Miten kauan seurustella ennen yhteenmuuttoa?
Olen seurustellut reilut 1,5 vuotta.
Hän ei halua muuttaa yhteen.
Onko toi normaalia teidän mielestä?
En jaksa kauaa katsella enää, jos ei päätöksiä ala syntyä. Lapsia on kummallakin ennestään, itse olisin valmis tekemään lisääkin vielä, ja ikäkin alkaa tulla kohta vastaan kun olen jo 35, siksi en halua pitkittää päätöksiä enempää enää.
Kommentit (5)
Mentiin naimisiin ja sitten me muutettiin yhteen ja laitettiin lapsia tulemaan. Minusta perinteinen järjestys on yhä parhain.
Mutta kun teillä kerran on jo lapsia, minusta ei ole hyvä muuttaa yhteen ollenkaan. Itse en muuttaisi. Luultavasti teillä on noin erillään kaikkilla hauskempaa ja mukavampaa.
Vastaisin eri tavalla jos olisitte lapseton, naimaton pariskunta. Lasten määrä ja ikäkin vaikuttaa. Sekä suhde toiseen vanhempaan.
kihlat vaihdettiin kuukauden tuntemisen jälkeen.. Ensimmäinen lapsi syntyi reilu vuoden päästä seurustelun aloittamisesta, häät tanssittiin 1v 7kk päästä ensi tapaamisesta.
Nyt yhdessä 15 vuotta, kolme lasta ja onnellisia ollaan toisistamme :)
Että omat lapseni asuvat kanssani, mies vain tapaa lastaan silloin tällöin, ei asu hänen kanssaan.
Minä haluan, että olisi perhe, kaikki yhdessä.
Mies jo välillä suostui yhteenmuuttoon, mutta perääntyi viime hetkellä ajatuksesta kun sopiva asunto olisi löytynyt. Ei se vaan toimi, että tavataan 1-2krt viikossa, en halua pelkkää panosuhdetta. Minulle se ei toimi, kun haluan enemmän läheisyyttä suhteesta.
AP
muutettiin yhteen kuukauden seurustelun jälkeen, tosin miehellä ei ollut lapsia. Olisi ollut varmaan hankalampaa, jos hänelläkin olisi ollut jälkikasvua, olisi pitänyt heti hankkia isompi asunto ym. ym.