Ikinä ollut sään puolesta näin surkeaa koulunaloituspäivää
Mutta muistatteko kun alkukesällä itkettiin että elokuussa on NIIN hyvät säät aina että lomaa pitkää jatkaa elokuun loppuun.
Oikeasti kesäkuu oli paljon parempi lomakuukausi.
Kommentit (22)
Ota välittömästi yhteyttä omaan terveyskeskukseesi.
"Dementia ei ole yksittäinen sairaus, vaan oireyhtymä, joka heikentää muistia, ajattelua ja kykyä selviytyä arjen askareista. Yleisimpiä ensioireita ovat lähimuistin heikkeneminen, vaikeus hahmottaa aikaa tai paikkaa, sanojen löytämisen vaikeus sekä muutokset mielialassa ja persoonallisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Ei, ekaluokkalaisilla ei ole ollut koskaan aikaisemmin koulun aloituspäivää.
Suomessa oli kesäkuussa 2026 yhteensä 13 hellepäivää, elokuussa tähän mennessä 2 ja lisää ei välttämättä tule yhtäkään.
Onhan se nyt kamalaa jos ei ekana koulupäivänä paista aurinko. Trauman paikka. Myöhemmin alkaa oireet itkuisuus ja ahdistuneisuus ja tarvitaan kela-terapiaa.
Turussa on +13!
Ja teinit näytti olevan shortseissa 😅
Vierailija kirjoitti:
Turussa on +13!
Ja teinit näytti olevan shortseissa 😅
Meillä Tampereella sentään +15 😎🍹
Muistan oman lapseni koulun aloituksen vuonna 1993 jos nyt oikein laskin ja sen punaisen sadetakin.
Espoossa paistaa aurinko ja parikymmentä astetta on lämmintä. Toki koulut täällä alkaa vasta torstaina. Kuopus kun aloitti aikoinaan 1. luokan, vettä tuli kuin saavista kaataen ja lämmintä oli joku 10 astetta. Ihan täysi syksy. Tosi kiva, kun opettajat jakoi lapsia luokkiin pihalla tunnin verran niin, että lapset seisoi sateessa ja opet tietenkin katoksen alla. Vasta kun kaikki luokat oli jaettu (6kpl) sit siirryttiin sisään. Ja tätähän tietenkään ei olisi voinut tehdä esim. koulun jättimäisessä ruokailuaulassa, tuolla mm kuvia: https://www.hagerlund.net/fi/saunalahden-koulu
Noinko lyhyt on muistisi, kesäkuuhan oli aivan hanurista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei, ekaluokkalaisilla ei ole ollut koskaan aikaisemmin koulun aloituspäivää.
Suomessa oli kesäkuussa 2026 yhteensä 13 hellepäivää, elokuussa tähän mennessä 2 ja lisää ei välttämättä tule yhtäkään.
Millä paikkakunnalla oli 13 hellepäivää?

No tänään Turun suunnalla oli tuollainen aamu.
Koulujen alkuun on muuten monesti osunut lämpimiä aurinkoisia päiviä. Se on kuin sään jumalien kiusan tekoa koululaisille.
Muuta AP iloiseen Afrikkaan - siellä paistaa aina aurinko.
Käyttäjä27148 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei, ekaluokkalaisilla ei ole ollut koskaan aikaisemmin koulun aloituspäivää.
Suomessa oli kesäkuussa 2026 yhteensä 13 hellepäivää, elokuussa tähän mennessä 2 ja lisää ei välttämättä tule yhtäkään.
Millä paikkakunnalla oli 13 hellepäivää?
Koko Suomessa yhteensä. Mutta esimerkiksi meillä Salossa oli 7 hellepäivää.
Käyttäjä27148 kirjoitti:
Noinko lyhyt on muistisi, kesäkuuhan oli aivan hanurista!
Ei ollut mitenkään huono. Hyviä hellepäiviä oli monta. Keskimääräistä lämpimämpi kesäkuu.
Mieluummin pilvinen päivä kuin kauhea helle. Kuumalla se vasta onkin tympeä istua luokassa.
Vierailija kirjoitti:
Koulujen alkuun on muuten monesti osunut lämpimiä aurinkoisia päiviä. Se on kuin sään jumalien kiusan tekoa koululaisille.
Jos olisit uskossasi kyllin vahva niin rukouksen voimalla voisit vaikuttaa säähän. Jumala kyllä näkee kuka epäröi.
Käyttäjä27148 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei, ekaluokkalaisilla ei ole ollut koskaan aikaisemmin koulun aloituspäivää.
Suomessa oli kesäkuussa 2026 yhteensä 13 hellepäivää, elokuussa tähän mennessä 2 ja lisää ei välttämättä tule yhtäkään.
Millä paikkakunnalla oli 13 hellepäivää?
Koko Suomessa kaikilla paikkakunnilla yhteensä.
Käyttäjä27148 kirjoitti:
Noinko lyhyt on muistisi, kesäkuuhan oli aivan hanurista!
Kesäkuu oli paikkakunnasta riippuen 1-3 astetta keskimääräistä lämpimämpi. Juhannuskin oli lämmin.