Soste irtisanoo noin puolet henkilöstöstään
Sinne jäi vielä toinen puolikas liikaa, mutta hyvä aloitus kuitenkin.
SOSIAALI- ja terveysjärjestöjen kattojärjestö Sosten koko henkilöstöä koskeneet muutosneuvottelut ovat päättyneet.
- Neuvottelujen jälkeen tehtyjen päätösten mukaisesti Soste irtisanoo 13 työntekijää ja lomauttaa kaikki loput työntekijät eripituisiksi ajoiksi, kertoo järjestö tiedotteessaan.
Kaikkiaan järjestössä työskentelee tiedotteen mukaan tällä hetkellä 30 henkilöä, joten lähes puolet irtisanotaan. Lisäksi henkilöstömäärä vähenee henkilöstön eläköitymisten myötä. Jatkossa Soste kertoo toimivansa noin viiden henkilötyövuoden resurssilla ja panostavansa ”ydintehtävään” sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaedellytysten puolustajana.
Soste kertoo lopettavansa muun muassa jäsenverkostonsa, ruotsinkielisen toiminnan, kansainvälisen toiminnan sekä tiedontuotannon.
PÄÄTÖKSEN taustalla ovat sosiaali- ja terveysministeri ministeri Wille Rydmanin(ps) aiemmin ilmoittamat kiristykset Stea-avustuksiin.
Kommentit (23)
Tulevat leikkaukset koskee ihan kaikkia ja myös niitä hyväosaisia. Jotkut tyhmät luulee että vaan Kela tukia leikataan. Niin se ei tule menemään. Voi sitä tulevaa märmätyksen ääntä. Musta suunta on oikea ettei potkita vaan niitä jotka on heikoimmassa asemassa.
LUVN:lla on piikki auki, ei muuta kuin hakemusta sinne.
Huvittavinta on se, kun puolet irtisanotaan ja lähes loput lomautetaan, niin kukaan ei huomaa mitään muutosta missään, mitään asiaa, mikä pitäisi tehdä, ei jää tekemättä.
Montakohan hyväpalkkaista tuollakin on ylpeillyt tekevänsä tärkeää työtä ja nyt kun viisastuttiin, niin ymmärrettiin, ettei tuota tosiaan tarvitse tehdä, se on ollut ihan turhaa koko homma?
Noista valtion nisää imevistä järjestöistä olisi päästävä kokonaan eroon. Ainakin kaikki tuki niille on lopetettava heti.
Täysin turha ja hyödytön "kattojärjestö".
Voivoi, mistä kaikki Suomen työttömät johtajat nyt saavat suojatyöpaikan?
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen sallittua jatkossa vain elinkeinoelämälle ja muille oikeistopuolueiden vaalirahoittajille. Outoa vihaa taas persuilta perinteisiä suomalaisia arvoja - vireää kansalaisyhteiskuntaa ja järjestötoimintaa - kohtaan.
Huvittaa, miten jotkut järjestöissä hyvällä palkalla ovat käyttäneet työaikansa uusien akateemisten tutkintojen tekemiseen. Nyt sitten hädissään perustaneet yrityksiä (joita en mainosta tässä).
SOSTE-järjestöjä on yhteensä 9 000. Niissä toimii 500 000 vapaaehtoista ILMAISEKSI sadoilla paikkakunnilla. Se on valtava apu monille.
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen sallittua jatkossa vain elinkeinoelämälle ja muille oikeistopuolueiden vaalirahoittajille. Outoa vihaa taas persuilta perinteisiä suomalaisia arvoja - vireää kansalaisyhteiskuntaa ja järjestötoimintaa - kohtaan.
Soste on rahanhävitysyhdistysten kattojärjestö.
fiksut mee huom- uusiin töihin- ainA ON UUSIA DUUNEJA LÖPSÖT
Aivan turha laitos. Pitäisi lakkauttaa kokonaan.
Nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä yrittäjäksi - näiden suomenruotsalaisten feministien johtajaksi nostamien reppana-miehien, jotka eivät persoonallisuushäiriönsä takia kykene muiksi kuin sote-järjestöjen johtajiksi.
Vierailija kirjoitti:
SOSTE-järjestöjä on yhteensä 9 000. Niissä toimii 500 000 vapaaehtoista ILMAISEKSI sadoilla paikkakunnilla. Se on valtava apu monille.
Suomessa sosiaali- ja terveydenhoito on verovaroin tarjottu julkisen vallan peruspalvelu. Ei ole tarkoituksenmukaista että tuottavaan työhön kykenevät ihmiset tuhlaavat edes korvauksetta aikaansa ja toimivat päällekkäin viranomaisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
SOSTE-järjestöjä on yhteensä 9 000. Niissä toimii 500 000 vapaaehtoista ILMAISEKSI sadoilla paikkakunnilla. Se on valtava apu monille.
Tämä on näennäistyötä jossa tarkoitus on vain lihottaa yhdistysten johtoa.
Voi koko johtoporukka ryhtyä etsimään itselleen tuottavaa työtä.
Ja erikoistilintarkastukset noihin SOSTE yhdistyksiin.
Hyvä!