Mitä mieltä olet tämmöisen sosiaalityöntekijän käytöksestä?
Meillä oli palaveri muistisairaan äitini takia, joka siis istui isäni vieressä. Paikalla oli myös pari sairaanhoitajaa. Tuo sosiaalityöntekijä tuli paikalle viimeisenä ja kun näki isäni, niin tervehti ja sanoi, että oletpa sinä pitkä komea mies ja että jos olisit vähän nuorempi, niin minun silmä olisi varmasti sinussa ja jatkoi tuota keimailua ja vouhotusta vielä hetken ja oikeastaan koko tuon tapaamisen ajan jollain tasolla. Tyyppi oli virolainen, joten puhe vähän kökköä, mutta onko tuo nyt ihan asiallista käytöstä äitini istuessa siinä vierellä. Minua hän taas dissasi ja kun minulla oli isälle asiaa, niin tuo nainen kehotti minua menemään pois kun he juttelevat, vaikka siis minulla omaisena oli yhtäläinen oikeus siinä keskustella. Sitten vielä kun isältä oli jäänyt puhelin muualle ja sanoin isälleni, että voin käydä hakemassa sen, että missähän se on, niin tuo sosiaalinainen huusi minulle, että etsi. Minusta tuollaisessa tilanteessa, kun ollaan sairaan omaisen asioita hoitamassa ja miettimässä jatkoa ja muutenkin herkillä, niin tuollainen käytös viranomaisilta ei ole ok. Vit*uttaa vieläkin. Lopulta kun palaveri oli ohi, niin hän ryntäsi halaamaan isääni innoissaan. Sitten tuli minun luokseni ja työnsi jäykästi käden käteltäväksi. No, en olisi tuota halannutkaan, että hyvä niin.
Kommentit (8)
Isäsikö on omaishoitaja, et sinä? Luonnollisesti sossuja kiinnostaa se henkilö, jonka varassa äitisi pääasiassa on.
Hui. Kuulostaa oudolta. Älkää käykö siellä paikassa. Lääkkeet saa yksityiseltä ja avut.
Tai toisinpäin. Veljeni oli jotain hölmöillyt ja viinaa menevä isäni joutui käymään sosiaalivirastossa. Virkailija oli joku vanhempi nainen. Pojan pelasti se kun äijä kotiin tultuaan tokaisi arvionsa virkailijasta: ei ollu edes minkään näkönen
Vierailija kirjoitti:
Isäsikö on omaishoitaja, et sinä? Luonnollisesti sossuja kiinnostaa se henkilö, jonka varassa äitisi pääasiassa on.
Ei sossua pitäisi noin innokkaasti kiinnostaa kukaan, vaikka olisikin omaishoitaja.
Ihan tyyppillinen virolainen. Kun vaatisit selitystä, niin tuo meinais, että vitsinähän tuommoisia rupatteli. Sen takia heitä pidetään yleisesti töykeinä kun me emme ymmärrä heidän elosteluaan. ;)
Jos tarina on totta niin tee valitus.
Vierailija kirjoitti:
Ihan tyyppillinen virolainen. Kun vaatisit selitystä, niin tuo meinais, että vitsinähän tuommoisia rupatteli. Sen takia heitä pidetään yleisesti töykeinä kun me emme ymmärrä heidän elosteluaan. ;)
Sama kokemus mulla virolaisista naisista. Ovat jotenkin minäminäminä tyyppejä. Miehille kohteliaita ja naisille koppavia. Mutta siis vain kolmesta virolaisnaisesta kokemus. Muuthan voi olla kivoja. 🙄
Olisko ehkä kielimuuri?