Suomalaisten työntekijöiden, erityisesti nuorten, mielestä kesälomat ovat liian lyhyitä
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ddfbcf0f-465f-4766-9c8c-a778cf125f6c
"Suomalaiset kaipaavat huomattavasti nykyistä pidempiä lomia, selviää henkilöstöhallintoyritys SD Worxin teettämästä kyselystä.
Yrityksen tiedotteessa kerrotaan, että kolmasosa suomalaisista työssäkäyvistä palautuu heikosti vuosilomalla. 25-44-vuotiaista näin kokee jopa 42 prosenttia vastaajista. 55-64-vuotiaiden ikäryhmästä 19 prosenttia kokee palautuvansa heikosti.
Selvästi yli puolet 18-24-vuotiaista koki vaikeaksi irrottautua työajatuksista. Samasta ikäryhmästä alle puolet kokee pystyvänsä irrottautua työstä täysin.
- Yleinen oletus on, että nuoret palautuvat parhaiten ja että työ olisi kuormittavinta uran loppupuolella. Tämä tutkimus kertoo muutta, mikä on hälyttävää, sanoo toimitusjohtaja Mikko Uotila SD Worxilta tiedotteessa.
Uotilan mukaan 25-44-vuotiaiden tulisi olla työuransa tuottavimmassa vaiheessa, mutta kyselyn vastausten perusteella he kärsivät eniten palautumiseen liittyvistä haasteista."
Kommentit (45)
Miten olisi jokaiselle 10 vko lomaa ja palkat puolitetaan? Kaikki voittavat! Samalla köyhyys poistuu, koska mediaanipalkka pienenee.
Vierailija kirjoitti:
Palkaton vapaa-kiintiö kaikille työntekijöille. Lomapäiviä yhtä paljon kuin vuosilomapäiviä ja sama systeemi muuten, paitsi että niistä ei saisi palkkaa tai lomarahaa. Palkattomia ei olisi pakko pitää jos ei halua. Tästä tulisi ilmoittaa sovittuna ajankohtana työnantajalle, esim. 1 kk ennen lomakauden alkua.
Nyt sitten listaamaan ettei voisi missään nimessä toimia, koska.... niin.. noh.. ei vaan voi?🙄
Monella alalla palkka on niin pieni ettei siitä ole varaa luopua senttiäkään. Mitä hyötyä on lomasta jos se menee rahattomana kotona kärvistellessä? Rahattomuuskin kuormittaa.
Kesäloma pätkitty kahteen pätkään, 2+2. Tämä viikko pitäisi olla viimeinen kesälomaviikko, mutta olen tehnyt töitä ma, tänään ja huomenna jatkuu..,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä käytin neljän viikon lomasta vain kolme viikkoa ja menin töihin kun siellä kaipailtiin. Ei sitä yksin osaa itään tehdä ja ihan hyvin riittäisi pelkät viikonloput.
Olen ollut työelämässä jo ihan kohta kolketvuotta ja mitään lomia ei koskaan ole ollut. aina palkatonta tai työttömyyttä. Otan tuon pelkkänä vittuiluna mitä kirjoittelet tänne. Minä en muuten töihin mielelläni myöskään enää mene.
Ei todellakaan ole mitään vittuilua. Ainoa sisältö elämässäni on käydä töissä ja vain se pitää päivärytmissä. Kotona yksin tuntuu että seinät kaatuu päälle ja kokoajan tekee mieli hakea kaljalaatikko tai pullo alkosta että jaksaa sitä yksinäisyyttä.
Olen ollut työelämässä jo ihan kohta kolketvuotta ja mitään lomia ei koskaan ole ollut. aina palkatonta tai työttömyyttä. Otan tuon pelkkänä vittuiluna mitä kirjoittelet tänne. Minä en muuten töihin mielelläni myöskään enää mene.