ei pysty luopumaan.