Minulta jää kauppojen mobiiliedut käyttämättä, kun en ole koskaan edes omistanut älypuhelinta
Enpä myöskään lihottavaa pikaruokaa osta, eli ei ole ollut tarvetta sen suhteen. Hurjat määrät suolaa ja rasvaa Lidlin paistopisteillä. Oikeita TOSI ISOJEN tyttöjen ja poikien aarreaittoja ne.
Kommentit (7)
En käytä minäkään mitään mobiilietuja, eivät ole kovin houkuttelevia. K-kaupan Oma Plussa Edut käytän mutta ne onneksi saa vilauttamalla Plussakorttia kassalla.
Joskus aiemmin tuli K-ryhmältä sellaisia etukuponkeja kotiin. Aika harvoin tuli niitä käytettyä, kun ne tarjoukset oli kaikki ihan skeidaa. Luulisi heidän sen verran hyvin profiloivan asiakkaat, ettei aina ole etukupongilla vain sellaisia tuotteita, joiden tyyppisiä kyseinen henkilö ei ole koskaan ostanut. Vai ajattelivatko minun tarttuvan näihin mahtaviin etuihin ihan kokeilumielessä ja jääväni sitten koukkuun noihin tuotteisiin, mene ja tiedä. S-ryhmän mobiiliedut on niin hankalasti käytettäviä, ettei jaksa edes vaivautua kaivamaan puhelinta esiin.
Minullapa on älykännykkä ja käytän ahkerasti kuponkeja. Lidlissä saan suoraan alennuksia puhelimeeni. Takana olevalla on joskus muikea ilme kun kassalla summa vain pienenee ja pienenee. Mukana on yleensä pullopantit. Maksakaa vaan ihan täysi hinta kun ette jaksa käyttää kuponkeja.
Ootko joku boomer vai miks ei oo luurii
mee hautaan buumeri
- Sent from 16 year girls iPhone 16 Pro
Täällä on jo asiasta ketju.
https://www.vauva.fi/keskustelu/6589012/jaako-sinulta-kauppojen-mobiili…
Eikä ole aikomusta ostaakaan.