Kysymys mustasukkaisuudesta
Onko mustasukkaisuus enemmän epäluottamusta toista kohtaan, vaiko henkilön itsensä heikkoa itsetuntoa?
Kommentit (18)
Mulla meni niin että puoliso rikkoi luottamuksen moneen kertaan, ja sen vuoksi menetin itseluottamukseni. Siitä alkoi mustasukkaisuus.
Jos tietäisin että mies rakastaa vain minua, en olisi mustasukkainen.
En saa siihen koskaan vastausta kun kysyn että miksi joku tuttu on yhdessä ihmisen kanssa johon ei selvästi luota. Tulevat mustasukaisiksi jos miehellä tai naisella on läheisiä vastakkaista supupuolta olevia ystäviä jonka kassa vietävät aikaa. Ei minua ole koskaan häirinnyt mieheni naispuoliset ystävät.
Itselläni se kumpusi kateudesta siitä, että mies antoi toiselle huomiota jota itse olisin kaivannut häntä. Hänellä oli suhteen ulkopuolinen ihastus ja vaikka varsinaista pettämistä ei ollut, niin hän näki paljon aikaa ja vaivaa ihastuksensa eteen tavalla joka oli suoraan minulta pois. Jos hän olisi jaksanut huomioida minuakin eikä olisi niin näkyvästi priorisoinut ihastustaan ylitseni, ei heidän "ystävyytensä" olisi aiheuttanut minussa kummempia tunteita.
Esimerkki: teattereihin tuli elokuva jonka kumpikin halusimme nähdä. Yritin ehdotella päiviä milloin mentäisiin se yhdessä katsomaan, mutta mikään päivä ei oikein sopinut, ja eräänä päivänä hän sanoikin että kävi jo katsomassa sen ihastuksensa kanssa ja minun pitäisi käydä katsomassa se yksin tai jonkun muun kanssa.
Vierailija kirjoitti:

Ei varmaan ennen kuin miehesi jää kiinni pettämisestä. Niin tuttu tarina että miehen naispuolisella ystävällä on käynyt ero tai muu suru ja lohduttaessa ystäväänsä mies on mennyt pidemmälle heikolla hetkellä.
Vierailija kirjoitti:
En saa siihen koskaan vastausta kun kysyn että miksi joku tuttu on yhdessä ihmisen kanssa johon ei selvästi luota. Tulevat mustasukaisiksi jos miehellä tai naisella on läheisiä vastakkaista supupuolta olevia ystäviä jonka kassa vietävät aikaa. Ei minua ole koskaan häirinnyt mieheni naispuoliset ystävät.
Eihän ne häiritse, ellei ole syytä. Mutta jos kyseessä ei olekaan pelkkä kaveruus, aiheuttaa valehtelua tms niin meilläkin selvää ettei vastakkaisen sukupuolen kanssa enää kaveerata.
En olisi yhdessä kumppanin kanssa, joka herättää minussa ikäviä tunteita. Elämä on tarpeeksi ikävää muutenkin, en tarvitse lisää huonoja fiiliksiä. Ihmiset ei vaan osaa olla yksin.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Kakkahattutäti kirjoitti:
En olisi yhdessä kumppanin kanssa, joka herättää minussa ikäviä tunteita. Elämä on tarpeeksi ikävää muutenkin, en tarvitse lisää huonoja fiiliksiä. Ihmiset ei vaan osaa olla yksin.
Asiat ei ole aivan noin mustavalkoisia. Eikä elämä täydellistä koskaan, yksin eikä suhteessa.
Pieni mustasukkaisuus ei ole pahasta. Iso vaikeuttaa ja tuhoaa suhteen.
Kakkahattutäti kirjoitti:
En olisi yhdessä kumppanin kanssa, joka herättää minussa ikäviä tunteita. Elämä on tarpeeksi ikävää muutenkin, en tarvitse lisää huonoja fiiliksiä. Ihmiset ei vaan osaa olla yksin.
Samaa mieltä. Läheisriippuvuutta.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni se kumpusi kateudesta siitä, että mies antoi toiselle huomiota jota itse olisin kaivannut häntä. Hänellä oli suhteen ulkopuolinen ihastus ja vaikka varsinaista pettämistä ei ollut, niin hän näki paljon aikaa ja vaivaa ihastuksensa eteen tavalla joka oli suoraan minulta pois. Jos hän olisi jaksanut huomioida minuakin eikä olisi niin näkyvästi priorisoinut ihastustaan ylitseni, ei heidän "ystävyytensä" olisi aiheuttanut minussa kummempia tunteita.
Esimerkki: teattereihin tuli elokuva jonka kumpikin halusimme nähdä. Yritin ehdotella päiviä milloin mentäisiin se yhdessä katsomaan, mutta mikään päivä ei oikein sopinut, ja eräänä päivänä hän sanoikin että kävi jo katsomassa sen ihastuksensa kanssa ja minun pitäisi käydä katsomassa se yksin tai jonkun muun kanssa.
Ja syy siihen, ettet jättänyt kpäätä? Kuinka kynnysmattoja te oikeesti olette?
Niin onko eroa valehtelevalla kumppanilla ja mustasukkaisuudella..
Mies joka 25v jo haluaa viettää aikaa kaksin naisystävänsä kanssa... juu menee lusikat jakoon.
Voi olla myös kontrollin tarvetta, turvatonta kiintymystyyliä, tai aiempia huonoja kokemuksia taustalla. Ja joskus myös erilaiset elämäntilanteet, jotka voivat lisätä epäluuloisuutta.
Tuo on tunne mikä on ihan normaali suurimmalle osalle ihmisistä. Ei siihen juuri mikään suora epäluotamus kuulu, vaan pelko että menettää tärkeän ihmisen.
Vierailija kirjoitti:
Pieni mustasukkaisuus ei ole pahasta. Iso vaikeuttaa ja tuhoaa suhteen.
Kyllä, olet syytettynä kaiken aikaa.

Höpö höpö. Ei sitä mustasukkaisuutta aina puolisolle edes näytetä. En minäkään ole koskaan kertonut miehelle, mistä kaikesta häntä epäilen, ja millaisissa tilanteissa. Hän ei koskaan ole ollut luottamukseni arvoinen.

Niin, siis tässä suhteessa minä olen syytettynä kaiken aikaa. Jos en vastaa puhelimeen, mulla on joku toinen, keskellä yötäkin pitäisi vastata FaceTime puheluun, jotta mies saisi mielenrauhan kännipäissään. Alusta saakka ollut näin, aina ollut epäilemässä. Sellainen on hyvin raskasta pidemmän päälle ja sitä todella vaikeaa ymmärtää, koska hän on meistä se "tasokkaampi".
Heikkoa itsetuntoa, joka tulee esille epäluottamuksena kumppania kohtaan